tiistai 29. elokuuta 2017

(Epä)säästö

Eilen oli vähän hassu päivä. Vasta sunnuntaina hoksasin, että seuraavana päivänä pitäisi tehdä hokkuspokkustemppu. Aamupäivälle oli nimittäin jotenkin onnistunut menemään päällekkäin sekä auton katsastus että röntgenkäynti keskussairaalassa. (Plus tietenkin normaali työpäivä.) Kumpikin tietenkin ihan eri suunnalla ja n. 15 kilsan etäisyydellä toisistaan.

Olisi pitänyt jakautua kahtia (tai kolmeen osaan, niin se yksi olisi voinut mennä asiaankuuluvasti töihin). Mutta päätin, etten jakaannu yhtään mihinkään, vaan humputtelin menemään yhden irtolomapäivän.

Mies teki mitä miehen piti, eli otti autonavaimet kauniisiin/vahvoihin käsiinsä ja käytti ajokin konttorilla. Minä taas hyppäsin bussiin ja reissasin sinne kuvattavaksi. En nyt voi kehua, että bussimatka keskussairaalan röntgeniin olisi käsitykseni unelmien lomapäivästä. Vaikka miten yritin leikkiä seikkailevaa turistia, niin vähän oli laimeaa matkailua...

Röntgenturistin nauttima sikakallis (3,50) ja sikapieni cappucino.
Jos olisin säästänyt ja juonut tavallisen kahvin, olisin 2,00 rikkaampi... 

Kotiin päästyä odotin kauhulla katsastuskuulumisia. Olin varautunut hylkyyn ja kilometrin pituiseen korjauslistaan, koska tiedossa oli, että jotain siellä on... Mutta ihmeiden aika koitti kerrankin! Auto meni läpi heittämällä! Epäilen, että mies tyypilliseen tapaansa höpötti niin paljon, että katsastajaparka halusi vain päästä siitä äkkiä eroon ja vähät välitti paskoista tukivarsista sun muista... Olipa syy mikä hyvänsä, niin voi ilon päivää!

Koska logiikkani on pettämätön, totesin siis yhtäkkiä säästäneeni n. 800 euroa auton korjauskuluja! Aika huimaa, vai mitä? Tällaisesta suorastaan äkkirikastumiseen verrattavasta iloisesta tapahtumasta ei voi seurata muuta kuin se, että lähtee vaatekauppaan sijoittamaan säästyneitä pennosia. (Tässä vaiheessa muististani tipahti pois se ajatus, että autolle joka tapauksessa pitää tehdä jotain lähikuukausien aikana, olipa katsastuskonttorin ukkeli mitä mieltä hyvänsä.)
  
Olinkin mielestäni ihailtavan tehokas säästöjeni sijoittamisessa. Ostin itselleni neulehameen, t-paidan, kahdet rintsikat (sovitin viidet - luoja sitä sovituskoppituskaa!) sekä kolme samanlaista trikoopaitaa - koska hyvää mallia kannattaa hamstrata, tosin olisiko vähempikin riittänyt..?

Trikoopaita, jota ostin kolmen värisenä.
Neulehame, johon ihastuin.


Lapsosille hankit parit collegepöksyt ja miehelle ostin urheilupaidan, kun se kuitenkin niistä tykkää ja koska katsasti auton niin menestyksekkäästi - muuten en ole sitä sorttia, joka osteskelee miehelle vaatteita.

Normaalisti en ikinä osta tuollaista määrää vaatetta kerralla, hyvä jos edes puolen vuoden vaateostosaldoni yltää moisiin lukumääriin. Nyt oli kuitenkin hyvä syy, koska a) ihan selvästi säästin autokuluissa, b) Seppälässä oli 40% ale ja c) vaatekaappini näytti kauhean surulliselta.

Silkkaa säästöä siis kaikki tyynni. Ei maksanut läheskään niin paljon kuin autoremppa! ;)
 

perjantai 25. elokuuta 2017

Taakse jäänyttä, II

Viimeksi kirjoitin asioista, joita en niinkään kaipaa vauva- ja taaperovuosista. Kainalokakat, jatkuva kädet täynnä oleminen ja vuosikausien unettomuus kuuluivat muiden muassa noihin seikkoihin.
 
