tiistai 19. syyskuuta 2017

Tylsyys

Koko viikonloppu meni nuhanenäisenä ja flunssaisen nuhjuisessa olossa. Sama jatkuu ja olen toista - ja toivottavasti vikaa - päivää saikulla. Päiväohjelmana on ollut lähinnä ryystää c-porejuomaa, niistää nenää ja lötköillä väsyneenä ympäriinsä.

  

Eilen havahduin pitkästä aikaa omituiseen, lähes vieraaksi käyneeseen tunteeseen. Minulla oli tylsää. Yleensä arki on aamukiireitä, työntekoa, iltapäiväkiireitä ruuanlaittoineen, harrastuskuskauksineen ja läksykuulustelemisineen. Mutta yhtäkkiä ei ollut mitään noista. Ja arvatkaa mitä? Se oli mielestäni riemastuttava tunne! Ah, ihana tylsyys.

Onneksi poden sellaista pöpöä, joka ei kaada kuumehoureisena vällyjen alle eikä vedä ihan puolikuoliaaksi. Olo on sillä tavalla siedettävä, että olen jaksanut lukea kirjaa, löhötä sohvalla viltin alla ja katsoa vähän telkkaria.
 
Mielestäni ihminen tarvitsee joskus täysin tyhjää aikaa. Sellaista ohjelmoimatonta, väljää ja tavallaan turhaa aikaa, jolloin ehtii jopa pöllämystyä ja hivenen turhautua. Aivot ja keho ansaitsevat toisinaan tyhjää tilaa ja aikaa, jolloin ei tarvitse koko ajan suorittaa. Itse tulen varsin mainiosti toimeen yksinäisyydessä, hiljaisuudessa ja toimettomuudessa. En pitkästy kovin helposti, vaan nautin siitä, että saa vain olla. Ottaa kirjan käteen, jos siltä tuntuu. Tai vain tuijottaa ulos ikkunasta ja ryystää kahvia ja piirrellä paperille merkityksettömiä kuvioita. Joskus se toimettomuus näköjään tulee flunssan muodossa.
   

Olen muuten myös ehtinyt vähän tutustua hamsterilapseen, joka tuntuu olevan hereillä juuri silloin, kun kaikki normaalin aikataulun mukaan ovat poissa kotoa. Ihastuttava tapaus, josta ehkä kertoilen lisää myöhemmin.


Huomenna suunta taas töihin - villapaita, kaulahuivi ja kaikin puolin ulkoiluolosuhteisiin kelpaavat vaatteet päällä. Täytyy toivoa, että ylikylmä ilmastointi ei saa aikaiseksi mitään mälsää jälkitautia (kun tämän flunssan se kaiketi aiheutti, murrr).

Nautitko itse tylsyydestä ja toimettomuudesta? Vai oletko toiminnan ihminen, joka ei malttaisi olla aloillaan?
 

perjantai 15. syyskuuta 2017

Viikkokatsaus

Hirveästi on pitänyt postata yhdestä jos toisesta aiheesta, mutta loppumetreillä ne ovat kuitenkin lipsuneet käsistä. Saatte sen sijaan pläjäyksen sekalaista sorttia.


Olen tapellut lapsen kanssa, joka käy läpi esiteinimäisiä tunnekuohuja. Koulu ja läksyt eivät maistu, äiti on ihan k**ipää ja elämä peetä. Huokaus. Ei varmaan ole helppoa olla kolmosluokkalainen, mutta ei se äidinkään rooli ole aina kevyttä. Tunnen myös syyllisyyttä siitä, että esikoisena poitsu joutuu kokemaan kaiken paljon rankemmin kuin pikkuveljensä. Hänen kohdallaan me vanhemmatkin kohtaamme kaikki uudet jutut ensimmäistä kertaa ja olemme usein hukassa. Kuopuksen kohdalla monet asiat menevät jo lungimmin.

Olen ollut esikoisen vanhempainillassa. Nyt kun kummankin lapsen opet ja luokkatilat on nähty, voin olla todella tyytyväinen siitä, että heillä on fiksut ja juuri oikeanlaisen tuntuiset opettajat. Tsempit ja kiitokset kaikille opeille, että olette olemassa ja teette tärkeää työtä!
 
Tapasin kerrassaan mukavan blogikamun, kun Meidän elämää -blogin ihana Anu kutsui minut mukaansa hikoilemaan todella haastavalle toiminnalliselle treenitunnille. Saatoimmekin todeta, että harvoin sitä tapaa ihmistä ekaa kertaa niin, ettei pysty puuskutukseltaan edes puhumaan kunnolla :D  Uudet treffit kenties vähemmän hengästyttävissä merkeissä ;)  Kiitos Anu, että pyysit mukaan. Olit kyllä tosi rautainen mimmi ja sain todella tsempata, että pysyin perässä edes jotenkuten. Oli huippua, ja nähdään taas! 




 
Olen iloinnut uudenlaisesta kuntoiluinnostuksesta. Elokuussa kaivoin esiin uuden - tai oikeastaan kivikautisen vanhan - treeniohjelman. Sen myötä salilla käyntiin on tullut ihan uudenlaista boostia, haastetta ja tuloksia. Vaikka paino ei ole tippunut yhtään, niin kropassa huomaa jo nyt pieniä orastavia muutoksia. 

Tunsin ensi kertaa syysväsymyksen oireita. Aamuisin ei enää ole yhtä helppo herätä (jos nyt muulloinkaan) ja pimenevät illat eivät tunnu kivalta. Myös flunssa koputtelee ovella - kiitos työpaikan ylitehokkaan ilmastoinnin, joka saa sukat pyörimään jalassa.

Viikon työpukeutuminen on yllämainitusta syystä ollut farkut tai muut paksuhkot housut, t-paita, pitkähihainen paita ja sen päällä vielä mahdollisimman paksu neulepaita. Kaulassa huivi ja jalassa villasukat. Silti hytisyttää. Seuraavaksi alan vaatia työsuhdepilkkihaalaria.

Olen sisustanut perheenlisäystä varten. Juu, vauva tulee - nimittäin hamsterilapsi :)  Lemmikkihamsua on odotettu jo pitkään ja hartaasti ja tänään se viimein kotiutuu. Ihanaa!

