perjantai 27. huhtikuuta 2018

Hyvä viikko, ja mistä blogeissa uskaltaa kertoa?

Joskus tuntuu siltä, että elämä on pohjaan palanutta kaurapuuroa, kuralätäköitä ja kapuloita rattaissa. Kevään mittaankin on ollut jos jonkinmoista uhkakuvaa leijumassa ilmassa. Olen ollut jo suunnilleen huutokauppaamassa vaatimatonta omaisuuttani ja lähtökuopissa kohti vaivaistaloa, mutta toistaiseksi näköjään voikin huokaista helpotuksesta ja elämä soljuu/kompastelee eteenpäin kuten ennenkin.



Välillä sitä kuitenkin miettii, että uskaltaako julkisesti edes sanoa, jos jokin vastoinkäyminen on jollain ihmeen kaupalla kuitenkin kääntynyt hyväksi? Tai jos on onnistunut jossain, on huippuhyvällä mielellä tai vaikka saanut kehuja jossain asiassa? Onko vanha kansa oikeassa sanoessaan, että parempi kätkeä onnensa?

Toisaalta on se toinen puoli, että saako julkisesti nurista elämän varjopuolista, kuten siitä miten raskaaksi on toisinaan kokenut esim. äitiyden, tai minkä tahansa elämän piiriin kuuluvan asian, josta valittaminen on jonkinlainen tabu? 

En varmasti ole ainoa, joka tuntee tarvetta olla jossain määrin kieli keskellä suuta sen suhteen, mitä blogiin uskaltaa kirjoittaa. Jos iloitsee positiivisista jutuista, joku kuitenkin tulee kateelliseksi, pahoittaa mielensä ja alkaa pahimmassa tapauksessa heitellä kapuloita rattaisiin. Ja ehkä joku kokee tarvetta hihkaista, että hyvähän sun on, kun sulla on aina niin helppoa elämässä.


Jos taas nurisee niistä varjopuolista, voi joku ärsyyntyä, pahoittaa mielensä ja heitellä kapuloita rattaisiin. Ja ihan varmasti joku hihkaisee, että mullapa menee vielä sata kertaa huonommin, että ole sinä vaan hiljaa. Tai se vielä tylympi vaihtoehto: ei sulla ole oikeutta valittaa mistään ja sun pitäisi olla vaan kiitollinen, senkin heikko pullamössönainen.
 
Joskus blogeista onkin rivien väleistä luettavissa, että negatiivisten kommenttien ja epäsuosion pelossa ei oikein uskalleta kirjoittaa varsinkaan niistä sydäntä musertavista asioista, joissa kokee olevansa jollain lailla haavoittuvainen. Ja tuo on enemmän kuin ymmärrettävää, sillä vaatii ihan hiton paljon pokkaa asettua alttiiksi mahdolliselle arvostelulle ja tikareiden heittelylle. Sitäkin enemmän arvostan siis sitä, jos joku kertoo myös elämän varjopuolista ja vastoinkäymisistä.

Ihailen sitäkin, jos uskalletaan sanoa, että nyt muuten meni just kohdilleen ja elämä hymyilee! Sekin vaatii tiettyä uskallusta, koska aina on niitä kateellisia, joilta voi tulla myrkkyä niskaan silkasta pahantahtoisuudesta.

Itse toivoisin, ettei kenenkään tarvitsisi pitää yllä kauniin kepeitä kulisseja, ei oikeassa elämässä eikä blogeissa. Että voitaisiin halutessamme olla aitoja ja kertoa elämän koko kirjosta, jos siltä tuntuu - ainahan ei toki tunnu, eikä kaikilla ole siihen tarvetta.

Näinä sosiaalisen median aikoina helposti vertaamme elämäämme ja itseämme muihin, eivätkä muiden tarjoamat kiiltokuvat vertailukohtina eivät ole kovin hedelmällisiä. Helposti alkaa tuntea itsensä epäonnistuneeksi mörrimöykyksi, kun muilla näyttää olevan kaikki niin hienosti - ja sitten paradoksaalisesti ne muut omien kulissiensa takana ehkä murehtivat ja ajattelevat täsmälleen samoin...

Kunnioitan sitä, ettei kaikissa blogeissa haluta revitellä esille elämän kriisejä. Joissain blogeissa myös itse ydinaiheet ovat sellaiset, ettei niihin mahdu mukaan peruselämän kriisejä. (Hassua olisi, jos joku tähtitieteilijä vaikkapa kesken gravitaatioaalloista kertovan tekstin alkaisi avautua siitä, miten aamulla tuli paha mieli ja kriisi, kun mies sanoi tyhmästi ja pms:kin on päällä ja pitäisiköhän erota...)