En ilmeisesti omaa kovin vahvaa hoivaviettiä tai mitään sellaista geeniä, joka saisi haalimaan syliä täyteen vauveleita. Äitiys on tuntunut helpommalta, kun lapset ovat kasvaneet ja saaneet hieman ilmaa siipiensä alle. Pidän siitäkin, että koulutaivaltaan aloittavien tyyppien kanssa pystyy jo hetkittäin keskustelmaan vaikka mitä fiksuja. (Jätetään nyt tässä huomiotta ne vänkytykset, haistattelut, näsäviisastelut sun muut ärsyttävyydet.)

Monituisia juttuja silti muistelen haikeudella ja haluaisin hetkittäin palata nauttimaan niistä.


Vauvantuoksu. Siis onko mitään suloisempaa ja koukuttavampaa tuoksua kuin pikkuisen sylissä önisevän vauvan tuoksu? Poikien päät nuuskuttelin niin antaumuksella ja läpikotaisin, että ihme kun niistä ei tullut pysyvästi kaljuja...
 
Kuolasuukot. Se tunne, kun pikkupötkäleet oppivat antamaan suukkoja <3  Esikoisen tyyli oli lähestyä suukoteltavaa kuolasuu apposen ammollaan ja lätsäyttää huomionosoitus suukoteltavan nenään, johon jäi imarteleva kuolavana :D  Siinä oli jotain maailman hellyttävintä. Kuopus otti tiukan otteen suukotettavan päästä ja kuolasi posket märiksi. Awwws. (tähän sata sydäntä.)

Lapsen riemu. Vauvan ja taaperon sai riemastumaan mitä pienimmillä ja hassuimmilla asioilla. Nykyään vaaditaan jo enemmän vaivannäköä (ja rahaa - viimeksi käynti Särkänniemessä). Silloin riitti "kukkuu" tai "pöö". Hirveän huvittavaa oli, jos antoi lapsen pudottaa saman esineen sata kertaa ja sitten aina noukkia se ylös. Uudelleen ja uudelleen... Halvat oli huvit.


Päiväunet. Tämä oli vähän kaksijakoinen juttu. Päivän paras hetki oli se, kun lapsi/lapset nukahtivat yhtä aikaa unille. Sen sijaan hermoja raastavaa oli se, että harvoin ne kumpikaan nukkuivat  yhtä aikaa, saati kovin pitkään.
 
Seikkailut. Pienen lapsen kanssa ihan pikkuisetkin asiat olivat Suuria Elämyksiä. Vesilätäköissä ja lehtikasoissa tuli itsekin hypittyä, kun lapset olivat pieniä.
 
Söpöys. Pienten mukeloiden söpöys ja hellyyttävyys on kaiken läpäisevää ja ulottuu ihanista pulleromasuista ja söpövarpaista aina ihanan pikkuruisiin vaatekappaleisiin. Nyt kun katson muutamia muistoksi jätettyjä vaatteita, en voi kuin ihmetellä. Onko nuo roikaleet oikeasti olleet noin pikkuruisia?!
 
Oppiminen. Uusien juttujen oppiminen oli iso riemu sekä aikuiselle että lapselle. Muistan tosin senkin, millaisia kiukkuraivareita ilmaantui, kun toinen yritti vängertää pystyyn, mutta jalat eivät totelleet :D





Olisihan noita asioita varmaan vielä pitkät listat. Jätän jotain tuleviinkin muisteloihin ;)  Mainittakoon kuitenkin ekstrana se, että saatoin vedellä karkkia avoimesti suoraan pussista ja väittää lapsille, että nää on vaan tällaisia pahanmakuisia aikuisten vitamiineja :D  Ei ole onnistunut enää lukuisan moneen vuoteen. Nykyään pitää omat jemmakarkit piilottaa tuhannen mutkan taakse ja silti ne saattavat hävitä sieltä jemmasta.
 
