torstai 18. tammikuuta 2018

Pukeutumiskriisi (osa 842)

Olen aina kuvitellut pukeutuvani sillä lailla tavallisesti, suhtkoht siististi ja näyttäväni melko näpsäkältä. Kunnes silmäni aukesivat:

Minä ja kaksoissiskoni. (kuva Mtv3) 

Tarvitseeko sanoa enempää?

Vaikka sielunelämäni onkin varsin samanlaatuinen kuin Aina Inkeri Ankeisella, niin silti - en halua näyttää ankealta keski-ikäiseltä tädiltä!!!

Eilen suuntasin Vihreän Vanhanrouvani (=autoni) paikallisen kauppakeskuksen parkkiin ja päätin tehdä tälle ankeiselle ulkonäölle jotain. Olin jo etukäteen bongannut erään vaateketjun valikoimista pari kivaa paitaa, jotka potentiaalisesti olisivat jotain muuta kuin tätä ankeus-lookia. Mutta eipä tietenkään ollut juuri niitä paitoja siellä. Murr.

Sovitin ajan kuluksi muita paitoja. Ongelmaksi muodostui, ettei kumpikaan löytämästäni (peräti) kahdesta paidasta istunut. Olen joku omituinen välikoko, jolle ei istu mikään muu kuin venyvä trikoopaita tai riittävän joustavat farkut. Toisessa paidassa oli sitäpaitsi trumpettihihat, joita vastustan henkeen ja vereen - ne vaan eivät sovi työssäkäyvälle ja ennen kaikkea ruokaa syövälle naiselle - kokeilkaa sellaista paitaa vaikka keittopäivänä, joopa..

Valikoimissa olisi lisäksi ollut paitoja, jotka olivat muodoltaan laatikoita tai joissa oli röyhelöitä, rusetteja tai liehukkeita. Ensinnäkin, haluaako joku nainen näyttää palikkalaatikolta, kysyn vaan? Toisekseen, onko se yhtään enempää eduksi, jos näyttää lahjapaketilta nauhoineen päivineen?

En myöskään halua pliseerauksia, en sifonkeja, enkä paljetteja. Ei ei ei. Myöskään mekot tai hameet eivät käy, koska töissä on pohjoisnapailmasto. Jäljelle jäivät trikoopaidat ja napilliset neuletakit, joita minulla jo on, kuten kuvastakin voitte päätellä.

Huokaus.

Anti-muotibloggaaja päättää tähän ja odottelee vaatekauppaan pukimia, jotka soveltuvat meille keski-ikäisille ja ennakkoluuloisille täti-ihmisille - ilman että kuitenkaan näyttäisimme juuri siltä mitä olemme.

Puuunaiseet leehdeet...

T. Tuula aka. Martta Inkeri Ankeinen

sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Hiihtoa ja hiljainen kylänraitti

Terveisiä pellonreunasta ja metsistä! Viikonloppu oli rentouttava ja etäännytti arjesta niin hyvin kuin nyt viikonloppu suinkin voi rentouttaa. Maaseudun hiljaisuudessa ja hiihtoladulla mieli lepäsi. Ensimmäistä kertaa koko perhe onnistui olemaan samaan aikaan hiihtämässä - vaikkakin kahdella eritasoisella reitillä - ilman yhtäkään itkupotkuraivaria tai kiukuttelua. Ihan mahtavaa!
 
Vaikka maalle lähtö tietää aina järjetöntä varustelurumbaa - neljän ihmisen hiihtovälineet, ulko- ja sisävaatteet, ruuat ja tsiljoonat muut vehkeet - niin vaivannäkö kannattaa. Maalla rentoutuu ja mieli lepää. Tästä on hyvä ponnistaa uuteen viikkoon.
 






torstai 11. tammikuuta 2018

Tällä viikolla

Olen

- ollut sekä innoissani että vähän kauhuissani uusvanhasta työstä. 
- kokeillut uunijuureksia feta-twistillä. Pinkille kiitos inspiraatiosta!
- ollut melko reipas ja ottanut esille seuraavan päivän vaatteet jo edellisenä iltana.
- käynyt kuntosalilla.
- reippaillut pari iltakävelyä kauppaan pikkuostoksille.
- todennut, että lupa liikkua vain pikkuisen johtikin kohtuullisen runsaaseen liikkumiseen.
- ihaillut valkoista talven ihmemaata ja huokaillut ihastuksesta. 
- löytänyt kivenjärkäleitä kuopuksen koulurepusta. Paitsi etteivät ne ole kiviä, vaan dinosauruksen munia. Perheenlisäystä siis odotellessa...