Mutta ihan todella paljon ilahdun ja samaistun, kun jaetaan omia kasvukipuja, haasteita ja varjopuolia. Eihän sitä välttämättä tarvitse kertoa vastoinkäymisten syitä yksityiskohtia ja pohjamutia myöten. Mutta pieni inhimillisyys ja oven avaaminen raolleen omaan sisimpään on omasta näkökulmastani katsottuna niin paljon mielenkiintoisempaa kuin kliininen kiiltokuva.
  
Mitä itse ajattelet asiasta? Uskallatko ja haluatko kirjoittaa myös elämän haasteista ja varjopuolista - tai toisaalta elämän sietämättömästä kepeydestä, silloin kun se sitä aidosti on? Pelottaako mahdollinen arvostelluksi tuleminen? Luetko mieluiten blogeja, joissa pitäydytään neutraaleissa tai pintapuolisissa aiheissa, vai koetko enemmän vetoa niihin, joissa puhutaan myös arjesta, nurjista puolista ja kompastelusta? Vai molempi parempi? Sana on vapaa : )



Ai niin. Piti vain sanoa, että kulunut viikko on ollut todella hyvä. Monta isoa huolta on samaan aikaan vierähtänyt pois harteilta ja juuri nyt olen hurjan kiitollinen! Kohta on vappukin, joka on ihan lempijuhlani kepeässä huolettomuudessaan. Aion ehkä vähän skoolatakin elämän valoisille puolille :D 

Disclaimerina pitäisi varmaan luetella ne jäljellä olevat huolet, ettei joku taho ala kadehtia liikaa tai kuvittele, että olisi liian helppoa, mutta sitä en tee. Niitä muita huolia ehtii murehtia myöhemmin...

Ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua kaikille! <3

31 kommenttia

  1. Hei! Ensi vierailuni blogissasi, aion perehtyä teksteihisi enemmänkin. Hyvä postaus! 😊
    Kateus on kauhea vaiva, samoin tuo "älä valita, afrikassa on asiat huonommin"-ajattelutapa.
    Jokaisella on omat onnen ja epäonnen hetkensä, eikä niitä voi verrata toisten vastaaviin..

    Itse kirjoitan mitä milloinkin, enemmän positiivisia kuin negatiivisia asioita. Ehkä voisin kertoa enemmän, mutta tällä hetkellä tämä on mulle sopiva tapa.

    Kiva että sulke on sattunu hyviä juttuja! 😊
    Iloista, rentoa vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että löysit tänne, tervetuloa <3
      Tuo on niin totta, että kenenkään onnen tai epäonnen hetkiä ei voi verrata kenenkään muun vastaaviin. Joskus se maitolasin kaatuminen riittää kaatamaan koko veneen, jos takana on jo paljon muuta painolastia. Muille se saattaa näyttäytyä omituisena turhankiukutteluna, että miten nyt yksi maitolasi saa tuollaiset kierrokset aikaiseksi... He vain eivät tiedä mitä kaikkea muuta asiaan liittyi.

      Sulla on ihana blogi, ja (anteeksi vain :D ) sain hihityskohtauksen banaani-avokadomönjästä. Tulen toistekin kurkkimaan!

      Mukavaa viikonloppua ja vappua! <3

      Poista
  2. Hyvä kirjoitus ja tätä olen monesti itsekin miettinyt. Oma pieni blogi on jäänyt hyvin pintaliipaisun tasolle monessakin suhteessa, mutta yhtenä merkittävänä tekijänä on kyllä ollut juuri tämä, että mitä uskallan kertoa, sekä hyvässä että pahassa. Minä tiedän/ luulen/ aavistan, että blogiani käyvät lukemassa myös muutamat sellaiset ihmiset, joiden lukumotiiveista en oikein tiedä, en tiedä haluavatko hyvää vai pahaa ja se pistää kyllä miettimään, että mitä jakaa...

    Haluaisin uskaltaa kirjoittaa ihan kaikesta mitä mielessä liikkuu (no ihan kaikki ei taida olla julkaisukelpoista), mutta siis miettimättä sitä, mitä tunteita tai ajatuksia se herättää, mutta taidan olla siihen liian arka...