Mukavaa viikonloppua kaikille!

tiistai 12. syyskuuta 2017

Elämä on lajittelukeskus

Näin syksyn tullen muistuu taas mieleen, että elämä lapsiperheessä on yhtä lajittelua. Aikana ennen lapsia riitti, kun pari kertaa vuodessa vaihtoi muutaman toppatakin ja kesämekon paikkaa. Nykyään saa lajitella koko ajan.

Noin puolet lasten vaatteista on aina jollain lailla hajalla, mutta poiskaan ei välttämättä kannata laittaa. Siispä lajitellaan ne a) siisteihin kouluvaatteisiin ja b) rymyvaatteisiin, joilla voi lähteä vaikka rampeille kaatuilemaan.
 
Puolet vaatteista on myös koko ajan pieneksi jääneitä, joten niitä lajitellaan 1) pikkuveljelle kierrätettäviin, 2) myyntiin kelpaaviin, 3) Uffin laatikkoon meneviin ja 4) autoräteiksi kelpaaviksi. Näitä kasoja sitten siirrellään luovasti 80 neliöisessä asunnossa paikasta toiseen, kunnes niille on järjestetty järkevä loppusijoituspaikka.

Eräätkin jemmoista esiin kaivetut kumpparit,
jotka kummallisesti olivat kesän aikana kutistuneet...

Sitten on kausivaatteiden kierrätyssysteemi. Meillä lasten kausivaatteet (takit, housut, pipot ynnä muut) ovat sullottuna lasten huoneiden yläkaappeihin. Siellä käy iso kuhina tähän aikaan vuodesta. Toinen iso kuhina tulee siinä vaiheessa, kun pakkaskelit alkavat - tai tätä nykyä paremminkin sohjokelit. Kesäiset vermeet menevät yläkaappiin ja välikausitakit ja -housut siirtyvät yläkaapista eteisen kaappiin. Luultavasti suurin osa takeista ja housuista on joko jäänyt pieneksi tai reikiintynyt, joten niihin sovelletaan kierrätyslajittelusysteemiä.
 
Pihavarastossa (= jopa 1 neliön kokoinen kanahäkkikoppero) on varastoituna suurin osa kengistä, joita ei kuluvana kautena tarvitse. Sielläkin käy nyt kova kuhina, kun kattoon asti ulottuvista pinoista yritetään epätoivon vimmalla kaivaa ne kengät, jotka kyllä pitäisi olla olemassa, mutta missä ¤%&#@  ne ovat?? Jos ne löytyvätkin, ne ovat tietenkin jääneet pieniksi ja niistä on kärjet potkittu sillä tavalla rikki, ettei niitä puoli vuotta sitten ostettuja 60 euron popoja voi myydä edes eteenpäin.
 
Kaiken vaatemylläyksen keskelle onnistuin kehittelemään kuopuksen huoneen uudelleenjärjestelyn. Turhaksi jääneet lelut pitäisi saada myyntiin, järkkäillä valtaisat legomassat jotenkin järkevämmin ja muutenkin raivata tilaa uusille jutuille.
 
Sitten olisi vielä kaikki se muu - pikkulapsivuosien valokuvien lajittelu, keittiön kaappien järjestely, oma tuskaisen sekava vaatekaappi, ynnä muut lukuisat lajitteluprojektit, jotka kuuluvat kategoriaan "pitäisi järjestellä ihan just nyt heti, mutta resurssipulasta johtuen aikataulu venyy n. 10 vuotta eteenpäin".
 
Jos meillä muuten haluaa päästä saunaan, täytyy sieltä lauteilta raivata pois kuusi isoa Ikea-kassillista sekä kaksi jättimäistä jääkiekkokassillista tavaraa. Sinne on varastoitu kaikki ne tarpeelliset kamat, jotka eivät mahdu huushollin kaappeihin eivätkä pihavarastoon. Niiden lisäksi on vielä maalle varastoitua kamaa, koska ne eivät mahdu edes sinne saunaan... Niitä sitten kätevästi ja ekologisesti roudaillaan pitkin maanteitä parisen kertaa vuodessa.
 
Eli ihan pikkainen toive kaikille arkkitehtiopiskelijoille: jos omaatte vähänkään kunnianhimoa, niin asukaa kuukausi-pari lapsiperheessä pahimpaan lajittelu- ja mylläysaikaan. Voisi vaikka saada jotain ideoita siitä, miten harrastavan lapsiperheen kamat saisi mahtumaan edes jotenkin sinne seinien - ja mielellään jopa kaappien - sisäpuolelle. Vaihtoehtona on tietenkin vain rakentaa hieman isompi sauna ;)
 

torstai 7. syyskuuta 2017

Omakehu

Kuinka usein sitä muistaa kehua itseään? Olla tyytyväinen tekemistään asioista ja iloinen toimivista perusjutuista?
 
Entä kuinka usein sitä sen sijaan sortuu parjaamaan itseään - sotkuisesta kodista, tekemättömistä töistä, lasten tarkastamattomista läksyistä ja lukematta jääneistä iltasaduista? Töissä tehdyistä pikkuvirheistä, miinussaldoista ja vastaamattomista meileistä.
  
Sanoisin, että itselläni vaaka kallistuu jälkimmäisen puolelle ja turhan usein moitin itseäni. Ihan vain tasapainottaakseni tilannetta on aika hieman kehaista itseäni. Sillä kukapa sen kissan hännän nostaisi, ellei kissa itse. Eikö?


Tänäänkin jaksoin nousta aamusella sängystä, vaikka maan vetovoima ja vällyjen kutsu oli ihan vastustamaton. Jaksoin herätellä lapset ja kuunnella nurkunat, patistella hammaspesulle ja aamupalalle, käskeä vaatteet päälle ja hoputella koulutielle.
 
