lauantai 23. joulukuuta 2017

Kiitollisuus, ja hyvää joulua!

Näin joulun tienoilla olen useamman kerran pyyhiskellyt silmäkulmia ja ollut sydän hieman kallellaan. Kaikille joulu ei ole kinkunpaistoa, lahjojen ostelua tai huoletonta kuusenkoristelua. Monelle se voi olla kirpaisevan kipeää aikaa, jolloin jälleen kerran edessä on pettymyksiä ja sydämessä sykkivää surua.
 
On perheitä, joissa ei pystyttykään hankkimaan runsasta joulupöytää tai lapsille lahjoja. On perheitä, joissa on menetetty läheisiä ihmisiä ja joulussa on läsnä viiltävä tuska. Tai perheitä, joissa päihteet ovat vieneet aikuiset mennessään ja lapset ovat turvattomia. Kaikilla ei ole perhettä tai ystäviä läsnä, vaan nurkissa pyörii yksinäisyys. 
   
Tänään viimeksi liikutuin, kun luin tämän Aamulehden jutun. On sydäntä lämmittävää, että ihmiset ajattelevat lähimmäisiään osallistumalla hyväntekeväisyyteen ja keräyksiin, haluten laittaa eteenpäin hyvää joulumieltä. Etenkin lasten saama apu lämmittää mieltä.


Vaikka välillä manailen sitä, että illat kuluvat kauppalistoja täyttäessä ja lasten riitoja ratkoessa, niin kaikki vaihtoehtoiset skenaariot mielessä pitäen ei voi kuin olla kiitollinen. Kenellä tahansa on oikeastaan aika lyhyt matka epäonnen puolelle ja yhteiskunnan reunamille. Miten monta kertaa olenkaan miettinyt, että ihan yhtä hyvin minäkin voisin olla vähäosainen, syrjäytynyt tai vaikka vakavasti sairas.   
   
Olen kiitollinen siitä, että perheessämme ei juuri nyt ole isoja menetyksiä tai suruja. Jääkaapissa on ruokaa ja lapsille on lahjapussi odottamassa jouluaattoa. Meillä on katto pään päällä ja olemme turvassa. Kukaan ei ole hukkateillä, ojanpohjassa tai unohtuneena paikalliseen kuppilaan.
  
Mikä onni oikeastaan onkaan riidellä likaisesta tiskialtaalta tai lasten hampaidenpesusta! Se kertoo siitä, että ympärillä on tavallinen perhe-elämä ja monta palaa oikealla paikallaan. 
Jos omistaisin taikasauvan, haluaisin taikoa kaikille turvallisen, lämpöisen ja hyvänmielen joulun, jossa olisi läsnä kaikki tarpeellinen, muttei yhtään stressiä tai ylimääräistä hössötystä. Tänään kilautan hyvillä mielin muutaman kympin kotimaan lapsiperheiden hyväksi Pelastakaa lapset ry:lle. Toivon, että se vielä joskus antaa jollekin vähän hyvää mieltä arjessa.
 
Tämän postauksen myötä vetäydyn pienelle joulutauolle (tai sitten saatan yhtä hyvin postailla, jos inspiraatio iskee).

Toivon teistä jokaiselle hyvää joulumieltä sydämen täydeltä!

perjantai 22. joulukuuta 2017

Aikuinen

Joskus nuorena sitä ajatteli aikuisuudesta monenmoista. Kuten että viimeistään 25-vuotiaana sitä on seesteinen, varma ja hirmu viisas. Aikuisuus suorastaan huokuisi läpi olemuksesta ja elämä olisi tiptop-kuosissaan. Olisi omakotitalo, siististi käyttäytyvät lapset ja kauhean vastuullinen asenne kaikkeen. Sitä kävi kaksi kertaa viikossa jumpassa, illat joisi teetä ja kutoisi sukkia hyvää mieltä hyristen - päivästä ja viikosta toiseen. Elämä olisi tasapainoista ja puksuttaisi kuin juna kohti tulevia vuosia, jotka puolestaan pitäisivät sisällään eläkeläismatkailua Espanjaan ja kuorolaulua senioriporukassa.