    Mutta tykkään lukea elämänmakuisia blogeja ja tekstejä, saa kertoa onnistumisistaan ja niistä ei-niin-onnistuneista-jutuista. Kun kertoo molemmista, niin ei tule sitä kuvaa, että kaikki on vain ruusuilla tanssimista ja ihanaa, koska harvoinhan se elämä sitä kuitenkaan on, molempia mahtuu joukkoon, meille ihan kaikille!

    Ihanaa kun vappu tulee, ajattelin tehdä munkkeja ja pikku-ukko saa tehdä suklaadonitseja, ehkä pullo kuplivaa tai valkkaria kevään kunniaksi ja jos ilma on kaunis niin ehkäpä käymme jopa kaupungilla asti...

    Ihanaa vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä niin ymmärrän tuon fiiliksen, kun luulee/tietää, että jotkut tahot käyvät lukemassa blogia ja ei oikein tiedä onko heillä ihan puhtaat jauhot pussissa. Joskus olin sinisilmäinen ja vinkkasin yhdelle taholle eräästä aihepiiristä blogissani. Sitä sitten luettiinkin kuin piru raamattua ja vedeltiin ties mitä johtopäätöksiä, voi kiesus... Vielä nykyäänkin mietin, että jos nyt tästä tai tuosta kirjoitan, niin mitäköhän ihme tulkintoja asia mahtaakaan saada ihmisten verkkokalvoilla ja aivojen kiemuroissa. Varovainen saa olla ihan syystäkin, niin kurjaa kuin se hissuttelu toisaalta onkin.

      Täällä samansuuntaiset vappusuunnitelmat, paitsi munkit taidan ostaa valmiina (nimim. tumpelo, joka kuitenkin polttaisi koko huushollin :D ). Vähän kuohuvaa ja ulkoilua ja paljon herkkuja!

      Ihanaa viikonloppua ja kepeää vappua! <3

      Poista
  3. Hyvin sanottu.

    Kyllähän se on niin, että sanoit tai teit millä tavalla tai suuntaisesti tahansa, on aina joku / joitakin, jotka vetävät herneet nenään tai sen tikarin esiin. Ei siinä oikein muu auta, kuin hyväksyä että näin vain on.

    Senkin olen monesti havainnut, että jos kertoo esim ikävemmistä asioista sellaisena kuin ne ovat, saatetaan jotenkin kummallisesti olettaa, että ihminen on nyt sitten kamalan onneton. Koko elämä pilalla jne, jonkun lopulta pikkujutun vuoksi. Hohhoijaa :)

    Jotkut sitten taas ymmärtävät kaiken ja kokonaisuudet sen kummemmin selittelemättä. Sitä arvostan, että osataan nähdä, eikä pelkästään katsoa ”vessapaperirullan läpi” :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se tosiaan menee, että aina löytyy väärinymmärtäjiä, mielensäpahoittajia ja kaikenlaista mahdollista, ja omat sanat saattavat saada ihan vääränlaisia tulkintoja muiden mielessä. Joskus sitä miettiin enemmän, joskus vähemmän. Toisinaan tulee mieleen vasta jälkikäteen, että voi apua, jos joku nyt ymmärtääkin ihan päin peetä sen, mitä yritin sanoa... Sitä sitten kylmä hiki otsalla odottelee tuomitsevia kommentteja - onneksi olen kuitenkin niiltä säästynyt todella hyvin :)

      Hyvin sanottu tuo, että katsotaan "vessapaperirullan läpi". Silloin jää se varsinainen asia näkemättä ja takerrutaan johonkin yksityiskohtaan ja vedetään siitä vääriä tulkintoja.

      Kiva kun kävit ja kommentoit <3

      Poista
  4. Mun on pakko sanoa, etten kyllä mieti yhtään pätkää sitä, mitä uskallan kirjoittaa, vaan kirjoitan ihan just sitä mitä millionkin huvittaa. Kaikesta nimittäin ei huvita. Esimerksiksi siitä, miltä tuntuu käydä katsomassa omaa veljeään psykiatrisen sairaalan suljetulla osastolla tai koittaa ymmärtää harhaisen ihmisen utopistisia mielenliikkeitä. Se kun on viimeiset kolme vuotta ollut arkipäivää, mutta en vaan yksinkertaisesti halua asiaa puida periaatteessa kuitenkin ihan vieraiden ihmisten kanssa, koska siinä joutuu väistämättä myös tilanteeseen, että joutuu siinä samalla puimaan muittenkin vastaavia tai muita kokemuksia tai murheita ja siihen ei vaan kertakaikkiaan rahkeet riitä silloin, kun tuntee olevansa täysin kädetön sen omankin läheisen ongelmien kanssa. (Enkä kirjoita tätä tähän sen takia, että odottaisin, että otat tähän mitenkään kantaa. En todellakaan. on vaan esimerkki aiheesta, jota en vaan jaksa enkä halua blogissa jakaa.)