Aion

- tavata huomenna ystäviä (jos kaikki taivaankappaleet ovat suotuisia eikä kenenkään perheeseen tule oksennustautia, influenssaa tahi muuta inhokkia).
- lähteä maalle.
- kaivaa esiin sukset ja hiihdellä ympäri ämpäri kuin nuori varsa konsanaan (paitsi etteivät varsat hiihtele enkä minä ole nuori).




Hyvää laskeutumista viikonloppuun!

maanantai 8. tammikuuta 2018

Vähemmän on enemmän (kuin ei mitään)

Kuntoilu ja oma kuntotaso alkaa yhä enemmän hiipiä mieleen, kun viimeisetkin joulupyhien rippeet on juhlittu ja edessä on arkiputki. Suklaarasioiden ja Netflixin äärellä kunto ei nyt varsinaisesti kohentunut, joten olisiko aika taas tehdä jotain..?
 
Syksyn aikana sain päälle kohtalaisen hyvän kuntoiluputken. Sen katkaisi viikkokausien flunssa- ja yskäputki, mutta senkin jälkeen tsemppasin itseni takaisin sporttifiiliksiin. Mutta sitten tuli joulu - valmistelut lahja- ja ruokaostoksineen, paketoimisineen ja kokkaamisineen. Sitten konvehtirasiat, jokuset viinipullot, loputtomat jouluruuat ja sohvan vetovoima.
 
Parin-kolmen viikon kuntoilutauon jälkeen tunnen oloni pöhöttyneeksi sokerihiireksi ja täysin noobieksi kuntoilun suhteen. Pelkkä ajatus salitreenistä saa aikaiseksi ahdistuskohtauksen ja vastustusreaktion. Salille - onko pakko, yök, en halua!
 
Kuntoilun suhteen olen ollut kaikkea mahdollista salifanaatikosta täydelliseen sohvaperunaan. On ollut kausia, jolloin pisin liikkumani matka on ollut kirjahyllyn kautta jääkaapille ja takaisin sohvalle. Ja toisinaan taas niitä kausia, kun olen treenannut salilla 3-4 kertaa viikossa sekä siihen päälle jumppia, työmatkapyöräilyä ja palauttavaa kevyttä liikuntaa. (Haikeana ajattelen vieläkin sitä kroppaa, jonka aikanaan sain tuon kaiken kuntoilun sivutuotteena.) 


Keksi-ikäinen kuntoliikkuja ja sen lenkkimaisema.


Suhtautumiseni liikkumiseen tuppaa helposti olemaan "Täysillä ja verenmaku suussa". Se sinänsä asettaa jo kynnyksen melko korkealle silloin, kun pitäisi palata totaalilaiskuudesta kuntoilun pariin. Kunnes hoksasin, että mikä tahansa pienikin kuntoilu on parempi kuin ei mitään. Jos treenaan kotona 5-10 minuuttia kehonpainolla, se on jo parempi kuin pelkkä sohvapötköttely. Kävely korttelin ympäri on fiksumpi valinta kuin sisällä pysyttely koko illan ja marmattaminen siitä, että on muuttunut kalpeaksi ja lötköksi olmiksi.
 
Viime viikolla otin itseäni niskasta kiinni ja päätin kuntoilla kotona, edes vähän. Jaksoin peräti parikymmentä kyykkyä sekä 5 punnerrusta, kunnes sain itkupotkuraivarin. Keho ja mieli pisti hanttiin sille, että tein jotain muuta kuin istuin käsi karkkipussissa. Päätinkin, että kai noin "hirvittävän" rääkin jälkeen saa ottaa iltasiiderin. (Krhm, mutta vain yhden...)

Viikonloppuna lupauduin kävelylenkille ystävän kanssa. Kävelimme vakioreitin, n. 1h 15 minuuttia. Lisäksi intouduin tekemään puolen tunnin setin jonkinlaista self-made venyttely-joogaa. Teki hurjan hyvää kumpikin ja tunsin välittömästi itseni energisemmäksi ja pystyvämmäksi.
 
