keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Ihana kamala kevät

Valo. Se tunkee ovista ja ikkunoista, verhonraoistakin. Autoillessa se paistaa silmiin läpi likaisen tuulilasin niin, että välillä menen silkalla tuurilla. Kotona se paljastaa likaiset ikkunat, joita ei pesty viime kesänäkään.

Ja silti, onhan se valo ihanaa.

Paitsi että kyllä sitä tuntee itsensä ihan nukkavieruksi. Kuukausikaupalla sai lymytä pimeyden turvissa pipo silmillä. Sitten yhtäkkiä rävähtää päälle täydet valot, joka paljastaa nyppyyntyneet takit, rähjät kengät ja likaiset silmälasit.

Ihana kamala valo.


Paljas maa - miten ihanaa! Tai ainakin ne pikkuiset läntit siellä täällä. Maa tuoksuu, linnut laulaa ja vaikka mitä.

Mutta se pöly! Rasitusastmaatikko köhii sisällä, ulkona, autossa, yöllä, päivällä. Ahdistaa, hengästyttää, tunkkainen olo. Pöly saa pahantuuliseksi. Edellä ajavat autot leijuttavat ilmaan valtaisat pölypilvet, ja vaikka ilmastoinnin vääntää sisäkierrolle, niin silti se tunkee sisälle ja kirveltää silmiä. Pyöräilemisestä en haaveile vielä moneen viikkoon, sillä luultavasti tukehtuisin.
  
Ja silti, on ihanaa, kun lumi ja jää vihdoin katoaa. On sitä paljasta maata. Ja löyhkääviä koirankakkamiinoja puolen metrin välein.



Mikä ihana tunne, kun saa heittää toppapalttoot varastoon. Voi kaivaa esille kevyempää vaatetta. Paitsi että se kevättakki on ihan yhtä kulahtanut kuin viime syksynä.

Kaupoissa saa ravata haalimassa lapsille välikausikenkää, housua, hanskaa, takkia. Hanskat ne kuitenkin hukkaavat heti seuraavana päivänä. Pankkitili huutaa, että ei enää yhtään ostosta, mutta sähköpostiin tipahtelee jalkapalloseurojen maksuja ja nappiksetkin pitäisi hankkia ja ja ja...

Mutta onhan tämä silti ihanaa aikaa. Ne kevyemmät vaatteet ja kaikki. Paitsi itselle ei taida olla varaa ostaa tällekään kaudelle niitä uusia kenkiä.



Kuten huomaatte, kevään lapsi oikein riemuitsee tästä ajankohdasta. On tämä sentään ihanaa. Ja kohta tulee pitkä lämmin kesä. Eiku..?

Kuukauden päästä lupaan jo olla plus-mielellä vuodenajan suhteen. Paitsi jos/kun on tullut takatalvi ja puoli metriä lunta, niin sitten kyllä poljen jalkaa ja valitan vähintään ilmatieteenlaitokselle ja ihmisoikeustuomioistuimeen ja vaikka mihin ;)  



8 kommenttia

  1. Voin lähettää teille ukkelin lainaan, jos ne ikkunat meinaa jäädä tänäkin vuonna pesemättä :). On tehokkaampi kuin yksikään Kärcher. Ja sanomalehdellä vielä kaiken päälle kiillottelee ja kuivailee ruudut. Ja keräilee muilta naisilta pisteet ;). On sanonut, että ei tätä hommaa voi nykynaisille jättää, kun jää kumminkin ruutuihin raitoja :D. Mulle käy. Mutta kotona meillä ei kyllä voi olla silloin, kun ikkunanpesutornado saa inspiksen ja lähtee käyntiin. Pakko lähteä evakkoon tai tulee hulluksi.

    Katupöly kiusaa täälläkin keuhkoja. Ja silmiä. Tylsä riesa. Mutta kaikki valo otetaan kiitollisena vastaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, tänne vaan ukkeli, tervetuloa! :D Siis oikeesti, ihana mies sulla. Meillä pestään ehkä 50-50, siis JOS pestään. Itse kyllä vihaan sitä puuhaa ihan kybällä ja välttelen viimeiseen asti.