    Itse luen kaikkein mieluiten blogeja, joissa kirjoitetaan siitä ihan tavallisesta elämästä ja pohditaan milloin mitäkin tai avataan omia ajatuksia. Teksti, joka ei liikauta mun päässä ainuttakaan aivosolua, ei kiinnosta. Ainakaan pidemmän päälle. Joskus tosin on niitäkin hetkiä, kun mieluiten lukee jotain todellakin pintapuolisen kevyttä tai vaan kelaa kuvia. Silloin, kun pää on jo ennestään täynnä kaikkea.

    Toivon, ettet yhtään ala analysoimaan yhtään sen enempää, vaan kirjoitat just sitä, mikä itsestä milloinkin hyvältä tuntuu huolimatta siitä, minkälaisia reaktioita se mahdollisesti muissa aiheuttaa. Minä ainakin iloitsen ihan kaikkien onnistumisista ja myötäelän mahdollisuuksien mukaan sitten niissä toisenlaisissa hetkissä. Aina en tosin pysty, jos oma kuorma on sillä hetkellä suuri.

    Iloista viikendiä Tuulaseni <3<3<3.

    PS. Huomasitko mun jatkokommentin edelliseen tekstiin? Ei siinä muuta tärkeää ollut kuin se linkki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän ja allekirjoitan tuon, ettei kaikesta todellakaan huvita kirjoittaa. Jotkut asiat ovat niin kipeitä tai voimaa vieviä ilman ylimääräistä sanojen veivaamistakin, ettei niistä tosiaan huvita kirjoitella, varsinkaan julkisesti. Itselläni on joskus tullut sen verran kylmää vettä niskaan yhdestä blogini kirjoituksesta, että suodatan nykyään tarkemmin sen, mitä näppäimistölle päästän. Tiedän, että on oikeasti niitä ilkeilijöitä, jotka haluavat lukea kaiken mahdollisen ja etsiä sieltä oikein suurennuslasin kanssa jotain, johon voi tarttua ja riepottaa sen asian ties mihin mittasuhteisiin :( Muuten voisinkin kirjoittaa ihan vaikka mistä, mutta tuo pelko jarrutaa jonkin verran. Onneksi ei mitään isompaa vahinkoa tullut, mutta sitäkin enemmän mielipahaa ja stressiä. Onneksi ratkaisevassa kohtaa oikeus toteutui ja loppu hyvin, kaikki hyvin. Ehkä joskus vielä kirjoitan aiheesta enemmän, mutta siihen menee vielä aikaa, jotta myrsky ehtii vuosien saatossa riittävästi tyyntyä...

      Ja juu, huomasin sun jatkokommentin ja oonkin lueskellut aiheesta :)

      Ihanaa ja aurinkoista vappua! <3

      Poista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Samaa olen miettinyt monesti. Itse olen ottanut omalla kohdallani sellaisen semi-asenteen. En juurikaan hehkuta niitä hyviä asioita, ehkä mainitsen sivulauseessa. Pelkään, että joku käsittää jollain tapaa väärin onneni. Sama toisin päin. Niistä suurista huolista ja murheista en ole uskaltanut vielä kirjoittaa blogiin, vaikka monta postausta olen mielessäni kirjoittanutkin. Syy tähän lukkoon on ihan ensiksi luottamuspula omaan ulosantiin. Pitäisi löytää kultainen keskitie kirjoittaa etenkin niistä negatiivisista asioista, ettei tulisi liian siloteltu tai liian synkkä kirjoitus.

    No mutta, ehkä minä tästä rohkaistun vaikka sitten, kun pääsen tämän hetkisestä suon silmästäni taas pinnalle. Itse tykkään lukea ihan kaikkea blogeista, en tosin ihan pelkkää yltiöpositiivista hehkutusta.