Onneksi tallessa on sadoittain kuvia noilta ensimmäisiltä vuosilta. Vaikka olinkin kävelevä zombi, olin sentään kamera kädessä kävelevä zombi.  



tiistai 22. elokuuta 2017

Taakse jäänyttä

Havahdun ajoittain siihen, miten paljon helpompaa on nykyään. Verrattuna vaikkapa niihin aikoihin, kun kummassakin puntissa roikkui vaippaikäinen, unihäiriöinen ja räkänokkainen vaikkakin suloinen pikkurääpäle. Nykyään nuo osaavat jo vaikka mitä, pystyvät hetkittäin keskustelemaan suht fiksusti ja toimimaan monessa asiassa melko itsenäisesti.

Kun lapset kasvavat, jää moni asia vain muistoksi. Montaakaan asiaa en kaipaa, sillä nautin siitä, että olen saanut yhä enemmän itseäni omaan käyttööni ja käsivarsilla tarvitsee roikottaa korkeintaan kauppakasseja.
 
Kakkavaipat. Vain kaukainen muisto, jota en ikävöi. En varsinkaan ikävöi niitä hetkiä, kun kakkaa tursusi bodyn kaula-aukosta ja lahkeista ja tietenkin sitä oli ympäri sohvaa...
 
Pyllyjen pyyhintä. Sitä tapahtuu enää hetkittäin, kun kuopus huutelee vessanpöntöltä, että tuu pyyhkimään - on ihan ällökakkaa enkä todellakaan pyyhi itse. Yleensä tämä tapahtuu, kun olen syömässä.

Syöttäminen. Jäljellä on kylläkin vielä hoputtaminen. Empiirisen ja pitkällisen tutkimukseni perusteella yhden aterian aikana hoputtamista ja ruotuun palauttamista tapahtuu noin 50 kertaa.

Itkupotkuraivareitakaan ei ole ikävä.
Nykyään raivarit ovat tosin erilaisia.

Yöheräily. Jo monta vuotta olemme saaneet nukkua autuaasti. Paitsi jos jompi kumpi näkee painajaista ja pitää vakuutella klo 03, että kaikki on ihan hyvin eikä huoneessa ole hirviötä. Oli sekin aikakausi, jolloin ei tullut nukuttua moneen vuoteen juuri ollenkaan. Ilmankos "pikkaisen" masensi...

Puklut ja puklurätit.

Rintakumit ja -pumput (hyi s##¤%&). Tähän kategoriaan kuuluu myös rintatulehdukset ja paidannapit auki kulkeminen. En kaipaa...
 
Sylissä kiemurtelevat lötköspagettilapset. Nykyään ne kiemurtelevat lähinnä sohvalla, varsinkin jos pitäisi tehdä jotain kotitöihin vivahtavaa.

Leikkipuistot. Niissä käydään enää aniharvoin ja nykyään saatan itse äityä kuntoilemaan siellä. Lasten ollessa pienempiä olin liian väsynyt. Silloin lähinnä nuokuin puoliunessa ja räpläsin Facebookia.
 
Perhekerhot ja muskarit. Viimeksi mainittu oli lähinnä sitä, että lapsi sai raivarin, jos oli pakko istua heiluttelemassa tyhmiä marakasseja. Ovenkahvat ja valonkatkaisimet olivat paljon kivempia.

Päiväunet. Jos lapsi nykyään haluaa nukkua keskellä päivää, tietää sen olevan oikeasti aika kipeä.

Varmaan moni muukin asia on historian havinaan jäänyttä enemmän tai vähemmän kultaista muistoa vain... Ehkä postaan erikseen vielä niistä taakse jääneistä ajoista, joita jollain lailla kaipaan.
 
Mitä sinä et kaipaa pikkulapsiajoista? :)

perjantai 18. elokuuta 2017

Viikon paskimmat vinkit

Anteeksi ruma otsikko.

Viime aikoina mediassa on näkynyt monenmoisia säästövinkkejä. Suurin osa on ollut alta lipan, tyyliin "jätä ostamatta kallis cappucino ja tyydy pannukahviin". Mutta entäs jos käy kahvilassa ja ostaa niitä cappucinoja korkeintaan parin kuukauden välein? Sillä säästöllä ei vielä pitkälle pötkitä.
 
Uusin bongaamani säästövinkki oli se, miten pystyy säästämään kymppitonnin vuodessa ihan helposti. Laittaa vain joka kuukausi sivuun 500 euroa ja tekee vapaa-ajallaan ylimääräisiä töitä. Daa! Miksen ole aikaisemmin tajunnut?