Töissä näpyttelin meilejä, vastailin puhelimeen ja pyörittelin ohjelmistotestejä. Keittiössä ohimennen pyyhiskelin pöydille levinneet kahvinpurut ja muut sotkut. Luin siinä ohessa taas jonkun elämänmuutoksen tehneen tyypin ylistystä siitä, miten ei enää ikinä aio tehdä mitään sellaista, mihin hän ei tunne poltetta. Pahus, olisi jäänyt meikäläiseltäkin työpaikan keittiö siistimättä, jos olisin jäänyt odottelemaan sisäistä paloa ;) 
 
Töiden jälkeen kurvasin hakemaan yhden kirppisostoksen ja köröttelin iltapäiväruuhkassa. Kotona jälleen kerran patistelin lapset syömään ja pukemaan päälle harrastusvehkeet. Lähetin lapsosen ja miehen futistreeneihin vesisateeseen (eikä yhtään harmittanut jäädä kotiin), hoitelin tiskit ja pyykit, imuroin isoimmat roskat, tsekkasin vielä lasten läksyt ja raivasin saunan lauteet, jotta päästiin lämmittelemään löylyihin.
 
Iltasella jaksoin jälleen kerran silitellä, lukea lapsille kirjaa, kehua, lukea iltarukoukset ja laittaa peitot ojennukseen.

Taputan itseäni olalle ja lupaan palkita itseni jollain kivalla tekemisellä viikonloppuna. Koska todellakin ansaitsen sen <3



Muistakaa tekin kehua itseänne! 

Huomaatteko, olen myös jaksanut postata tällä viikolla joka päivä! Itsekehu siitäkin ;) 

#postauspäivässä

keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Joukkojenhallinnasta henkilöstön johtamiseen

Lasten olemassaolon aikana on tullut venyttyä jos jonkinlaiseen rooliin. Ensin sitä oli tietysti ihan vain läheisyyden ja rakkauden antaja, kävelevä maitobaari sekä jätehuoltaja =kakkavaippojen logistiikan hoitaja. Aika pian myös ammattimainen yövalvoja, sairaanhoitaja ja yleisviihdyttäjä. Sitten rooleihin tuli mukaan kokki, keksijä, kiipeilyteline, hc-siivooja, tuutulaulujen laulaja, vaatehuoltaja ja autonkuljettaja. Oikeastaan sellainen yleisnainen jantunen, jolta käy melkein mikä vaan, ja jos ei käy, niin sitten opetellaan.
 
Lasten uteliaisuuden ja tiedon kasvaessa on pitänyt itsekin venyttää omien (jo kutistuneiden) yleissivistyksellisten tietotaitojen rajoja. Niin miten ne järvet oikeastaan syntyivätkään, entä maailman kielet? Kuinka suuri on avaruus ja kuinka paljon maailmassa on hiekanjyviä?

Vielä vuosi-pari sitten poikien kanssa pärjäsi pitkälti armeijamaisella käskytyksellä, ja edelleenkin tämä on toki vahvassa roolissa. Tule tänne, pese hampaat, syö puuro, pue vaatteet, nyt mennään. Sanoisin sitä joukkojenhallinnaksi. Pikkutyypit pitää saada toimimaan halutulla tavalla mahdollisimman tehokkaasti, mikä sivulauseella sanoen on tietenkin ihan mahdotonta. Aika usein on tarvittu kovaa jöötä, vääpelimäistä karjuntaa ja joskus kovennettua rangaistusta = arestia ja kivojen juttujen pois jättämistä.

Arjen logistiikkaa.


On pitänyt hallita logistiikkaa, kun joukkoja on siirrelty paikasta toiseen, aikataulutettu ja sumplittu kaikkia mahdollisia ja mahdottomia asianhaaroja. Tätä menoa minut - tai meidät kaikki äidit - voisi melkeinpä palkata pienen kuljetusyrityksen logistiikkaa pyörittämään.

Muonituskomppania toimessa. Joo, miinusta muovikasseista,
kun logistiikan suunnitteluosaston prosessit pääsivät tässä kohtaa pettämään...



Viime aikoina mukaan on tullut uusia osaamisalueita, kun joukkojenhallinnasta ja pikaratkaisuiden keksimisestä on pitänyt ottaa harppauksia kohti pitkäjänteisiä henkilöstön johtamisen taitoja. Nykytilanteessa tarvitaan leadershipiä - ihmisten johtamista - yhä vahvemmin.
 
Varsinkin 3-luokkalainen on jo jonkin aikaa ollut siinä vaiheessa, että pelkkä simppeli käskytys ei riitä. Tarvitaan yhä enemmän psykologista silmää ja taitoa motivoimiseen. Kun poika velloo toisinaan huonommuuden tunteissa, esipuberteettia muistuttavissa tunnekuohuissa ja henkisissä kasvukivuissa, tarvitaan erityistä hienotunteisuutta ja psykologiaa - tai toisaalta hetkittäin ronskia eteenpäin lykkimistä. Erityisherkän lapsen kanssa operoiminen muistuttaa toisinaan dynamiittipötkön kanssa toimimista. Pitää visusti varoa, ettei räjähdä silmille. Ja joskus räjähtää silti - jos ei muuten, niin omat hermot.
 
Viime aikoina on jouduttu tappelemaan tekemättömien läksyjen ja motivaation puutteen kanssa. Nyt jo, oli ensimmäinen kauhistunut ajatukseni. Jos nyt on tällaista, niin mitä sitten myöhemmin? Mutta ei auta kuin siirtyä joukkojenhallinnan taidoista henkilöstöjohtamisen pariin. Yrittää valaa tyyppeihin motivaatiota ja uskoa omiin kykyihinsä. Löytää piilevät taidot, kaivaa esiin oppimisen halu ja ymmärrys siitä, miksi koulua käydään ja töitä tehdään. Pitää löytyä tsemppihenkeä ja haluttuihin tuloksiin pääsemistä.
 
Eilen illalla umpiväsyneenä käydyn läksytaistelun jälkeen totesin, että taidan tarvita opintoja johtajuudessa. Missä olisi se opisto, jossa tarjotaan muuntokoulutusta joukkojenhallinnan taidoista leadershipiin ja henkilöstön viisaaseen johtamiseen?