    Ihanaa viikonloppua ja vapun aikaa Tuula <3 Kauppa kutsuu, vappubrunssimenu on mietittynä, nyt vain pitäisi uskaltaa mennä ihmisten sekaan ostoksille.

    ps. poistin ekan kommentin, koska siitä saattaa joku saada väriä viboja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just samanlaisia ajatuksia on mullakin. Kaikista onnenaiheista ei todellakaan uskalla hehkuttaa, kun pelkää, että joku ne käsittää väärin ja paisuttaa ihan uusiin mittasuhteisiin. Eikä toisaalta ne isoimmat murheetkaan ole sellaisia, että niistä haluaisi kirjoittaa julkisesti. Keskitie ja semi-asenne on ehkä se, mitä minäkin yleensä noudatan. Jotkut tekstit ovat olleet sellaisia, joita olen jälkikäteen murehtinut, että tuliko sanottua liikaa. Vaikka en kovin räväkkä olekaan, niin silti on jokin pelko, että saisi niskaansa paskaa joistain teksteistä. Onneksi kommentointi on ainakin ollut todella ihanaa ja rakentavaa, siitä olen iloinen :)

      Täälläkin vappumenut (helpot sellaiset) valmiina ja vain parit tarvikkeet unohtui kauppaan :D Ja skumppa pitää tietenkin vielä ostaa, se kuuluu vappuun.

      Ihanaa vappufiilistä ja aurinkoa! <3 Ja hei, pian nähdään ja se on ihan huippua!!

      Poista
  7. Mä ajattelen niin, että teet niin tai näin, niin aina jollekin kumarrat ja toiselle pyllistät. Kannatan aitoutta ha sitä että ollaan omia itsejämme. Ollenkaan aina se ei herkkikselle ja liikaa muita miettivälle ole helppoa, mutta kai sitä oppii kun opettelee.
    Toiselta kantilta katsottuna huomaan itsessäni kateuden ihmisille, joilla selkeästi on millä tehdä, touhuta, kokea ja nauttia. Säännönmukaisesti koetan kitkeä sitä pois, enkä tykkää siitä itsekään. Silti en sille aina mitään voi. Tämän olen ratkaissut esim blogistaniassa niin, etten lue tai kommentoi niitä asioita/blogeja. Säästynyt itse pahalta mieleltä ja kirjoittajankin, koska kommentistani voi paistaa kateus.
    Aitous ja inhimillisyys on tärkeitä mulle ja sellaisia blogeja luen mielellään. Sellaiset missä on aina kaikki hyvin ja pelkkää ihanuutta ja materiaa, jää satunnaiseksi lukukokemuksiksi.
    Täällä blogissa on lempeää, elämänmakuista ja herkkää. Just hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta blogikommentista <3
      Mä ajattelen samoin, että sellaiset blogit, joissa aina kaikki on yksinomaan hyvin, ja henkiset ja konkreettiset näkymät on pelkkää kiiltokuvaa, ei juurikaan jaksa kiinnostaa. Ja vaikka olisi miten suosittu blogi, mutta inhimillisyys puuttuu, niin jää multa lukematta. Enemmän arvostan aitoutta, syvyyttä, uskallusta olla oma itsensä. Sellaisia onneksi löytyy, kuten sinä :)