Tällaiset "säästö"vinkit oikeasti korpeavat niitä, jotka eivät kuljeskele ympäriinsä kalliit lattemukit kourassa tai joiden kuukausipalkka ei salli sitä, että syrjään voisi laittaa satoja euroja ihan kivutta. Argh! Vinkkien lukemisen jälkeen tunnen itseni sangen surkeaksi ja pienituloiseksi, vaikka palkkanauhan mukaan olen vain jotain melko keskinkertaista keskituloisen ja pienituloisen väliltä.
 
Vinkkinä toimittajalle (jotka ette kuitenkaan lue tätä): lopettakaa ne alentavat säästövinkit! Lukijat eivät ole idiootteja.
 
Ja joo, säästövinkin antanut bloggaaja myöntää itsekin, että ko. säästäminen toimii vain silloin, jos on riittävästi rahaa. Mutta silti...
 
Sitten viikon huipentuma. Etenkin teille kirjojen ystäville. Nyt ne kirjat syrjään, sillä Nivea vapauttaa meidät kirjojen ikeestä ja vinkkaa sen sijaan tuijottelemaan ihoamme. Kyllähän se toki onkin varmasti paljon viihdyttävämpää. Miksen ole tätäkään oikeasti tajunnut aiemmin?

Linkki Nivean facebook-sivuilta löytyvään videoon


Oikeasti. Voi kiesus!
 
Voisitteko siellä kosmetiikkayhtiöissä (anteeksi yleistys) herätä! Minä tunnen paljon monenlaisia naisia. Nuoria, vanhoja, keski-ikäisiä, äitejä, lapsettomia, sporttisia, lukutoukkia, luonnonlapsia, vimpan päälle laitettuja, uranaisia jne... YKSIKÄÄN heistä ei takuulla laittaisi kirjaa syrjään vain siksi, että voisi lukemisen sijaan ihastella itseään ja ihoaan.

Kosmetiikka on vain kosmetiikkaa. Se on arjen perushygieniaa ja pieniä ulkonäköä buustaavia apukeinoja. Kosmetiikka EI ole mikään itseisarvo eikä naisen elämä pyöri oman ulkonäön tai sen ihailun ympärillä. Ei ainakaan pitäisi.

Näillä vinkeillä (tai ilman) kohti viikonloppua ;)

torstai 17. elokuuta 2017

Sydämenlyönneistä ja kahvinautinnoista

Jos olette lukeneet blogiani pidempään, tiedätte kenties, että rakastan lukemista. Hyvin paljon pidän myös hyvästä kahvista. Tai kahvista nyt ylipäänsä - hyvästä mausta plussaa.


Fiksun bloggaajakollegan ansiosta hoksasin (kiitos Marika, vai oliko se Kepponen, en muista enää - aivot tarvitsevat ehkä lisää kofeiinia), että etelänmatkalta haikailemaani frappea tai jotain sinne päin voi ihan hyvin tehdä myös kotona. Tarvitaan vain pikakahvi- tai cappucino-jauhetta, kylmää vettä ja/tai maitoa, jääpaloja sekä sauvasekoitin tai jokin muu vastaava härpätin. Surrur ja edessä on nautinnollinen kylmä kahviherkku.
 
Jos yhdistetään hyvä kirja ja kahvinautinto, niin olen taivaassa. Sain juuri päätökseen ystävältä (kiitos J!) lahjaksi saadun kirjan Sydämenlyönneissä ikuisuus. Syväluotaava kirja-analyysini on lyhykäisyydessään: ihana, suloisenhaikea, mieleenpainuva ja ihana - joko sanoin sen? Ja viisas.
 
Luultavasti minun on pakko tehdä jonkinlainen referaattipostaus vielä erikseen. Oikeastaan harmitti, kun kirja oli niin vetävä, että sen halusi ahmia nopeasti. Harmi sen takia, että siellä vilisi oikeasti fiksun oloisia elämänviisauksia ja oivalluksia, jotka ansaitsisivat muutakin kuin vain tällaisen ylimalkaisen huomion.
 