Henkilöstö toimessaan. Esimies seuraa olkapään takaa ;)


PS. Leadershipin ohella äidin toki pitää hallita management, eli perheen toiminnan ja toimintaprosessien johtaminen. Siitä kenties toisella kertaa ;)
  

tiistai 5. syyskuuta 2017

Arboretum

Hatanpään arboretum - siinä paikka, johon en ihan heti kyllästy. En voi kuin kehua maasta taivaaseen puiston kauneutta, jälleen kerran. Kukkaistutukset, puusto ja kulkureitit tarjoavat määrättömästi silmänruokaa ja mielenrauhaa.

(Tampereen kaupunki saa halutessaan sponssata tätä harjoittamaani mainontaa vaikka parilla skumppapullolla, toim. huom. ja vinkvink. Öhöm.)

Sijainti on ihanteellisesti parin kilometrin päässä Tampereen ydinkeskustasta ja melkeinpä työmatkani varrella. Parkkipaikkoja löytyy ja julkisillakin pääsee melkein viereen.


Jos satun fillarilla polkaisemaan töihin, saatan ajella pienen mutkan kautta puiston läpi. Ihan vain siksi, koska siellä on niin kaunista.

Puistossa on pieni kesäkahvila, joka ainakin toistaiseksi on vielä viikonloppuisin auki. Siellä voi varautua hieman persoonalliseen otteeseen ja melko pieniin tiloihin. Kauniina päivänä saa melkein poikkeuksetta jonottaa. Iso plussa olisikin isommat tilat ja paremmin organisoitu myyntitiski.
 
Viikonlopun kuvasatoa ohessa, mutta suosittelen mieluummin raahautumaan paikan päälle. Puistossa on nähtävää kaikkina vuodenaikoina. Toukokuulta pitkälle syksyyn on aina jotain kukkivaa, ja muina aikoina voi ihailla Pyhäjärven maisemia sekä upeita puita ja puiston kerroksellisuutta.




Toim. huom. 2, kuvan pullon oli tyhjännyt joku muu.









maanantai 4. syyskuuta 2017

Viikonloppun plus miinus nolla

Oli tarkoitus postata jo perjantaina sekä viikonlopun kumpaisenakin päivänä. Mielessä oli nimittäin, että josko minäkin venyisin postaus päivässä -tahtiin, kuten jotkut näppärät blogikollegat ovat tehneet. Ajatuksen asteelle jäi toistaiseksi, silkkaa laiskuutta ja ajanpuutetta kaiketi.

+ Perjantaina podin tyhjän vaatekaapin dilemmaa täyden vaatekaapin edessä. Story of my life, mutta annan itselleni pisteitä n. viiden vaatekerran vaihtamisesta parin minuutin sisällä.

+ Yritin tehdä jonkinmoisen silmämeikin. Kotona se vielä näytti joltain, mutta kaupungille päästyä siitä ei ollut jälkeäkään... (Ei kuvaa, koska kiire.) Jälleen pisteet yrityksestä.



+-
Olin ystävän kanssa viinilasillisilla (ja toisilla ja kolmansilla ja...). Kotiin tullessa lapsoset olivat juuri heränneet käymään vessassa ja sain nuhteet: "ÄITI!!! Sun piti tulla kotiin kahdeltatoista ja nyt kello on jo neljä?!" Hups...

Plussapisteitä ystävän näkemisestä ja hauskasta illasta, mutta miinuksia hulttiomaisesta kotiintuloajasta, ainakin jos lapsilta kysytään :D

+- Totesin, että kaupungilla hilluminen on kummallisesti samaan aikaan sekä todella hauskaa ja piristävää, että äärimmäisen väsyttävää. Plus miinus nolla.
 
- Lauantaina podin jonkin sortin dagen efter -fiilistä. Ehdoton miinus.
 
+ Ostin pienemmän lapsosen huoneeseen koulupöydän 40 eurolla.

+ Myin auton istuinkorokkeet 44 eurolla. Voiton puolella siis. Tää ja edellinen pelkkää plussaa.

+ Saattelin isomman lapsen bussipysäkille. Tyyppi lähti futisjoukkueensa kanssa katsomaan Suomi-Islanti -peliä. Podin jonkin sortin haikeutta ja totesin, että taas napanuora venyi jokusen kilometrin verran.

Iso plussa poitsulle. Myös äidille urheudesta ja siitä, etten alkanut vollottaa lapsen kavereiden nähden.

Kotikatsomo.

+ Jännäsin muun perheen kanssa samaista peliä kotisohvalla. Suomi voitti. Jee sille ja iso plussa.
 
- Söin mahan pullolleen irtokarkkeja ja sipsejä. Mutta koska dippailin myös kukkakaalia, niin terveellisyyden ja kaloreiden kannalta tulos oli plus miinus nolla. Tietty! Mutta oikeasti miinusta tästä.
 
+ Sunnuntaina kävin kuntosalilla ja ahersin piirongin laatikosta löytämäni muinaisen ohjelman parissa. Ehdoton plussa.

? Mietin, että kun muut pitävät tipattomia tammikuita ja sokerittomia syyskuita, niin minä voisin yrittää pitää vaikka viinittömän viikon. Ehkä. Onko tämä nyt sitten plussaa vai miinusta..?
 
+ Kävin melkein koko perheen kanssa Hatanpään arboretumissa. Minä valokuvailin, mies kulki kiltisti perässä ja esikoinen mökötti 10 metriä meistä jäljessä (kuopus oli kaverilla). Olin havaitsevinani esipuberteetin alkavaa sieluntuskaa. Plussaa kuitenkin tästäkin. Puisto on hurjan kaunis ja tarjoaa silmänruokaa kaikkina vuodenaikoina.


 Plussan puolelle jäi ;)

tiistai 29. elokuuta 2017

(Epä)säästö

Eilen oli vähän hassu päivä. Vasta sunnuntaina hoksasin, että seuraavana päivänä pitäisi tehdä hokkuspokkustemppu. Aamupäivälle oli nimittäin jotenkin onnistunut menemään päällekkäin sekä auton katsastus että röntgenkäynti keskussairaalassa. (Plus tietenkin normaali työpäivä.) Kumpikin tietenkin ihan eri suunnalla ja n. 15 kilsan etäisyydellä toisistaan.