Aikuinen käytös on tietenkin asiallista ja kypsää. Aikuinen EI röyhtäile, kaiva nenää eikä nypi kynsinauhoja. Muista epäilyttävistä toiminnoista nyt puhumattakaan... Aikuinen puhuu tasaisella ja hillityllä äänellä muiden hillittyjen aikuisten kanssa ja päivittelee indeksikorkoja, keskustapoliitikkoja sekä opetussuunnitelmia. Aikuinen vitsailee hauskan älykkäästi pariskuntaillallisilla ja kaikilla on hirveän jättekivaa (skool på den saken!) - mutta hillityn hallitulla tavalla.

Aikuisella on rahaa säästössä ainakin kahden kuukausipalkan verran ja eläkevuosien pesämuna sijoitusrahastossa. Lapsilisät aikuinen on tietenkin säästänyt ja viisaasti sijoittanut jälkikasvulle, joka ylioppilaaksi päästyään voi ostaa ensimmäisen oman yksiönsä lähes ilman velkaosuutta.

Aikuinen osaa kokata lihasoppaa ja kaalikääryleitä sekä perata kalan. Lihatiskistä aikuinen valikoi asiantuntevasti sopivan palan viikonlopun paahtopaistia varten. Punaviinien rypälelajikkeet aikuinen osaa erottaa makutuntuman perusteella, sekä tietenkin kertoa kyseisissä viinimaissa tekemistään omatoimireissuista ja kulttuurielämyksistä. Ah, ja taisipa joku seinällä roikkuva merkkiteos olla maalattu samoilla seuduilla.

Mahdolliset parisuhdekiemurat (vessapaperin kiertosuunnasta riitely tai likaisten sukkien sijainti väärässä paikassa) aikuinen ratkaisee järkevästi keskustellen ja päätyen kumpaakin tyydyttävään loppuratkaisuun. Sitten vaan hygge hygge ja halipusi sohvalle, katsellen kumpaakin yhtä lailla viihdyttävää tv-sarjaa.

Hmm.

Muutaman ystävän kanssa todennut, että välillä sitä ikään kuin tuntee esittävänsä aikuista ihmistä aikuisten maailmassa. Vaikka oikeasti sisimmissään tuntee olevansa sama hupakko kuin parikymmentä vuotta sitten. Elämä on toki tuonut harakanvarpaita charmia silmäkulmiin ja kokemuksia korvienväliin. Mutta noin muuten sitä tuntee olevansa ihan sama, hieman pihalla oleva tyllerön pallero kuin silloin muinoin. Aikuisuuden tunteesta ei useimmiten ole haisuakaan.

Ps. En tiedä pitikö tämän postauksen päätyä johonkin viisaaseen lopputulemaan. Mietin asiaa sitten joskus aikuisena.

tiistai 19. joulukuuta 2017

Joulun parhaat palat

Enää 5 yötä jouluun ja täällä alkaa olla havaittavissa hieman pipon kiristelyä. Vaikka pari pikkupakettia olenkin hankkinut, niin varsinaiset lahjat ovat edelleen hankkimatta, puhumattakaan ruokapuolesta. Ilmoilla ei ole ollut joulutortun tuoksua eikä iloisia joululauleluita - paremminkin kiukkuisen äidin murahtelua.
 
Töissä pukkaa kaikenlaista, lapsilla (=minulla) on joka päivä jotain erityismuistettavaa koulua varten ja meikäläisen muisti alkaa olla solmussa. Kohta varmaan lähetän asiakkaille 4 euron pikkujoulupaketteja ja lapsille tyrkytän ohjelmistopäivityksiä. Ehkä toisaalta tekisi hyvää kaikille osapuolille.
 