Luin kirjan muutamassa päivässä, mutta koska yksi päivistä sijoittui viikonlopulle, ehdin onnekseni ryystää monetkin päivä-frappet. Yhdet Baileysillä höystettynä ja kyllä kuulkaa teki hyvää sielulle ja sydämenlyönneille.


Seuraavana kirjapinossa olisi Joel Haahtelaa (Mistä maailmat alkavat) ja sitten houkuttelisi laittaa varaukseen Elena Ferranten Napoli-sarjan viimeinen kirja. Sitä on toistaiseksi saatavilla vain englannin murteella, joten veikkaan, että tulen tarvitsemaan aivojen virkistämiseksi hyvin paljon erilaisia kahvijuomia ;)
 
Mitä sinä olet viimeksi lukenut?
 

keskiviikko 16. elokuuta 2017

Terveisiä dinosaurusten aikakaudelta

- Äiti, kun sinä olit lapsi, niin oliko silloin vielä autoja? [Haha, no en mä nyt niin vanha ole...]

- No oliko lentokoneita? [No mitähän luulet. Oli tietenkin.]
 
- Äiti, oliko silloin vielä dinosauruksia, kun olit lapsi? [Hei oikeesti nyt...?]
 
- Äiti, vaikka oletkin tosi vanha, koska 43 on kyllä aika paljon, niin pakko sanoa, että olet silti tosi kaunis. Sulla on ihan kivat kasvot ja nätti vartalo noin vanhaksi. Saanko nyt jäätelöä?

--

En osannut päättää tulinko kehutuksi vai en, mutta poika sai jäätelönsä :D

Muinaisen äitisauruksen iltalenkkiympäristöä. Kyseinen laji viihtyy
aurinkoisilla paikoilla ja käyttää ravinnokseen mm. suklaata ja siideriä.

Terveisiä jostain liitukaudelta ;)

tiistai 15. elokuuta 2017

Arkeentottumis- ja kesävali

Töitä on takana jo reilut pari viikkoa. En vieläkään tiedä milloin kroppa tottuu siihen, että pitää herätä klo 6.30 yöllä. Kyllä - kyseinen kellonaika on yötä, jos minulta kysytään. Myöskään ei peffa totu siihen, että pitää tököttää työpöydän ääressä aamusta pitkälle iltapäivään. Seistäkin voisi toki... Varsinkaan pää ei totu siihen, että pitää orientoitua erinäisiin työprobleemeihin ja ratkaisuihin, eikä miettiä vaikkapa lukemansa kirjan tulevia juonenkäänteitä (sitäkin kyllä teen - osaan vain teeskennellä tehokasta).
 
Viimeistään kun koulut pyörähtivät käyntiin, tuntui siltä, että kesä on vääjäämättä ohi. Vaikka varmaan huomasitte, että toki myös kesäiset kelit alkoivat, kun mahdollisuus niistä nauttimiseen pieneni auttamattoman nihkeäksi tuokioksi työpäivien, pakollisten arkirutiinien ja nukkumaan menemisten välissä. Iso hmph sille.

Oli miten oli, kesästä jäi päällimmäisenä mieleen:
 
Sää
Need I say more..? Kesä kesti noin kaksi päivää pitkitetyn kevään ja syksyn välimaastossa. En edes tiedä mitkä ne kaksi päivää olivat. Ja kuten yllä mainitsinkin, niin toki se kesä on juuri nyt, kun ihmiset ovat puurtamassa töiden ja koulun parissa.
 
Kesän paras pala
Koko kesän paras fiilis oli viikon mittaisella Kreikan reissulla. Parga oli  i-h-a-n-a  ja hienointa oli tietenkin se lämpö ja auringon hellittävänä oleminen. Esikoisen kanssa oli mukavaa reissata ja valmiit ruokapöydät olivat luksusta.


Ihana Parga <3

Nopeus
Tänä kesänä sieti olla nopea, jos halusi nauttia kahvikupposensa auringonpaisteessa. Nopeudesta huolimatta ulkoistettu kahvihetki päättyi yleensä joko vilukohtaukseen tai siihen sadekuuroon.

Kuriositeetti
Auton penkinlämmitin oli päällä useampia kertoja. Ilmastointiakin kääntelin usein sinne lämmittävän puolelle. Lisäviilennystä en jostain syystä juurikaan kaivannut...