Olisi pitänyt jakautua kahtia (tai kolmeen osaan, niin se yksi olisi voinut mennä asiaankuuluvasti töihin). Mutta päätin, etten jakaannu yhtään mihinkään, vaan humputtelin menemään yhden irtolomapäivän.

Mies teki mitä miehen piti, eli otti autonavaimet kauniisiin/vahvoihin käsiinsä ja käytti ajokin konttorilla. Minä taas hyppäsin bussiin ja reissasin sinne kuvattavaksi. En nyt voi kehua, että bussimatka keskussairaalan röntgeniin olisi käsitykseni unelmien lomapäivästä. Vaikka miten yritin leikkiä seikkailevaa turistia, niin vähän oli laimeaa matkailua...

Röntgenturistin nauttima sikakallis (3,50) ja sikapieni cappucino.
Jos olisin säästänyt ja juonut tavallisen kahvin, olisin 2,00 rikkaampi... 

Kotiin päästyä odotin kauhulla katsastuskuulumisia. Olin varautunut hylkyyn ja kilometrin pituiseen korjauslistaan, koska tiedossa oli, että jotain siellä on... Mutta ihmeiden aika koitti kerrankin! Auto meni läpi heittämällä! Epäilen, että mies tyypilliseen tapaansa höpötti niin paljon, että katsastajaparka halusi vain päästä siitä äkkiä eroon ja vähät välitti paskoista tukivarsista sun muista... Olipa syy mikä hyvänsä, niin voi ilon päivää!

Koska logiikkani on pettämätön, totesin siis yhtäkkiä säästäneeni n. 800 euroa auton korjauskuluja! Aika huimaa, vai mitä? Tällaisesta suorastaan äkkirikastumiseen verrattavasta iloisesta tapahtumasta ei voi seurata muuta kuin se, että lähtee vaatekauppaan sijoittamaan säästyneitä pennosia. (Tässä vaiheessa muististani tipahti pois se ajatus, että autolle joka tapauksessa pitää tehdä jotain lähikuukausien aikana, olipa katsastuskonttorin ukkeli mitä mieltä hyvänsä.)
  
Olinkin mielestäni ihailtavan tehokas säästöjeni sijoittamisessa. Ostin itselleni neulehameen, t-paidan, kahdet rintsikat (sovitin viidet - luoja sitä sovituskoppituskaa!) sekä kolme samanlaista trikoopaitaa - koska hyvää mallia kannattaa hamstrata, tosin olisiko vähempikin riittänyt..?

Trikoopaita, jota ostin kolmen värisenä.
Neulehame, johon ihastuin.


Lapsosille hankit parit collegepöksyt ja miehelle ostin urheilupaidan, kun se kuitenkin niistä tykkää ja koska katsasti auton niin menestyksekkäästi - muuten en ole sitä sorttia, joka osteskelee miehelle vaatteita.

Normaalisti en ikinä osta tuollaista määrää vaatetta kerralla, hyvä jos edes puolen vuoden vaateostosaldoni yltää moisiin lukumääriin. Nyt oli kuitenkin hyvä syy, koska a) ihan selvästi säästin autokuluissa, b) Seppälässä oli 40% ale ja c) vaatekaappini näytti kauhean surulliselta.

Silkkaa säästöä siis kaikki tyynni. Ei maksanut läheskään niin paljon kuin autoremppa! ;)
 

perjantai 25. elokuuta 2017

Taakse jäänyttä, II

Viimeksi kirjoitin asioista, joita en niinkään kaipaa vauva- ja taaperovuosista. Kainalokakat, jatkuva kädet täynnä oleminen ja vuosikausien unettomuus kuuluivat muiden muassa noihin seikkoihin.
 
En ilmeisesti omaa kovin vahvaa hoivaviettiä tai mitään sellaista geeniä, joka saisi haalimaan syliä täyteen vauveleita. Äitiys on tuntunut helpommalta, kun lapset ovat kasvaneet ja saaneet hieman ilmaa siipiensä alle. Pidän siitäkin, että koulutaivaltaan aloittavien tyyppien kanssa pystyy jo hetkittäin keskustelmaan vaikka mitä fiksuja. (Jätetään nyt tässä huomiotta ne vänkytykset, haistattelut, näsäviisastelut sun muut ärsyttävyydet.)

Monituisia juttuja silti muistelen haikeudella ja haluaisin hetkittäin palata nauttimaan niistä.


Vauvantuoksu. Siis onko mitään suloisempaa ja koukuttavampaa tuoksua kuin pikkuisen sylissä önisevän vauvan tuoksu? Poikien päät nuuskuttelin niin antaumuksella ja läpikotaisin, että ihme kun niistä ei tullut pysyvästi kaljuja...
 
Kuolasuukot. Se tunne, kun pikkupötkäleet oppivat antamaan suukkoja <3  Esikoisen tyyli oli lähestyä suukoteltavaa kuolasuu apposen ammollaan ja lätsäyttää huomionosoitus suukoteltavan nenään, johon jäi imarteleva kuolavana :D  Siinä oli jotain maailman hellyttävintä. Kuopus otti tiukan otteen suukotettavan päästä ja kuolasi posket märiksi. Awwws. (tähän sata sydäntä.)

Lapsen riemu. Vauvan ja taaperon sai riemastumaan mitä pienimmillä ja hassuimmilla asioilla. Nykyään vaaditaan jo enemmän vaivannäköä (ja rahaa - viimeksi käynti Särkänniemessä). Silloin riitti "kukkuu" tai "pöö". Hirveän huvittavaa oli, jos antoi lapsen pudottaa saman esineen sata kertaa ja sitten aina noukkia se ylös. Uudelleen ja uudelleen... Halvat oli huvit.


Päiväunet. Tämä oli vähän kaksijakoinen juttu. Päivän paras hetki oli se, kun lapsi/lapset nukahtivat yhtä aikaa unille. Sen sijaan hermoja raastavaa oli se, että harvoin ne kumpikaan nukkuivat  yhtä aikaa, saati kovin pitkään.
 
Seikkailut. Pienen lapsen kanssa ihan pikkuisetkin asiat olivat Suuria Elämyksiä. Vesilätäköissä ja lehtikasoissa tuli itsekin hypittyä, kun lapset olivat pieniä.
 