Olen silti (melko) varma, että muutaman päivän epätoivon, hikikarpaloiden ja rage-kohtausten jälkeen koittaa se hetki, kun saan istahtaa pöytään, kasata lautaselle kaikki lempijouluherkkuni ja kaataa lasin piripintaan punaviiniä.

Viime perjantain hetkellinen flow valmispiparitaikinan ja
koristelujen parissa. 

Joulussa on tiettyjä asioita - joulun ydinjuttuja - joita haluan vaalia. Vaikka esim. jouluruokien hankkiminen ja valmistaminen onkin ärsyttävää puuhaa, niin se härdelli ikäänkuin kuuluu onnistuneeseen jouluun. Koko joulu tuntuu kietoutuvan hyvien ruokien ja pikkuherkkujen ympärille, joita nautiskellaan yhdessä (tai yön pikkutunteina salaa jääkaapille hiipien).

Jouluaamu kuuluu aloittaa riisipuurolla ja sekahedelmäkiisselillä. Se pitää nauttia tietystä kulhosta, koska siihen liittyy niin paljon muistoja.

Sitten haluan pukeutua joulumekkoon, koska se nostaa fiiliksen arjen yläpuolelle. Joulumekon pitää olla kotoisa, mutta samalla sopivan juhlava. Etenkään se ei saa kiristää, sillä sehän nyt pilaisi kaiken ilon.

Haluan käydä joulukirkossa, pyyhiskellä silmäkulmaa ja jättää kynttilän hautuumaan muistopaikalle. Haluan kuunnella joulurauhan julistuksen kotisohvalla ja siinä välissä tirauttaa parit kyyneleet lisää.

Haluan napsia graavilohta ja ruisleipäviipaleita ja olla huomaamatta, miten lapset tyhjentävät konvehtirasiaa vähän liiankin nopsaan. Erityisesti haluan katsoa, kun pojat availevat pakettejaan ja ilahtuvat

Ihan erityisesti haluan syödä navan pullolleen laatikoita, kalaherkkuja, kinkkua ja rosollia. Vaikka etukäteen kiroankin joka ikisen jouluruuan tekemistä tai kaupasta kotiin raahaamista, niin joulupäivällinen pyhittää kyllä kaikki väsyneet hetket. Kun on päästy joulupöytään asti, tietää että edessä on ihana liukuma kohti autuasta nirvanaa suklaarasioineen, portviinilasillisineen ja kirjan lukemisineen.

Jos vielä saisi joulupukille esittää toiveen, niin hiljaiset hetket olisivat ihana bonus. Vai oliko se niin, että kyseinen toivomus on nykyään täytettävissä digitaalisesti ja onnistuu esim. hankkimalla lapsille pari uutta pleikkapeliä..?

maanantai 18. joulukuuta 2017

Totuuksia joulusta

Kun nyt jouluaiheeseen pääsin käsiksi, niin mennään näillä. Jos ette vielä tienneet, niin ohessa muutamia totuuksia. Minä ainakaan en tiennyt totuutta joululahjoista, mutta onneksi viisaat lapset sivistävät tyhmää äitiä ;)

"Siis äiti, et kai sä luullut, että tontut tekee itse kaikki lahjat? Aattele nyt, eihän voi tehdä mitään laittomia kopioita vaikka legoista tai puhelimista... Ne tietenkin tilaa ne netistä!"
 9v

"Ei haittaa, vaikka joulupukki toisi risuja, koska sittenhän voisin tehdä risumajan."
 7v

"Joulussa parasta on ruuat."
 9v


"Jouluruuat on kamalinta maailmassa."
 7v 

"Miksi edes kysyt? Tietenkin jouluna pitää olla kuusi!"
 9v

"Parasta on se, kun joulupäivänä saa olla koko päivän yöpuvussa ja lukea ja pelata ja syödä suklaata"
 9v

