tiistai 12. joulukuuta 2017

Hellät hyvästit

Meidän perhettä taidetaan koetella lemmikkirintaman suhteen. Aiemmin jouduimme luopumaan kauan ja hartaasti odotetusta hamsterista. Eilen puolestaan saattelimme isovanhempien rakkaan Rudolf-kisun paremmille hiirimaille.

Kissaherra oli nukahtanut viimeiseen uneen mummolan aitan vintille, turvalliseen ja tuttuun paikkaan. Lohduttauduimme sillä, että Rudolfilla oli ollut hyvä kissanelämä maalaispeltoineen, puineen ja vapaine menemisineen. Oli varmasti laarikaupalla hiiriä ja ehkä jokunen lintukin (sniisk...) sekä muita kissan arvostamia antimia. Ruokakupit olivat aina sopivasti täynnä ja rapsutuksia ja rakkautta tarjolla runsain mitoin.


Aluksi hieman harasin vastaan, että piti arki-iltana lähteä ajelemaan pitkin maakuntia kissahautajaisten vuoksi. Samoin epäilin, että olisiko kuolleen kissan näkeminen liikaa herkkispojille. Loppujen lopuksi kokemus oli kaikille hyvä. Paljon kyyneleitä vuodatettiin, mutta oli myös mahdollisuus viimeisen kerran silitellä kissa ja sanoa sille hyvästit. Lapset kuitenkin muistavat elävän ja rakkaan kissan, vaikka näkivätkin sen nyt kuolleena ja elottomana.

Elämää ja kuolemaa pohdittiin koko ilta. Samoin sitä, mikä se taivas oikein mahtaa olla ja miten sinne päätyy. Kuopus päätteli, että "Jeesus varmaan on nyt käynyt hakemassa Rudolfin taivaaseen ja nyt se odottaa meitä siellä". Ehkäpä niin <3 
Tärkeintä on kuitenkin elää hyvä ja itselleen tarkoituksenmukainen elämä.

 

maanantai 11. joulukuuta 2017

Blogihitaus & niitä näitä

Blogi on näemmä ihan tiedostamattani siirtynyt Slow living -tyyppiseksi. Päivityksiä tulee, jos emäntä sattuu muistamaan tai ehtimään. Ja näköjään tekee sitä varsin harvakseltaan.

Oikeastaan iski pienoinen kriisi, että mitä ihmettä teen koko blogistaniassa ja olenko ihan jälkeenjäänyt omine höpinöineni. Monet blogit ovat nykyään niin kunnianhimoisia ja bloggaamisesta on tullut kaupallisuuden alttari - missä sinänsä ei ole mitään yksiselitteisen negatiivista, mutta minä en vain osaa taipua siihen.

Hidas pikkujouluisa bloggaaja tässä hei...

Viime viikko oli haipakkaa. Oli Suomen 100-vuotisjuhlaa perheen kesken, työhärdelliä, pakkaamista ja koulutusreissu yhteispohjoismaisissa merkeissä sekä pikkujoulut vol. 2. Voin muuten sanoa, että menee pienellä ihmisellä pää pyörälle, kun ympärillä puhutaan sekaisin norjaa, ruotsia ja englantia. Yhdyn sikäli Juha Hurmeen toteamukseen, että opetelkaa juntit ruotsia. Tälle juntille taitaa olla pieni kertaus paikallaan, ettei tarvitse vaan nyökkiä tyhmänä, että jaa, juu, jåå-å. Vaikka hyvin silläkin tuntui tulevan toimeen, eipä sillä. Sitä en tiedä, mitä mahtoivat ajatella siitä hassusta suomalaisesta, joka nyökytteli kaikkeen.



Heti arkeen palattua iski pienoinen paniikki, kun hoksasin, että joulu on jo ensi viikolla. Ensi!!! Tämä tuntuu olevan jokavuotinen ilmiö, että joulu yllättää pienen ihmisen. Ei se enää tule sillä tavalla hitaasti vitkutellen kuten lapsena. Se hyökkää päälle ihan puskista ja kauhealla vauhdilla!

Ilmeisesti pitää pikimmiten ryhtyä joulutontun puuhiin sekä miettimään joulun ruokia (eli lähinnä niitä paria-kolmea vaihtuvaa ruokalajia; muut ovat ne samat laatikot ja rosollit sukupolvesta toiseen). Joulupukkikin pitäisi varata, koska meidän tyypit uskovat hänen olemassaoloonsa vakaasti kuin kiveen ja kantoon konsanaan. Epäilen, että tämä on viimeinen vuosi, joten olisi mukava saada pukki vielä kerran kylään.

Stockan jouluikkuna on jokavuotinen ilonaihe <3 

Joko siellä on jouluvalmistelut hanskassa vai oletteko yhtä pihalla kuin minä?

perjantai 1. joulukuuta 2017

Ihana kamala joulukuu

Kun kalenteri kääntyy joulukuun puolelle, minulla on aina hieman ristiriitainen olo. Joulukuu on ihana ja kamala, enkä osaa päättää kumpaa se on enemmän. Ihana siksi, koska edessä siintää joulunpyhät ja leppeä joulutunnelma. Pian koittaa myös se ajankohta, jolloin päivä alkaa minuutti kerrallaan kääntyä kohti valoisampaa aikaa.
 
Kamala se on siksi, että se leppeä tunnelma ei tule itsekseen - sanokoot optimistit mitä hyvänsä. Joulu vaatii tietyn määrän pakollista tekemistä ja hösötystä. Joululahjat, koristelut, ruuan hamstraamiset ja laittamiset... Arjen pyörityksen ohessa joulujutut tuntuvat lähinnä ärsyttävältä taakalta. Toisaalta vaikken jouluvalmistelujen ystävä olekaan, niin kuitenkin oikeanlainen joulu vaatii tuon kaiken. En osaa kuvitella joulua ilman tiettyjä ruokia ja herkkuja, tai pelkästään einesten varassa.  


Plussia on kuitenkin roppakaupalla, joista ensimmäisestä sain nauttia tänä aamuna. Lapset olivat hereillä ja hampaat pestynä ennätysmäisen nopeasti, kun tiesivät, että saisivat sitten avata kalenterin ensimmäisen luukun. Normaalisti meidän pikku vätyksiä saa kiskoa sängystä ylös ajan ja vaivan kanssa. Tänään ei tarvittu kuin kevyt hipaisu ja hyvät huomenet, niin tyypit ampaisivat hereille!
 
Plussaa on sekin, että tänä vuonna saan nauttia poikkeuksellisesti kaksista virallisista pikkujouluista. Kaksi kertaa hyvää ruokaa ja juomaa - en pistä hanttiin :)
 
Suklaan ja punaviinin ystävää hemmotellaan, sillä kaupan ja Alkon hyllyt pursuilevat vaihtoehtoja (melkein liiaksikin). Koska ensin kuitenkin pitää mahtua pariinkin pikkumustaan, aloitan isoimman suklaatankkauksen vasta pikkujoulujen jälkeen :D


Ihan kohta, melkeinpä än yy tee NYT ripustan bling-blingit kaulaan ja lähden pikkujouluilemaan vol. 1.

Tykkäätkö sinä joulujutuista, vai ahdistaako kaikki siihen liittyvä?

Riemukasta viikonloppua ja ensimmäistä adventtia!