Söpöys. Pienten mukeloiden söpöys ja hellyyttävyys on kaiken läpäisevää ja ulottuu ihanista pulleromasuista ja söpövarpaista aina ihanan pikkuruisiin vaatekappaleisiin. Nyt kun katson muutamia muistoksi jätettyjä vaatteita, en voi kuin ihmetellä. Onko nuo roikaleet oikeasti olleet noin pikkuruisia?!
 
Oppiminen. Uusien juttujen oppiminen oli iso riemu sekä aikuiselle että lapselle. Muistan tosin senkin, millaisia kiukkuraivareita ilmaantui, kun toinen yritti vängertää pystyyn, mutta jalat eivät totelleet :D





Olisihan noita asioita varmaan vielä pitkät listat. Jätän jotain tuleviinkin muisteloihin ;)  Mainittakoon kuitenkin ekstrana se, että saatoin vedellä karkkia avoimesti suoraan pussista ja väittää lapsille, että nää on vaan tällaisia pahanmakuisia aikuisten vitamiineja :D  Ei ole onnistunut enää lukuisan moneen vuoteen. Nykyään pitää omat jemmakarkit piilottaa tuhannen mutkan taakse ja silti ne saattavat hävitä sieltä jemmasta.
 
Onneksi tallessa on sadoittain kuvia noilta ensimmäisiltä vuosilta. Vaikka olinkin kävelevä zombi, olin sentään kamera kädessä kävelevä zombi.  



tiistai 22. elokuuta 2017

Taakse jäänyttä

Havahdun ajoittain siihen, miten paljon helpompaa on nykyään. Verrattuna vaikkapa niihin aikoihin, kun kummassakin puntissa roikkui vaippaikäinen, unihäiriöinen ja räkänokkainen vaikkakin suloinen pikkurääpäle. Nykyään nuo osaavat jo vaikka mitä, pystyvät hetkittäin keskustelemaan suht fiksusti ja toimimaan monessa asiassa melko itsenäisesti.

Kun lapset kasvavat, jää moni asia vain muistoksi. Montaakaan asiaa en kaipaa, sillä nautin siitä, että olen saanut yhä enemmän itseäni omaan käyttööni ja käsivarsilla tarvitsee roikottaa korkeintaan kauppakasseja.
 
Kakkavaipat. Vain kaukainen muisto, jota en ikävöi. En varsinkaan ikävöi niitä hetkiä, kun kakkaa tursusi bodyn kaula-aukosta ja lahkeista ja tietenkin sitä oli ympäri sohvaa...
 
Pyllyjen pyyhintä. Sitä tapahtuu enää hetkittäin, kun kuopus huutelee vessanpöntöltä, että tuu pyyhkimään - on ihan ällökakkaa enkä todellakaan pyyhi itse. Yleensä tämä tapahtuu, kun olen syömässä.

Syöttäminen. Jäljellä on kylläkin vielä hoputtaminen. Empiirisen ja pitkällisen tutkimukseni perusteella yhden aterian aikana hoputtamista ja ruotuun palauttamista tapahtuu noin 50 kertaa.

Itkupotkuraivareitakaan ei ole ikävä.
Nykyään raivarit ovat tosin erilaisia.

Yöheräily. Jo monta vuotta olemme saaneet nukkua autuaasti. Paitsi jos jompi kumpi näkee painajaista ja pitää vakuutella klo 03, että kaikki on ihan hyvin eikä huoneessa ole hirviötä. Oli sekin aikakausi, jolloin ei tullut nukuttua moneen vuoteen juuri ollenkaan. Ilmankos "pikkaisen" masensi...

Puklut ja puklurätit.

Rintakumit ja -pumput (hyi s##¤%&). Tähän kategoriaan kuuluu myös rintatulehdukset ja paidannapit auki kulkeminen. En kaipaa...
 
Sylissä kiemurtelevat lötköspagettilapset. Nykyään ne kiemurtelevat lähinnä sohvalla, varsinkin jos pitäisi tehdä jotain kotitöihin vivahtavaa.

Leikkipuistot. Niissä käydään enää aniharvoin ja nykyään saatan itse äityä kuntoilemaan siellä. Lasten ollessa pienempiä olin liian väsynyt. Silloin lähinnä nuokuin puoliunessa ja räpläsin Facebookia.
 
Perhekerhot ja muskarit. Viimeksi mainittu oli lähinnä sitä, että lapsi sai raivarin, jos oli pakko istua heiluttelemassa tyhmiä marakasseja. Ovenkahvat ja valonkatkaisimet olivat paljon kivempia.

Päiväunet. Jos lapsi nykyään haluaa nukkua keskellä päivää, tietää sen olevan oikeasti aika kipeä.

Varmaan moni muukin asia on historian havinaan jäänyttä enemmän tai vähemmän kultaista muistoa vain... Ehkä postaan erikseen vielä niistä taakse jääneistä ajoista, joita jollain lailla kaipaan.
 
Mitä sinä et kaipaa pikkulapsiajoista? :)

perjantai 18. elokuuta 2017

Viikon paskimmat vinkit

Anteeksi ruma otsikko.

Viime aikoina mediassa on näkynyt monenmoisia säästövinkkejä. Suurin osa on ollut alta lipan, tyyliin "jätä ostamatta kallis cappucino ja tyydy pannukahviin". Mutta entäs jos käy kahvilassa ja ostaa niitä cappucinoja korkeintaan parin kuukauden välein? Sillä säästöllä ei vielä pitkälle pötkitä.
 
Uusin bongaamani säästövinkki oli se, miten pystyy säästämään kymppitonnin vuodessa ihan helposti. Laittaa vain joka kuukausi sivuun 500 euroa ja tekee vapaa-ajallaan ylimääräisiä töitä. Daa! Miksen ole aikaisemmin tajunnut?

Tällaiset "säästö"vinkit oikeasti korpeavat niitä, jotka eivät kuljeskele ympäriinsä kalliit lattemukit kourassa tai joiden kuukausipalkka ei salli sitä, että syrjään voisi laittaa satoja euroja ihan kivutta. Argh! Vinkkien lukemisen jälkeen tunnen itseni sangen surkeaksi ja pienituloiseksi, vaikka palkkanauhan mukaan olen vain jotain melko keskinkertaista keskituloisen ja pienituloisen väliltä.
 