"No todellakin!"
 7v

- -

Vanhanaikaisena luulin, että eräs nimeltä mainitsematon tonttu käy ostamassa lahjat Citymarketista ja Prismasta. Ehkä olisi aika siirtyä tälle vuosituhannelle ja klikkailla ne netistä. Mieluiten hyvissä ajoin. Nimim. lahjat vielä hankkimatta :D

Hyvää jouluhössötystä tai -hössöttämättömyyttä itse kullekin!

torstai 14. joulukuuta 2017

Ei ole pakko

Tänä(kin) vuonna päätin, ettei ole pakko, jos ei halua. Olisi monta juttua, joiden perään jokin omituinen aivojeni pimeä alue huutelee, mutta olen vakuutellut sille, että en kyllä kuuntele.

Joillekin joulu tulee vain, jos viuhtoo tukka putkella siivoten joka ikisen nurkan huushollista ja leipoo sataa sorttia tarjottavaa ja itkee jouluaaton silkkaa väsymystään. Osa ottaa rennosti ja hankkii jouluksi suklaalevyn sekä tönkän viiniä ja linnoittautuu Netflixin äärelle.
 
Suurin osa lienee meitä erilaisten keskiteiden kulkijoita. Onneksi joulusta voi napsia itselleen tärkeimmät jutut ja heivata yli laidan ne asiat, jotka aiheuttavat pelkkää stressiä ja pahaa mieltä. Toki perherauhan säilyttämiseksi tulee joskus tehtyä kompromisseja, se on selvä. Mutta noin pääsääntöisesti mitään ei ole pakko, jos ei siltä tunnu. Joulu olkoon omannäköinen, eikä naistenlehtikiiltokuva (joka on pelkkää kuvausassareiden huhkinnan ja kuvankäsittelyohjelman aikaansaamaa illuusiota).



Ei ole pakko lähettää joulukortteja, jos ei halua. Niitä on kyllä ihana saada, ja nautin jokaisesta. Oma jaksaminen ei vaan veny niiden lähettämiseen. 
 
Ei ole pakko siivota - ei niin yhtikäs. Vaikka siivoan kuitenkin, ihan vain tavallisen viikkoimuroinnin verran. Jos jaksaisin, pesisin lattiat, mutta en todellakaan jaksa.

Ei ole pakko poltella kynttilöitä, jos ei jaksa nähdä sitä vaivaa. Sitä paitsi kynttilät näyttävät kivoilta vain siistissä kodissa, jota meillä ei nyt tällä hetkellä ole.

Ei ole pakko hankkia joulupukkia. Tänä vuonna saa riittää, kun pukki jättää lahjat oven taakse. Jääpähän pois yksi kellon kyttääminen ja vauhkoaminen siitä, että miten päin pitäisi vekslata päivän syömiset ja juomiset pukin vierailun ympärille.


Ei ole pakko leipoa pipareita. Jos haluaa luoda joulutunnelmaa lasten kanssa, voi ostaa valmiita pipareita ja koristella niitä. Se on vähintään yhtä mukavaa, eikä ollenkaan niin sotkuisaa ja vaivalloista. Jos haluaa piparintuoksua, niin voi käyttää valmistaikinaa. Ellei jaksa leipoa valmispötkylää pipareiksi asti, voi heittää uuniin parit taikinaklöntit ja tuoksu on siinä ;)  

Ei ole pakko tehdä miljoonaa ruokaa, ainakaan itse. Syömistä kyllä pitää olla paljon ja sen pitää olla herkullista, mutta suuren osan voi hankkia valmiina. Omatekoiset ruuat voivat olla jotain pientä ja helppotekoista.

Ei ole pakko miettiä, että voiko juoda viinitilkkaa ennen puoltapäivää. Jouluna voi, jos se lievittää liiallisen hössötyksen tunnetta.

Ei ole muutenkaan pakko yhtään mitään, jos ei halua.




Tästä kaikesta huolimatta onnistun luultavasti joka tapauksessa kehittämään pienimuotoisen joulustressin. Paineettoman joulun avainsana kun on hyvä suunnittelu, ja siihen en ole ehtinyt venyä.