      Toivotaan, että näistä pölyistä päästäisi pian. Pää ihan tukossa ja väsyttää hurjasti jo ihan niidenkin takia.

      Valoa ja iloa loppuviikkoon! ♥

      Poista
  2. Jos Annukan ukkeli ei syystä tai toisesta tuu peseen teidän ikkunoita, pidetään ilkunanpesutalkoot. Mä tuon pesurin, dopingiksi vähän skumppaa ja iloista mieltä.
    Mä jotenkin tykkään ikkunoiden pesusta, kunhan vaan saan ryhdyttyä.

    Ja pöly on kamalaa, mutta koiran omistajana en myöskään halua kuraa 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kura ei oo täälläkään favourite-listalla, se on ihan kamalaa ja varsinkin sisäänkannettuna. Meillä lapset on vielä siinä iässä, että sitä kuraa tulee sisään jotenkin ihmeen kaupalla jopa pipojen sisällä.

      Ja hei, ikkunanpesu-skumppatalkoot olis loistoidea! Meille vaan, jos omat ikkunat alkaa kyllästyttää :D Tarjoon skumpat ;)

      Valoisaa ja kivaa viikkoa! ♥

      Poista
  3. Hurmaavia kuvia, ihanaa kevättunnelmaa! :) Minullakin on vähän kaksijakoinen suhtautuminen kevääseen - toisaalta lisääntynyt valo piristää, mutta samalla se paljastaa kaiken pölypalleroista alkaen. Talvipimeällä on niin lohdullista kun pimeys kätkee huonot hiuspäivät yms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää, että muitakin, jotka suhtautuu kaksijakoisesti kevääseen ja valoon. Mulla se ylenmääräinen valo tuntuu tässä vaiheessa jopa jollain lailla väsyttävän. Aivot ei pysy perässä ja nukun huonosti... Mutta eiköhän tämä tästä taas iloksi muutu :)

      Kiva kun kävit ja mukavaa loppuviikkoa! ♥

      Poista
  4. Heh, mähän kirjoitin ihan samasta aiheesta vähän aikaa sitten, jopa melkein samalla otsikolla (http://harkittuherkku.blogspot.fi/2018/03/ihana-kamala-valo.html)! En tosin siinä vaiheessa ollut vielä muistanut kaikkia näitä "ihania" käytännön juttuja, jotka kevääseen kuuluvat: pöly kotona (miksi keväällä pölyn kotona jopa haistaa, vaikka sitä on ihan yhtä paljon kuin talvella?), likaiset ikkunat, omat kulahtaneet kevätvaatteet ja oikeanlaisten kenkien puutteen, lapsen vaateostokset (helevata, tarvittaisi yksi ylimääräinen palkka kaiken ostamiseen!), katupöly, koirankakat, lumen alta paljastuva piha ja puutarha, joka ei olekaan talven aikana kokenut mystistä muodonmuutosta "Suomen ihanimmaksi pihaksi"... jne.jne.jne. Hittolainen, tää lista on loputon :)

    Ja sitten kuitenkin kevät on ihan parasta ja ihaninta aikaa. Ota nyt tästä sitten selvää! Mahtavaa ja aurinkoista loppuvikkoa sulle Tuula <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä olikin, ja mulla melkein sama otsikkokin :D
      Ja just tuo samantyyppinen olotila mullakin on. Samaan aikaan onnellinen ja masentunut valosta. Hassua! Toisaalta tiedän, että nämä ilmassa olevat katupölyt vaikuttavat muhun tosi voimakkaasti jostain syystä. Ne väsyttävät ja vetävät mielen matalaksi... Eli aina kun näen katupesukoneen, ilahdun todella paljon :) Katupätkä kerrallaan puhdistuu ja ilma raikastuu.

      Tsemppiä sinne ja koitetaanhan rämpiä läpi tämä kevätahdistus ♥

      Poista

Ilahdun kaikista ystävällisistä viesteistä ja pikku moikkauksista :)

© Oman katon alla
Maira Gall