      Ihanaa kevätviikkoa ja vappufiilistä sinne! <3

      Poista
  8. Kiva kirjoitus, ja olen noita samoja teemoja pohdiskellut ja niistä kirjoitellutkin satunnaisia ajatuksia hiljattain. Tästä tuli ihan kamalasti ajatuksia mieleen, pakko kommentoida ainakin muutamalla sanalla :) Eksyin blogiisi ensimmäisen kerran ja jään seurailemaan jatkossakin.
    Mutta itse aiheesta, meitä on niin moneen junaan, ettei koskaan voi tehdä mitään sataprosesenttisen oikein ja kaikkia tyydyttäen. Aina löytyy niitä, jotka näkevät ajatuksesi samansuuntaisesti / täysin erilailla kuin sinä, ja jotka näkevät ja haluavat nähdä, tulkita asioita ympärillään nähden hyvää / pahaa.
    Uskon, että jos lähtee aina yrittämään sitä, että miellyttäisi mahdollisimman monia, on tehtävä mahdoton ja ainakin itse tulisin jossain vaiheessa varmasti hulluksi. Koskaan kun ei voi tietää loppupeleissä, mistä ihmiset pitävät.
    Ymmärrän senkin, että on välillä vaikea olla aidosti oma itsensä, koska blogin pitäminen vaatii kuitenkin aina jonkunlaista karsintaa ja valikointia, mitä haluat täällä kertoa itsestäsi. Varmaan paljon vaikuttaa se, minkä vuoksi ja millaisin tavoittein blogia pitää.
    Ajattelen myös niin, kukaan ei voi olla vastuussa siitä, miten toiset ihmiset reagoivat muiden ihmisten suruun tai onneen ja onnistumisiin. Miten tahansa asian esittää, se on vastaanottajan käsissä, herääkö myötätunto tai kanssailo/suru, vai jokin muu.
    Musta olis ihanaa, jos me kasvatettaisiin tulevia sukupolvia rohkeasti iloitsemaan asioista, onnistumisista ja oppimisista, tai mistä tahansa. Ja että onnea ei tarvitsisi piilotella tai himmailla. Ja samoin niiden surujen kanssa, että oppimisimme tukeutumaan ja tukemaan toisiamme vieläkin paremmin. Sitä vartenhan me täällä ollaan myöskin, toistemme ilona ja tukena ja kanssaihmisinä.
    Mukavaa vappua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa ja fiksua pohdintaa :) Oot oikeassa siinä,että jos yrittäisi aina miellyttää kaikkia, ei bloggaamisesta tulisi mitään, tai ainakin lopputulos olisi helposti jotain ylikorrektia ja neutraalia pullamössöä. Välillä on kiva lukea blogeista jotain hieman provosoivaa tai ajatuksia herättävää, vaikka kirjoittaja siinä helposti ottaakin riskin, että lukijat ymmärtävät väärin ja herää joku kamala some-raivo. Siinä mielessä turvallista olla pieni bloggaaja, että mitään isompaa katastrofia tuskin pääsee syntymään, kun lukijamäärät ovat kotoisan maltillisissa mittasuhteissa - ja hyvä niin :)

      Hyvin sanottu, että olemme täällä toistemme tukena ja ilona ja kanssaihmisinä. Vertaistuki on kallisarvoista ja ilman toisten läsnäoloa ja tsemppaamista olisi paljon kurjempaa.

      Ihanaa, että löysit tänne ja kommentoit. Tervetuloa toistekin, ja ihanaa vapun aikaa! <3

      Poista
  9. Tykkään oikeaa elämää kaikessa kirjossaan sisältävistä blogeista enemmän kuin niistä "hyvän mielen" blogeista. Itse kirjoitan joskus enemmän, joskus vähemmän. Haluaisin aika useinkin kirjottaa paljonkin enemmän, mutta.... Mua rajoittaa hyvin paljon esim se, että jotkut tietyt tutut tai sukulaiset lukee ilmeisesti blogiani. En sit viitsi joistain asioista suuremmin avautua. Sinänsä harmi, koska joskus todella kaipaisi vertaistukea tai ihan vaan lohdutusta. Ja tasaisin väliajoin käyn myös sitä kamppailua itseni kanssa, että mitä järkeä yleensäkin on avautua julkisesti tai edes kirjoittaa koko blogia... No, toistaiseksi olen kuitenkin aina palannut "sorvin ääreen".

    Iloista ja pirskahtelevaista vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän niin hyvin tuon fiiliksen, ettei kaikesta haluamastaan viitsi kirjoittaa, kun tietää joidenkin tahojen lukevan blogia. Se on sinänsä harmi, mutta lienee inhimillistä, ettei halua niskaansa kuravettä.

      Iloista ja ihanaa vappua sinne myös! Ja hei, ihanaa että olet blogimaailmassa - satunnaisista epäilyistä huolimatta! <3

      Poista
  10. Ensinnäkin; puhut asiaa ja erinomainen postaus.Peukut sille <3
    Itse luen sellaisia blogeja jotka puhuttavat minua, eli fiiliksen mukaan mennään ja tietty nämä 'vakkariblogit', joissa eletään todellista elämää onnen ja ahdingon välissä, siis milloin missäkin kohdin käyrää :)
    Kuten Annukka mainitsi, monesti saatan vain käydä kuvat läpi, jos kirjoitus alkaa tökkiä. En lue blogeja joissa arvostellaan negatiiviseen ja vähättelevään, jopa kateelliseen sävyyn toisia blogareita. Tiedän, että joillekin tämä bloggaus on leipä, joka voi katketa yhdellä klikkauksella, mutta ei se anna oikeutta ilkeilyyn. Jokaisella meillä on varmasti ongelmia arjessa, mutta myös sitä päivänpaistetta.
    Kauniita päiviä vapun aikaan ja aivan ihanat kuvat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just hyvin sanottu tuo "eletään todellista elämää onnen ja ahdingon välissä". Se minuakin viehättää ja vetää puoleensa blogeissa. Ja joskus on ihana uppoutua kunnolla tekstiin - toisinaan jos laiskuus iskee, niin selaa läpi vain kuvat ja fiilikset päällisin puolin.