Joululahjat ovat vielä hankkimatta, ja lasten toiveet ovat luokkaa pelikone, mini-bmx (=temppupyörä) tai dj:n miksauspöytä. Kun taivastelin toiveiden kalleutta ja kerroin ettei noin kalliita lahjoja oikein voi saada, niin poitsut totesivat, että "No höh, mutta pukkihan ne tuo ja kyllä sillä on varaa". Problem solved?

tiistai 12. joulukuuta 2017

Hellät hyvästit

Meidän perhettä taidetaan koetella lemmikkirintaman suhteen. Aiemmin jouduimme luopumaan kauan ja hartaasti odotetusta hamsterista. Eilen puolestaan saattelimme isovanhempien rakkaan Rudolf-kisun paremmille hiirimaille.

Kissaherra oli nukahtanut viimeiseen uneen mummolan aitan vintille, turvalliseen ja tuttuun paikkaan. Lohduttauduimme sillä, että Rudolfilla oli ollut hyvä kissanelämä maalaispeltoineen, puineen ja vapaine menemisineen. Oli varmasti laarikaupalla hiiriä ja ehkä jokunen lintukin (sniisk...) sekä muita kissan arvostamia antimia. Ruokakupit olivat aina sopivasti täynnä ja rapsutuksia ja rakkautta tarjolla runsain mitoin.


Aluksi hieman harasin vastaan, että piti arki-iltana lähteä ajelemaan pitkin maakuntia kissahautajaisten vuoksi. Samoin epäilin, että olisiko kuolleen kissan näkeminen liikaa herkkispojille. Loppujen lopuksi kokemus oli kaikille hyvä. Paljon kyyneleitä vuodatettiin, mutta oli myös mahdollisuus viimeisen kerran silitellä kissa ja sanoa sille hyvästit. Lapset kuitenkin muistavat elävän ja rakkaan kissan, vaikka näkivätkin sen nyt kuolleena ja elottomana.

Elämää ja kuolemaa pohdittiin koko ilta. Samoin sitä, mikä se taivas oikein mahtaa olla ja miten sinne päätyy. Kuopus päätteli, että "Jeesus varmaan on nyt käynyt hakemassa Rudolfin taivaaseen ja nyt se odottaa meitä siellä". Ehkäpä niin <3 
Tärkeintä on kuitenkin elää hyvä ja itselleen tarkoituksenmukainen elämä.

 

maanantai 11. joulukuuta 2017

Blogihitaus & niitä näitä

Blogi on näemmä ihan tiedostamattani siirtynyt Slow living -tyyppiseksi. Päivityksiä tulee, jos emäntä sattuu muistamaan tai ehtimään. Ja näköjään tekee sitä varsin harvakseltaan.

Oikeastaan iski pienoinen kriisi, että mitä ihmettä teen koko blogistaniassa ja olenko ihan jälkeenjäänyt omine höpinöineni. Monet blogit ovat nykyään niin kunnianhimoisia ja bloggaamisesta on tullut kaupallisuuden alttari - missä sinänsä ei ole mitään yksiselitteisen negatiivista, mutta minä en vain osaa taipua siihen.

Hidas pikkujouluisa bloggaaja tässä hei...

Viime viikko oli haipakkaa. Oli Suomen 100-vuotisjuhlaa perheen kesken, työhärdelliä, pakkaamista ja koulutusreissu yhteispohjoismaisissa merkeissä sekä pikkujoulut vol. 2. Voin muuten sanoa, että menee pienellä ihmisellä pää pyörälle, kun ympärillä puhutaan sekaisin norjaa, ruotsia ja englantia. Yhdyn sikäli Juha Hurmeen toteamukseen, että opetelkaa juntit ruotsia. Tälle juntille taitaa olla pieni kertaus paikallaan, ettei tarvitse vaan nyökkiä tyhmänä, että jaa, juu, jåå-å. Vaikka hyvin silläkin tuntui tulevan toimeen, eipä sillä. Sitä en tiedä, mitä mahtoivat ajatella siitä hassusta suomalaisesta, joka nyökytteli kaikkeen.