Vinkkinä toimittajalle (jotka ette kuitenkaan lue tätä): lopettakaa ne alentavat säästövinkit! Lukijat eivät ole idiootteja.
 
Ja joo, säästövinkin antanut bloggaaja myöntää itsekin, että ko. säästäminen toimii vain silloin, jos on riittävästi rahaa. Mutta silti...
 
Sitten viikon huipentuma. Etenkin teille kirjojen ystäville. Nyt ne kirjat syrjään, sillä Nivea vapauttaa meidät kirjojen ikeestä ja vinkkaa sen sijaan tuijottelemaan ihoamme. Kyllähän se toki onkin varmasti paljon viihdyttävämpää. Miksen ole tätäkään oikeasti tajunnut aiemmin?

Linkki Nivean facebook-sivuilta löytyvään videoon


Oikeasti. Voi kiesus!
 
Voisitteko siellä kosmetiikkayhtiöissä (anteeksi yleistys) herätä! Minä tunnen paljon monenlaisia naisia. Nuoria, vanhoja, keski-ikäisiä, äitejä, lapsettomia, sporttisia, lukutoukkia, luonnonlapsia, vimpan päälle laitettuja, uranaisia jne... YKSIKÄÄN heistä ei takuulla laittaisi kirjaa syrjään vain siksi, että voisi lukemisen sijaan ihastella itseään ja ihoaan.

Kosmetiikka on vain kosmetiikkaa. Se on arjen perushygieniaa ja pieniä ulkonäköä buustaavia apukeinoja. Kosmetiikka EI ole mikään itseisarvo eikä naisen elämä pyöri oman ulkonäön tai sen ihailun ympärillä. Ei ainakaan pitäisi.

Näillä vinkeillä (tai ilman) kohti viikonloppua ;)

torstai 17. elokuuta 2017

Sydämenlyönneistä ja kahvinautinnoista

Jos olette lukeneet blogiani pidempään, tiedätte kenties, että rakastan lukemista. Hyvin paljon pidän myös hyvästä kahvista. Tai kahvista nyt ylipäänsä - hyvästä mausta plussaa.


Fiksun bloggaajakollegan ansiosta hoksasin (kiitos Marika, vai oliko se Kepponen, en muista enää - aivot tarvitsevat ehkä lisää kofeiinia), että etelänmatkalta haikailemaani frappea tai jotain sinne päin voi ihan hyvin tehdä myös kotona. Tarvitaan vain pikakahvi- tai cappucino-jauhetta, kylmää vettä ja/tai maitoa, jääpaloja sekä sauvasekoitin tai jokin muu vastaava härpätin. Surrur ja edessä on nautinnollinen kylmä kahviherkku.
 
Jos yhdistetään hyvä kirja ja kahvinautinto, niin olen taivaassa. Sain juuri päätökseen ystävältä (kiitos J!) lahjaksi saadun kirjan Sydämenlyönneissä ikuisuus. Syväluotaava kirja-analyysini on lyhykäisyydessään: ihana, suloisenhaikea, mieleenpainuva ja ihana - joko sanoin sen? Ja viisas.
 
Luultavasti minun on pakko tehdä jonkinlainen referaattipostaus vielä erikseen. Oikeastaan harmitti, kun kirja oli niin vetävä, että sen halusi ahmia nopeasti. Harmi sen takia, että siellä vilisi oikeasti fiksun oloisia elämänviisauksia ja oivalluksia, jotka ansaitsisivat muutakin kuin vain tällaisen ylimalkaisen huomion.
 
Luin kirjan muutamassa päivässä, mutta koska yksi päivistä sijoittui viikonlopulle, ehdin onnekseni ryystää monetkin päivä-frappet. Yhdet Baileysillä höystettynä ja kyllä kuulkaa teki hyvää sielulle ja sydämenlyönneille.


Seuraavana kirjapinossa olisi Joel Haahtelaa (Mistä maailmat alkavat) ja sitten houkuttelisi laittaa varaukseen Elena Ferranten Napoli-sarjan viimeinen kirja. Sitä on toistaiseksi saatavilla vain englannin murteella, joten veikkaan, että tulen tarvitsemaan aivojen virkistämiseksi hyvin paljon erilaisia kahvijuomia ;)
 
Mitä sinä olet viimeksi lukenut?
 

keskiviikko 16. elokuuta 2017

Terveisiä dinosaurusten aikakaudelta

- Äiti, kun sinä olit lapsi, niin oliko silloin vielä autoja? [Haha, no en mä nyt niin vanha ole...]

- No oliko lentokoneita? [No mitähän luulet. Oli tietenkin.]
 
- Äiti, oliko silloin vielä dinosauruksia, kun olit lapsi? [Hei oikeesti nyt...?]
 
- Äiti, vaikka oletkin tosi vanha, koska 43 on kyllä aika paljon, niin pakko sanoa, että olet silti tosi kaunis. Sulla on ihan kivat kasvot ja nätti vartalo noin vanhaksi. Saanko nyt jäätelöä?

--

En osannut päättää tulinko kehutuksi vai en, mutta poika sai jäätelönsä :D

Muinaisen äitisauruksen iltalenkkiympäristöä. Kyseinen laji viihtyy
aurinkoisilla paikoilla ja käyttää ravinnokseen mm. suklaata ja siideriä.

Terveisiä jostain liitukaudelta ;)

tiistai 15. elokuuta 2017

Arkeentottumis- ja kesävali

Töitä on takana jo reilut pari viikkoa. En vieläkään tiedä milloin kroppa tottuu siihen, että pitää herätä klo 6.30 yöllä. Kyllä - kyseinen kellonaika on yötä, jos minulta kysytään. Myöskään ei peffa totu siihen, että pitää tököttää työpöydän ääressä aamusta pitkälle iltapäivään. Seistäkin voisi toki... Varsinkaan pää ei totu siihen, että pitää orientoitua erinäisiin työprobleemeihin ja ratkaisuihin, eikä miettiä vaikkapa lukemansa kirjan tulevia juonenkäänteitä (sitäkin kyllä teen - osaan vain teeskennellä tehokasta).
 