Tänä iltana totesin, että miksi lähteä autolla kaupalle, kun onhan minulla jalatkin. Esikoinen halusi lähteä seuraksi ja niin vain hänkin jaksoi kävellä 5,5 kilometriä. Olisiko niin, että kuntoilu ruokkii kuntoilua? Kun ottaa ensimmäisen askeleen, niin toinen seuraa perässä melkein itsekseen.

Päätin myös ottaa käyttöön päivän liikkeen. Se on mikä tahansa venyttely- tai kuntoliike, jonka voi tehdä mahdollisen muun kuntoilun lisäksi. Sillä tavoin tulisi tehtyä vähintään se yksi liike päivässä, ilman isompia vaatimuksia tai paineita. Ja kun kerran on tehnyt sen yhden liikkeen, niin kenties sen vanavedessä toinenkin..?
 
Pienestä palasta on helpompi aloittaa kuin haukata kerralla koko kakku. Kun aloittaa edes jotain, oli se sitten venytys tai kävely korttelin ympäri, niin seuraavana iltana ehkä haluaa tehdä saman. Ja sitä seuraavana kenties jo kaksi korttelia jne...

Askel kerrallaan liikkeelle ja kohti parempaa kuntoa. Unohdetaan tänä kevätkautena bikinikunnot sun muut ulkonäkökeskeiset hömpötykset. Bikinikuntohan on sitä, että vetää biksut päälle ja menee rannalle - as simple as that. Mutta sitä tärkempää on oma hyvinvointi, virkeys ja jaksaminen arjessa. Sitä kohti - once again ;) 

perjantai 5. tammikuuta 2018

Vuoden eka haaste - 20 kysymystä

Bongasin Fabroftysomething- ja Tuulanneli-blogeista kivan haasteen, ja pitihän se napata itsellekin.

1. Mitkä kirjat hyllyssäsi huutavat luetuksi tulemista?
Juuri nyt ei oikeastaan mikään, mikä on harmi. Odotan sitä ilontunnetta, että kirjastosta jokin loistokirja hyppää kassiini ja haluaa tulla luetuksi.

2. Oletko tapojesi orja?
Kyllä, ja ehkä hyvä niin. En ole kovin vaihtelunhaluinen, vaan tyydyn usein tuttuihin ja hyviksi havaittuihin rutiineihin.

3. Pidätkö siitä, että ihmiset puhuvat suoraan vai kaunistellen?
Miten sen nyt ottaa. En siedä sitä, että ihmiset läväyttelevät "totuuksia" tai suodattamattomia mielipiteitä päin toisen naamaa. Mutten pidä siitäkään, jos kaunistellaan niin paljon, ettei ulosannista saa mitään irti. Arvostan rehellistä puhetta, mutta hienotunteisesti ja toista kunnioittaen, niin ettei loukkaa ja aiheuta turhaa riitaa.


4. Missä asenossa nukut?
Varmaan kaikissa mahdollisissa, sillä pyörin nukkuessani miten sattuu.

5. Onko sinulla tunnuslausetta?
On kaiketi, mutta ei mitään yltiöpositiivisia. Pessimisti ei pety. Tai: vaikeuksien kautta pettymyksiin. Minulla taitaa olla taipumusta sarkastiseen synkeyteen :D

6. Nimeä asia, joka ärsyttää sinua eniten?
Hitaat liikkeellelähtijät liikennevaloissa, tupakoivat naapurit, korkeat ruuanhinnat, autoverot, juoruilevat ihmiset, välinpitämättömät ihmiset, jukuripäiset lapset, oma laiskuus, selluliitti... Noin alkuunsa ;)

7. Onko sinulla vanhoja kortteja tai kirjeitä?
Säästän osan saamistani korteista ja kirjeistä, erityisesti jos sen tekemiseen on nähty vaivaa tai se sisältää jonkin erityisen kivan muiston.

8. Pahe, josta nautit liikaa luopuaksesi siitä?
Herkkujen syönti ja viininlipitys. Toisaalta, ovatko ne paheita, vai ihan normaalia elämää?


9. Mitä sinun tulisi tehdä enemmän?
Nukkua! Olen illankukkuja ja sänkyyn meneminen vaatii aina itsekuria - jota ihan aina ei löydy. Aamuisin sitten väsyttää ihan armottomasti.