Kesän asu
Sama kuin keväällä ja syksylläkin. Farkut ja pitkähihainen trikoopaita. Hellemekkoa pidin vain Kreikassa ja hame oli päällä vain muutamia kertoja ja silloin jäädyin. Ilmastoinnin ansiosta järkevin työasu on ollut sama kuin talvellakin - lämmin neule ja pitkät housut - kiitos ilmastointihärvelin, joka puhaltaa kylmää ilmaa suoraan selkään, kelillä kuin kelillä...

Yleisfiilis
Kalenterin mukaan meillä oli kesä, mutta mielestäni täällä vallitsi erittäin pitkään venynyt maaliskuu. Tahi jokin muu vuodenaika, mutta ei ainakaan kesä. Olen pettynyt ja aion lähettää kipakkaa asiakaspalautetta ainakin Kuluttajavirastoon, Ilmatieteen laitokselle, EU:n johonkin instanssiin ja Amnestylle (eikö p***a sää ole ihmisoikeuksia vastaan, öh?). Ehkä myös verottajalle, sillä kyllä mielestäni kunniallinen veronmaksaja ansaitsee parempaa vastinetta maksamilleen veroeuroille. Vaadin rahat takaisin tästä kesästä ja parempaa laatua ensi kesälle! Murr.

Jos nyt jotain plussaa pitää sanoa, niin säästin rahaa ja aikaa, kun ei tarvinnut kaivella esiin tai ostella kaikenmaailman kesähepeneitä. Eikä ollut hyttysiä - edes ne eivät viihdy arktisissa olosuhteissamme :D

Miten sinun kesäfiiliksesi laita oli?
 

perjantai 11. elokuuta 2017

I love my life

Eilen illalla saatoin kaikesta alkaneesta arjen häslästä huolimatta ajatella: "I love my life". Olin yksi n. 30 000 ihmisestä, jotka saivat nauttia upeasta show'sta Robbie Williamsin keikalla. Ja kyllä kannatti!
 

Keväällä, kun liput tulivat myyntiin, ajattelin, että ei ikinä, ihan liian kallista. Mutta minkäs teit - eilen alkoi myllätä sisikunnassa sellainen täpinä ja tahto, etten voinut keskittyä mihinkään muuhun kuin siihen ajatukseen, että kohta tuossa melkein vieressä olisi mahdollisuus nähdä upea laulaja ja ainutlaatuinen show. Täpinää ei muuten yhtään helpottanut, kun kuulin soundcheckit työpaikalleni. Onneksi sain kuin sainkin houkuteltua ystävän mukaan ja klikkasin meille viime hetken liput verkkokaupasta. 
   
Ilta oli huikea tykitys Robbien biisejä, vuorovaikutusta, itseironista huumoria, lämpöä ja viimeisen päälle hiottua lava- ja valo-show'ta. Nautin aivan täysin siemauksin. Mikä tunne, kun 30000 ihmistä hoilaa vaikkapa Angels-biisiä ja Ratinan stadion muuttui valomereksi <3 
  
Vaikka joskus elämä onkin vaikeaa ja tahmeaa, niin illan aikana todella tuntui siltä, että "I love my life". Lempeä elokuinen ilta helli katsojia, ystävän seura tuntui lämmittävältä sydämenpohjassa saakka ja kymmenien tuhansien ihmisten iloinen energia pursuili Ratinassa.
  
Joskus kannattaa tarttua hetkeen ja tehdä juuri se, mitä sydän sillä hetkellä halajaa. Vaikka konkurssi kolkuttelee ovella, niin mielessä on todella tyytyväinen fiilis. Joskus voi unohtaa hetkeksi järjen (ja lompakon) äänen, ottaa ohjat omiin käsiin ja tehdä juuri sitä, mikä saa kaikesta huolimatta tuntemaan: "I love my life". 
 
Ennen keikkaa oli vielä väljää...

IIIK, ihan kohta alkaa!