      Ihania vapun ja kevään fiiliksiä sinne! <3 :)

      Poista
  11. Näitä asioita on tullut viime aikoina pohdittua omien terveyspelkojen lisäksi. Itse tykkään aidon avoimesta linjasta, mutta kaikkea ei todellakaan tarvitse paljastaa.
    Ihanan kepeää viikonloppua ja vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samantyyppinen ajatus täälläkin - aitous ja avoimuus viehättää, mutta tosiaan kaikkea ei tarvitse paljastaa. Netissä aina tietty varovaisuus on paikallaan, ja omaa ja läheisten elämää täytyy suojella. Silti on kiva näyttää aitoja paloja elämästään ja fiiliksistään blogiteksteissä, sillä siitä syntyy paras vuorovaikutus.

      Kepeää ja hyvänmielen vappua! <3

      Poista
  12. Minäkin kannatan aitoutta ja sitä, että (valikoiden) kirjoitetaan elämän iloista ja suruista.

    Niin paljon kuin tykkään katsella kauniita kuvia ja lukea soljuvaa hyväntuulista tekstiä, minä ainakin haluan uskoa, että kaikilla on omanlaisensa arki ja omanlaisensa taakat elämässä, kukaan ei taakoilta välty.

    Ei ole ollenkaan väärin (vaan suotavaa!), että ihmiset välillä puhuvat negatiivisistakin asioista, se tuo blogiin lisää inhimillisyyttä.

    Ihanaa, että olet näitä rehellisiä ja aitoja blogimaailman tyyppejä! Muisk!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno postaus ja hirmu vaikea aihe. Minulle on sanottu, miksi kerrot niin paljon elämästäsi ja olen ollut vähän hölmistynyt, koska mielestäni en kerro likimainkaan kaikkea, enkä ainakaan mitään sellaista, että joku pääsisi oikein lujaa kipupisteeseen tuikkaamaan.

      Olen osa suurempaa kokonaisuutta ja muiden murheet ovat omiania, mutta en voi muiden murheista kertoa tai omistani, jotka ovat liitännäisiä muihin. On joskus todella vaikeaa, kun elämässä on suuria paineita ja sitten yrität olla suht klaari kuitenkin blogissa. Koska en halua herutella lukijoille asioita, joko kerron tai olen hiljaa. Joten vaikeaa on, mutta kerron omista kipuiluistani kyllä mielelläni ja sitä paitsi olen sitä kautta saanut mielettömän määrän vertaistukea.

      Kaunista viikonloppua sinulle ihanuuspakkaus <3

      Poista
    2. Taru, kiitos :) Ja samoilla ajatuksilla täälläkin. Se, että blogissa on tasapuolisesti elämän valo- ja varjopuolia, sekä sitä normaalia neutraalia juttua, antaa aidon ja hyvän säväyksen. Uskon ja allekirjoitan mieluummin ne blogit, joissa uskalletaan välillä sanoa niistä ikävistä aiheistakin. Pelkkää kiiltokuvaa ei pidemmän päälle jaksa.
      Ja juuri se vertaistuki on parasta, kun uskaltaa raottaa kulisseja ja kertoa omista kipuiluistaan.

      Pirskahtelevaa vappua ja iloisia kevätfiiliksiä! <3

      Poista
    3. Tiia, se onkin juuri vaikea rajanveto, kun itsellä joskus menee huonosti ja samalla pitäisi yrittää postata jotain, eikä oikein voi sanoa mitään aitoa siitä omasta tilanteesta... Toisaalta joskus on niitä huippujuttuja, joista olisi ihana hihkua blogiin, muttei oikein uskalla, kun pelkää vääränlaisia reaktioita (kateutta niissä blogia salaa lukevissa kurkkijoissa, joiden motiivina on pelkkä pahantahtoinen uteliaisuus ja nuuskiminen). Joskus olisikin helpompaa olla täysin anonyymi ja kirjoitella kaikki sielun tunnot ja ärsytykset :D Toisaalta - saisiko silloin niin aitoa vertaistukea kuin nyt..?