Heti arkeen palattua iski pienoinen paniikki, kun hoksasin, että joulu on jo ensi viikolla. Ensi!!! Tämä tuntuu olevan jokavuotinen ilmiö, että joulu yllättää pienen ihmisen. Ei se enää tule sillä tavalla hitaasti vitkutellen kuten lapsena. Se hyökkää päälle ihan puskista ja kauhealla vauhdilla!

Ilmeisesti pitää pikimmiten ryhtyä joulutontun puuhiin sekä miettimään joulun ruokia (eli lähinnä niitä paria-kolmea vaihtuvaa ruokalajia; muut ovat ne samat laatikot ja rosollit sukupolvesta toiseen). Joulupukkikin pitäisi varata, koska meidän tyypit uskovat hänen olemassaoloonsa vakaasti kuin kiveen ja kantoon konsanaan. Epäilen, että tämä on viimeinen vuosi, joten olisi mukava saada pukki vielä kerran kylään.

Stockan jouluikkuna on jokavuotinen ilonaihe <3 

Joko siellä on jouluvalmistelut hanskassa vai oletteko yhtä pihalla kuin minä?

perjantai 1. joulukuuta 2017

Ihana kamala joulukuu

Kun kalenteri kääntyy joulukuun puolelle, minulla on aina hieman ristiriitainen olo. Joulukuu on ihana ja kamala, enkä osaa päättää kumpaa se on enemmän. Ihana siksi, koska edessä siintää joulunpyhät ja leppeä joulutunnelma. Pian koittaa myös se ajankohta, jolloin päivä alkaa minuutti kerrallaan kääntyä kohti valoisampaa aikaa.
 
Kamala se on siksi, että se leppeä tunnelma ei tule itsekseen - sanokoot optimistit mitä hyvänsä. Joulu vaatii tietyn määrän pakollista tekemistä ja hösötystä. Joululahjat, koristelut, ruuan hamstraamiset ja laittamiset... Arjen pyörityksen ohessa joulujutut tuntuvat lähinnä ärsyttävältä taakalta. Toisaalta vaikken jouluvalmistelujen ystävä olekaan, niin kuitenkin oikeanlainen joulu vaatii tuon kaiken. En osaa kuvitella joulua ilman tiettyjä ruokia ja herkkuja, tai pelkästään einesten varassa.  


Plussia on kuitenkin roppakaupalla, joista ensimmäisestä sain nauttia tänä aamuna. Lapset olivat hereillä ja hampaat pestynä ennätysmäisen nopeasti, kun tiesivät, että saisivat sitten avata kalenterin ensimmäisen luukun. Normaalisti meidän pikku vätyksiä saa kiskoa sängystä ylös ajan ja vaivan kanssa. Tänään ei tarvittu kuin kevyt hipaisu ja hyvät huomenet, niin tyypit ampaisivat hereille!
 
Plussaa on sekin, että tänä vuonna saan nauttia poikkeuksellisesti kaksista virallisista pikkujouluista. Kaksi kertaa hyvää ruokaa ja juomaa - en pistä hanttiin :)
 
Suklaan ja punaviinin ystävää hemmotellaan, sillä kaupan ja Alkon hyllyt pursuilevat vaihtoehtoja (melkein liiaksikin). Koska ensin kuitenkin pitää mahtua pariinkin pikkumustaan, aloitan isoimman suklaatankkauksen vasta pikkujoulujen jälkeen :D


Ihan kohta, melkeinpä än yy tee NYT ripustan bling-blingit kaulaan ja lähden pikkujouluilemaan vol. 1.

Tykkäätkö sinä joulujutuista, vai ahdistaako kaikki siihen liittyvä?

Riemukasta viikonloppua ja ensimmäistä adventtia!
© Oman katon alla
Maira Gall