tiistai 13. kesäkuuta 2017

Kreikan reissun fiiliksiä 2/2

Oikeastaan tämän postauksen piti tulla jo eilen, koska kovasti yritin venyä Pinkin haastamaan Postaus päivässä, kaksi parhaassa -vauhtiin. Mutta eihän siitä mitään tullut. (Marikan kommenttilootassa muuten myös huhuilimme blogeillemme skumppasponsoreita, vastauksia odotellaan edelleen. Toim. huom.)
 
Pahoittelut megalomaanisesta kuvatulvasta. En vain malta olla postaamatta vielä vähän reissukuvia...
Tällä kertaa enimmäkseen kukkia, sillä niitä Pargassa riitti. Valehtelematta ruusut olivat vastasyntyneen vauvan pään kokoisia, päivänkakkarat lähes kämmenen kokoisia ja ihmeköynnökset käsittämättömän suuria ja kauniita. Esikoinen ei ihan jakanut innostustani kasveihin. Tyyppi joutui vähän väliä hoputtamaan tyhmää äitiä, joka ihmetteli pensaiden keskellä, että onkohan tämä joku villiorkidea vai mikä ihme, ja katsopas vaan miten hieno atsalea.

Pargan kujat olivat kapeita, mäkisiä ja täynnä silmänruokaa.











Tietääkö joku nimen tälle pensasmaiselle kasville?


Sitruunoita!

Kilpikonna, joka pelasti lapsen känkkäränkkäisen päivän.
Olut, joka pelasti äidin iltapäivän.
PS. Piti olla pieni olut, mutta mulla menee sekaisin oikeat ja
vasemmat, pienet ja suuret...



Matkaraportointi päättyy tähän ja siirryn takaisin arkimoodiin - töiden, 24/7 höpötyksen, pyykkikasojen ja loputtomien kauppareissujen putkeen.
  
Kreikka, ehkä näemme vielä joskus!

14 kommenttia:

  1. Kyllä kukkia täytyy aina ihailla 😊 Te olitte kyllä liikkeellä erittäin kukkeasn aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kerrassaan upea aika Kreikassa. Oppaan mukaan tuo seutu on muutenkin Kreikan vehreintä, sillä siellä sataa eniten koko maassa. Onneksi ei kuitenkaan meidän reissun aikana :)

      Poista
  2. Ihmeköynnös on kuin palmu, sellaisen näkeminen saa aikaiseksi heti lomafiiliksen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta muuten :) Suomessa en edes muista nähneeni noita ihmeköynnöksiä. Mahtavatko lainkaan menestyä näillä leveysasteilla?

      Poista
  3. Ihania onnellisia lomakuvia ja olisin katsellut näitä vielä vaikka kuinka <3 Kaksi yötä ja Kreikka, odotan niin paljon omaa aurinkolomaa ja perheen kanssa pelkkää rentoutumista <3

    Ihanaa viikkoa ihanuus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä onkin jo loma ihan kulman takana - ihanaa! Luvassa aurinkoa ja lämpöä. Nauttikaa!! ♥
      Ihanaa loman odotusta sinne ihanalle!

      Poista
  4. En kestä näitä kuvia! Kauniita! Matkakuume kasvaa ja etelänlomaan on vielä monta pitkää kuukautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Tuo matkan odotus on ihanaa, mutta kärsivällisyyttä koettelevaa... Mulla oli odotusta vain reilut viisi viikkoa, kun varasin matkan vasta huhtikuun lopulla. Sen ajan jotenkin pysyi kasassa. Monen kuukauden odotus tuntuu pitkältä, mutta kärsivällisyys palkitaan sitten sillä ihanalla lomalla :)

      Poista
  5. Kyllä kuvia kelpaa katsella. Hienoja kukkia siellä ja söpö kilpikonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo kukat olivat ihan todella upeita. Ja ihmiset selvästi olivat panostaneet pikku puutarhoihinsa ja terasseihinsa :) Kaikki oli niin kovin kaunista. Tuo kilpikonna oli ihana! Eka luonnossa näkemäni.

      Poista
  6. tulee ihana lomafiilis näitä kuvia katsellessa.
    Ja mythos maistuu suussa :) (skumppaa odotellessa)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mythos oli oikein oiva hellepäivien virvoke. Ehkä ne skumpatkin sieltä vielä tulevat, ja sitten en muusta postailekaan kuin kuplajuoman ryystämisestä (vai postaanko nytkään muusta??) :D

      Poista
  7. Lomamatkat :) Niihin tunnelmiin on aina ihana palata vaikka sieltä pyykkikasojen keskeltä ;) Kreikka on ihana paikka kaikkine saarineen; se tuoksu, ne näkymät, lämpö, aurinko jne. Ja tietysti se täydellinen rentoutuminen, poissa kaikesta arkisesta aherruksesta :) Niin ihanaa!!!

    Kauniita kuvia olet ottanut ja juuri tuollaisena Kreikan ajattelen. Nyt täällä Suomessa kahden sateen täyttämän päivän jälkeen, odotan innolla heinäkuista Espanjan matkaa :)

    Iloista keskiviikon keskipäivää :-)

    Terkuin, Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, edessä oleva Espanjan matka kuulostaa niin ihanalta! Se on oikeastaan melkeinpä paras vaihe, kun reissu on vielä edessä. Voi fiilistellä ja haaveilla ja kaikki ihanuus leijuu siellä x ajan päässä :) Hyvää reissufiilistelyä ja odotusta! ♥
      Kyllä se matkailu vaan virkistää ja on ihanaa päästä välillä pois normiarjesta :)

      Mukavaa keskiviikkoa sinne myös <3

      Poista

Ilahdun kaikista ystävällisistä viesteistä ja pikku moikkauksista :)