      Ihanaa vappufiilistä sinne ihanalle Tiialle! <3

      Poista
  13. Hyvä postaus ja erinomaista pohdintaa!

    Minä olen ajatellut, että kirjoitan omista asioistani niin kuin itsestäni tuntuu hyvältä. Luonteeni on sellainen, että yritän päästä murheista ylös mahdollisimman nopeasti ja pyrin lokeroimaan niitä. Joten siksi tulee, ehkä vähemmän kirjoitettua negatiivisista jutuista. Välillä kyllä niistäkin. Joskus hyvien juttujen yhteydessä käy mielessä, että kukakohan tästä tykkää huonoa, mutta olen ajatellut että tykäätköön. Tällä lailla harrastuspohjaltahan hommaa voi tehdä niin kuin haluaa.

    Sitä tosin mietin tarkkaankin, että mitä voin jakaa läheisistäni. Mikä on sellaista, joka loukkaa heidän yksityisyyttään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta on, että näin harrastuspohjalta tätä voi tehdä siten kuin itselle parhaiten sopii. Ja näin on hyvä, sillä juuri se vapaus ja omavaltaisuus tuntuu kivalta :) Ajan kanssa on myös oppinut, jos joku postaus ei jälkeenpäin olekaan tuntunut hyvältä syystä tai toisesta. Seuraavalla kerralla ottaa sitten joko erilaisen näkökulman tai jättää tietyt aiheet kokonaan väliin.

      Hauskaa ja pirskahtelevaa vappua! <3

      Poista
  14. Mielenkiintoinen aihe ja hyvää pohdintaa tärkeästä asiasta.
    Olen itse päätynyt siihen, että kirjoitan elämänmakuista juttua omista tekemisistäni, mutten avaa liikaa elämääni. Yritän silti kertoa sen verran, että lukijani löytävät persoonani. Olen peruspositiivinen ihminen ja pyrin luomaan hyvää fiilistä lukijoillenikin.
    On paljon blogeja, missä kirjoitetaan ja avataan kaikki surut ja murheet, mutta en itse halua mennä sille alueelle enkä viihdy niiden parissa. Niitä kaikkia kyllä löytyy omastakin elämästäni silloin tällöin kuten kaikilla. Ei ole mielestäni kysymys siitä, että haluaa kieltää ne tunteet, vaan valinta mistä kirjoitan. En silti pohdi hirveästi, kun kirjoitan, vaan aika fiiliksellä mennään ja sen vaan tietää missä yksityisyyden ja itselle sopivuuden raja kulkee.

    Sinulla on hyvä blogi, mitä on kiva lukea!

    Vappuiloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin kirjoitettu Maarit. Itseasiassa justiin sitä, mitä itsekin ajattelen, mutta en vaan osannut ilmaista oikein. Etenkin tuo viimeinen lause "En silti pohdi hirveästi, kun kirjoitan, vaan aika fiiliksellä mennään ja sen vaan tietää missä yksityisyyden ja itselle sopivuuden raja kulkee."

      Pahoittelut tästä palstatilan varastamisesta Tuula <3


      Poista
    2. Maarit, yhdyn ihan täysin Annukan kommenttiin :) Elämänmakuisuus, kertomatta kuitenkaan liikaa on juuri hyvä linjaus. Kaikkien ei tarvitse tietää kaikkea, mutta on kiva jakaa vaikkapa elämänvaiheeseen liittyviä tyypillisiä kipuiluita ja kohokohtia, sekä saada siten myös sitä vertaistukea ja samaistumista muilta :)

      Minä yritän pitää sen linjan, että haluan kertoa elämästä jotain oikeaa ja aitoa, mutta vain sellaista, minkä voisin höpötellä vaikka satunnaiselle hyvänpäivän tuttavalle tai kaupan kassajonossa.

      Iloista ja kepeää vappua sinne myös! <3

      Poista
    3. Annukka, täällä saa varastaa palstatilaa ihan niin paljon kuin suinkin haluaa, sillä paras vuorovaikutushan tulee juuri tästä keskustelusta ja kommentoinnista :) Tylsää olisi täällä vaan yksin pölistä. Ihanaa, että tästä postauksesta syntyi näin paljon hyvää keskustelua <3

      Poista

Ilahdun kaikista ystävällisistä viesteistä ja pikku moikkauksista :)

© Oman katon alla
Maira Gall