10. Mikä on paras uutinen, jonka olet saanut?
Parhaat uutiset ovat liittyneet lapsiin tai työpaikkojen saamiseen.

11. Luotatko ihmisiin?
Valikoiden. Joskus olen liian sinisilmäinen ja petyn. Toisinaan taas haraan vastaan, vaikka pitäisi uskaltaa luottaa.

12. Mitkä ovat lempielokuviasi?
Tuulen viemää, Taru sormusten herrasta -trilogia, Amelie tai joka jouluinen Rakkautta vain.

13. Kun olit lapsi, miksi halusit tulla isona?
Opettajaksi.

14. Kummassa asuisit mieluummin: kaupungissa vai maaseudulla?
Mieluiten asuisin maaseudulla lähellä kaupunkia. Nyt asun keskisuurella paikkakunnalla lähellä kaupunkia.


15. Kuka elämässäsi on vaikuttanut sinuun eniten?
Lapseni. Myös koulumaailma aikoinaan vaikutti paljon omakuvaani. Mutta kaikki elämäni tärkeät ihmiset ovat osaltaan muovanneet minua. Olen geenieni, temperamenttini, kohtaamieni ihmisten, ympäristön ja elämäntapahtumieni summa.

16. Mikä on lempivitsisi?
En koskaan muista vitsejä, mutta nauran erityisesti tilannekomiikalle ja olen mustan huumorin ystävä. Muiden mielestä huumorini on luultavasti todella huonoa, äkkiväärää ja sarkastisen synkkää. Sanamuunnoksille ja -kömmähdyksille sekä hassuille lehtiotsikoille saatan nauraa vedet silmissä ja maha kippurassa.

17. Mikä eläin olisit?
Laiskanpulskea maalaiskissa.

18. Jos saisit kokeilla mitä tahansa ammattia päivän, mitä kokeilisit?
Olisi mukava kokeilla valokuvaajan ammattia päivän verran. Olisi kaikki hienot vehkeet, studio ja mielellään ammattitaitokin - ai että nauttisin!

19. Mitä huomaat ensimmäiseksi ihmisessä?
Sen, miten ihminen suhtautuu minuun ja itseensä. Onko hän sinut itsensä kanssa ja vaikuttaako hän suvaitsevaiselta vai torjuvalta. Ihminen voi ja saa olla ujo (olen itsekin), mutta jos huomaan torjuntaa tai epäluuloisuutta, pakitan itsekin enkä uskalla tehdä itseäni tykö.

20. Millaisista lomista pidät?
Ei väliä, kunhan on aurinkoa ja lämpöä!


keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Tervetuloa 2018!

Joulunpyhät ja uusivuosi sujahtivat ohitse. Oli suklaata, jouluruokia, viinilasillisia. Sohvalla pötköttelyä, pulkkamäkeä, pitkiä aamu-unia. Poikien nahinoita, uusia pleikkapelejä ja aikatauluttomia päiviä. Vuosi vaihtui maalla ja se jos mikä oli ihanaa - hiljaisuus ja luonnon rauha teki hyvää kaiken jouluhässäkän jälkeen. Blogirauhakin teki omalla tavallaan hyvää. Joskus on hyvä kölliä ajatustensa kanssa ilman, että tarvitsee stressata siitä, keksiikö jotain postattavaa vai ei.


Vuoden ensimmäinen arkipäivä tiesi töiden alkamista uusissa ja samalla vanhoissa merkeissä. Paljon kaikkea jännittävää on tiedossa ja se tuntuu vain hyvältä. Vaikka podenkin muutostilanteissa hirmuista epävarmuutta ja pelkoja, niin luulen, että uudet tuulet toisinaan tekevät terää.
 
Uudenvuoden lupauksia en tänäkään vuonna tehnyt. Sen sijaan toivon vuoden varrelle hyviä asioita, kuten sujuvaa arkea, seesteisyyttä ja terveyttä. Toivon, että perhe-elämä soljuisi vaivattomasti ja löytäisin sopivasti hetkiä lepoon, liikkumiseen ja omiin kivoihin juttuihin.
 









Ihanaa alkanutta vuotta kaikille ja KIITOS, että olette mukana!