Showtime <3

Täti jaksaa heilua :D


Kiitos Robbie, annoit jotain ainutlaatuista <3

#robbiewilliams #ilovemylife

maanantai 7. elokuuta 2017

"Oletiha"

Meidän tuleva ekaluokkalainen sai viikonloppuna oman puhelimen. Sitä oli odotettu jo pitkään ja hartaudella. Voi onnea, kun kaikki asennukset ja säädöt olivat vihdoin valmiit (ja omat hermoni mykkyrällä). Silmät loistivat ja poika ei voi lakata hokemasta, että "On kyllä hyvä puhelin".
 
Tänään ilahdutti pojan ihka ensimmäinen WhatsApp-viesti:


Toinen viesti tuli heti perään: "Ihanaäit" <3   Pökr ja awww... Nautin täysin siemauksin näistä huomionosoituksista. Tullee sekin aika, jolloin kohteliaisuuksia ei enää tule, tai sitten niiden osoite on joku muu kuin äiti.
   
Tällä viikolla alkava koulu jännittää jo vähän kaikkia. Ekaluokkalainen saa tietenkin ihan uuden open ja ryhmäjakokin on eri kuin eskarissa. Onneksi luokalla on kuitenkin useampia tuttuja poikia. Samoin kolmasluokkalaisen ope ja luokkajako menee uusiksi. Koulutilakin tulee olemaan väistötiloissa. Iso kiitollisuuden huokaus kuitenkin siitä, että kummankin lapsen koulumatka on edelleen 50-150 metriä, joten äidin ei tarvitse saada ylimääräisiä sydämentykytyksiä matkojen takia.
 
Aineellinen valmius koulua varten alkaa olla melkein kohdillaan, kun viikonloppuna haalittiin pojille lenkkaria, reppua, uutta penaalia, kyniä, kumeja ynnä muuta tarpeellista.
 
Henkisestä valmiudesta en ole yhtään varma. Tuntuu ihanalle ja haikealle, että pieninkin on jo ekaluokkalainen. Tuleva vuosi muuttaa paljon, kun ei ole enää yhtä paljon tilaa leikille ja väljyydelle kuin tarhassa tai eskarissa. On tavoitteita ja paineita ihan eri tavalla. Lapselle tulee varmasti paljon uusia haasteita ja sopeutumista, mutta toisaalta myös oppimisen iloja. Vanhemmalle puolestaan tulee vastaan asioita, joita ei voi edes ennakoida - miten lapsi reagoi kaikkeen ja miten toisaalta itse reagoi kaiken lisääntyvän ristipaineen keskellä.
 
Omasta valmiuspakista on koko vanhemmuuden ajan tuntunut puuttuneen juuri ne asiat, joita todella tarvitsisi. Ei ole ollut viisautta silloin, kun sitä on tarvinnut. Se on tullut vasta jälkijunassa. Eikä kärsivällisyyttä silloin, kun lapsi sitä eniten tarvitsisi. Sitäkin on kehittynyt tipoittain ja aina sitä on annosteltu melko nuukasti. Reppu on aina vajaa, mitä tulee vanhemmuustaitoihin. Välillä toivoisin, että voisin näillä tiedoilla ja taidoilla hypätä ajassa taaksepäin ja korjata noin muutaman tuhat asiaa... Näillä kuitenkin mennään ja koitetaan tulla toimeen parhaalla mahdollisella tavalla ;)
 
Tsemppiä kaikille pienille ja isoille koululaisille sekä etenkin vanhemmille!
 
Muistattehan kaikki arjen ja kaiken sählän keskelläkin, että 'oletiha'!

torstai 3. elokuuta 2017

Kun naisen jättää yksin kotiin...

Kun naisihmisen jättää muutamaksi päiväksi yksin kotiin, voi varautua siihen, että pian sohvat, lipastot, pöydät ja koko huusholli on uudessa järjestyksessä. Eli lyhyenä vinkkinä tuttua järjestystä rakastaville miehille (jotka ette kylläkään lue tätä blogia): pysy aina kotona ja vahdi lempisohvasi paikkaa sillä visusti istuen.

Minulla siis alkoi arki, mutta mies ja lapset ovat saaneet kölliä vielä alkuviikon maalla. Tarkoitukseni oli ottaa työpäivien jälkeen lunkisti - uppoutua sohvan ja Netflixin uumeniin, lipitää ämpärillisiä maitokahvia (tai siideriä) ja olla muutenkin kuin ellun kana.

Mutta kuinkas kävikään. Jokin kysymysmerkki ilmestyi pääni päälle ihmetellen, että onko meillä pakko olla tämän näköistä? Kun aina marmatan siitä, että meillä on urpon näköinen koti, niin voisiko asialle tehdä jotain? Eli ei kun matot rullalle, pyyhemyttyjä huonekalujen jalkojen alle ja rymsteeraus käyntiin.

Hieman muuttunut järjestys

Parin tunnin reuhtaamisen jälkeen olin tyytyväinen uuteen järjestykseen, mutta tietenkin huomasin joukon uusia epäkohtia. Plus ne ennestäänkin tiedossa olleet ärsytykset kuten eteisen ikuinen kenkäkaaos. Eli seuraavana päivänä auto kohti Ikeaa. Olin hirveän tyytyväinen, kun löysin eteiseen kenkäkaapit ja vieläpä paremmat ja halvemmat, joita olin etukäteen katsellut. Toki mukaan lähti myös pari muuta juttua, muttei ihme kylläkään yhtäkään tuoksukynttilää, servettipakkausta tai pikkunättiä kippoa, joita normaalisti on 'pakko' saada.

Eilen illalla otin ruuvimeisselin kauniiseen käteen ja sitten vain kenkäkaappia kasaamaan. Kaikki meni melkein kuin Strömssöössä, mitä nyt yksi osanen meni väärään kohtaan ja sitä rataa. Mutta siinä missä menetin yhdet valmiit ruuvinreiät - jotka loistavat nyt etusokkelissa, krhm - niin käytin naisellista kiukkuenergiaa ja junttasin ruuvit läpi silkalla tahdonvoimalla :D  Mihin kaikkeen sitä nainen pystyykään, jos sattuu haluamaan. (Miksiköhän tämän kaltainen luja tahto ei ulotu työelämään tai muuhun kunnianhimoiseen, kysyn vaan?)


Tänään pitäisi kasata toinen samanmoinen kaappi. Ja ostaa eteiseen uusi matto, koska vanha ei enää mahdu. Ja sitten yrittää taltuttaa kodin totaalikaaos ennen kuin perheen miesväki palaa. Ja ja ja... Sikäli ongelmallista tällainen rymsteeraus, että se näköjään johtaa loputtomaan noidankehään - kun  yhden tavaran siirtää toiseen paikkaan, pitää sieltä toisesta paikasta siirtää tavarat kolmanteen ja niin päin pois.
 
Olen kieltämättä hieman pöllämystynyt tästä yllättävästä sisustusinnosta. Minä kun olen aina ollut jokseenkin sisustuksenvastainen ja ajatellut, että kun jonkun huonekalun kerran johonkin laittaa, niin siinä se on ja pysyy maailmanloppuun asti. En muutenkaan ole lämmennyt kodin puunaamiselle tai ylenmääräiselle laittamiselle. Laiskanpulskeana olen mieluummin käyttänyt vapaan aikani ihan muuhun.
 
Sikäli tämä hetkellinen innostus on kylläkin tervetullutta, että kotonahan tulee väkisinkin vietettyä varsin paljon aikaa, joten olisihan se mukavaa, jos siellä viihtyisi mahdollisimman hyvin. Ensi kerralla kuitenkin muistan järjestelystä aiheutuvan kaaoksen ja lähestyvän burn outin, kun saan päähäni "ihan vähän vaan järjestellä". Ei tästä seuraa kuin ylirasitus, hirveä tuskanhiki ja ammottava aukko budjettiin.
  
Mielenkiinnolla myös odotan, mitä muu perhe ja erityisesti toinen aikuisjäsen tykkää kodin uudesta järjestyksestä. Odotan vähintään aplodeja, punaisia ruusupuskia ja magnum-pullollisia kuohuvaa. Varaudun kuitenkin ostamaan skumppani *) ihan itse ja kuuntelemaan ihmettelyä siitä, että miksei enää mikään löydy sieltä, missä se on aina ollut ;)


*) Toim. huom. Kuinka monessa postauksessa EI ole mainittu skumppaa? Parhaiten vastannut saa palkinnoksi valitsemansa kuohujuoman omalla kustannuksellaan.