Viimeistään kun koulut pyörähtivät käyntiin, tuntui siltä, että kesä on vääjäämättä ohi. Vaikka varmaan huomasitte, että toki myös kesäiset kelit alkoivat, kun mahdollisuus niistä nauttimiseen pieneni auttamattoman nihkeäksi tuokioksi työpäivien, pakollisten arkirutiinien ja nukkumaan menemisten välissä. Iso hmph sille.

Oli miten oli, kesästä jäi päällimmäisenä mieleen:
 
Sää
Need I say more..? Kesä kesti noin kaksi päivää pitkitetyn kevään ja syksyn välimaastossa. En edes tiedä mitkä ne kaksi päivää olivat. Ja kuten yllä mainitsinkin, niin toki se kesä on juuri nyt, kun ihmiset ovat puurtamassa töiden ja koulun parissa.
 
Kesän paras pala
Koko kesän paras fiilis oli viikon mittaisella Kreikan reissulla. Parga oli  i-h-a-n-a  ja hienointa oli tietenkin se lämpö ja auringon hellittävänä oleminen. Esikoisen kanssa oli mukavaa reissata ja valmiit ruokapöydät olivat luksusta.


Ihana Parga <3

Nopeus
Tänä kesänä sieti olla nopea, jos halusi nauttia kahvikupposensa auringonpaisteessa. Nopeudesta huolimatta ulkoistettu kahvihetki päättyi yleensä joko vilukohtaukseen tai siihen sadekuuroon.

Kuriositeetti
Auton penkinlämmitin oli päällä useampia kertoja. Ilmastointiakin kääntelin usein sinne lämmittävän puolelle. Lisäviilennystä en jostain syystä juurikaan kaivannut...

Kesän asu
Sama kuin keväällä ja syksylläkin. Farkut ja pitkähihainen trikoopaita. Hellemekkoa pidin vain Kreikassa ja hame oli päällä vain muutamia kertoja ja silloin jäädyin. Ilmastoinnin ansiosta järkevin työasu on ollut sama kuin talvellakin - lämmin neule ja pitkät housut - kiitos ilmastointihärvelin, joka puhaltaa kylmää ilmaa suoraan selkään, kelillä kuin kelillä...

Yleisfiilis
Kalenterin mukaan meillä oli kesä, mutta mielestäni täällä vallitsi erittäin pitkään venynyt maaliskuu. Tahi jokin muu vuodenaika, mutta ei ainakaan kesä. Olen pettynyt ja aion lähettää kipakkaa asiakaspalautetta ainakin Kuluttajavirastoon, Ilmatieteen laitokselle, EU:n johonkin instanssiin ja Amnestylle (eikö p***a sää ole ihmisoikeuksia vastaan, öh?). Ehkä myös verottajalle, sillä kyllä mielestäni kunniallinen veronmaksaja ansaitsee parempaa vastinetta maksamilleen veroeuroille. Vaadin rahat takaisin tästä kesästä ja parempaa laatua ensi kesälle! Murr.

Jos nyt jotain plussaa pitää sanoa, niin säästin rahaa ja aikaa, kun ei tarvinnut kaivella esiin tai ostella kaikenmaailman kesähepeneitä. Eikä ollut hyttysiä - edes ne eivät viihdy arktisissa olosuhteissamme :D

Miten sinun kesäfiiliksesi laita oli?
 

perjantai 11. elokuuta 2017

I love my life

Eilen illalla saatoin kaikesta alkaneesta arjen häslästä huolimatta ajatella: "I love my life". Olin yksi n. 30 000 ihmisestä, jotka saivat nauttia upeasta show'sta Robbie Williamsin keikalla. Ja kyllä kannatti!
 

Keväällä, kun liput tulivat myyntiin, ajattelin, että ei ikinä, ihan liian kallista. Mutta minkäs teit - eilen alkoi myllätä sisikunnassa sellainen täpinä ja tahto, etten voinut keskittyä mihinkään muuhun kuin siihen ajatukseen, että kohta tuossa melkein vieressä olisi mahdollisuus nähdä upea laulaja ja ainutlaatuinen show. Täpinää ei muuten yhtään helpottanut, kun kuulin soundcheckit työpaikalleni. Onneksi sain kuin sainkin houkuteltua ystävän mukaan ja klikkasin meille viime hetken liput verkkokaupasta. 
   
Ilta oli huikea tykitys Robbien biisejä, vuorovaikutusta, itseironista huumoria, lämpöä ja viimeisen päälle hiottua lava- ja valo-show'ta. Nautin aivan täysin siemauksin. Mikä tunne, kun 30000 ihmistä hoilaa vaikkapa Angels-biisiä ja Ratinan stadion muuttui valomereksi <3 
  
Vaikka joskus elämä onkin vaikeaa ja tahmeaa, niin illan aikana todella tuntui siltä, että "I love my life". Lempeä elokuinen ilta helli katsojia, ystävän seura tuntui lämmittävältä sydämenpohjassa saakka ja kymmenien tuhansien ihmisten iloinen energia pursuili Ratinassa.
  
Joskus kannattaa tarttua hetkeen ja tehdä juuri se, mitä sydän sillä hetkellä halajaa. Vaikka konkurssi kolkuttelee ovella, niin mielessä on todella tyytyväinen fiilis. Joskus voi unohtaa hetkeksi järjen (ja lompakon) äänen, ottaa ohjat omiin käsiin ja tehdä juuri sitä, mikä saa kaikesta huolimatta tuntemaan: "I love my life". 
 
Ennen keikkaa oli vielä väljää...

IIIK, ihan kohta alkaa!

Showtime <3

Täti jaksaa heilua :D


Kiitos Robbie, annoit jotain ainutlaatuista <3

#robbiewilliams #ilovemylife

maanantai 7. elokuuta 2017

"Oletiha"

Meidän tuleva ekaluokkalainen sai viikonloppuna oman puhelimen. Sitä oli odotettu jo pitkään ja hartaudella. Voi onnea, kun kaikki asennukset ja säädöt olivat vihdoin valmiit (ja omat hermoni mykkyrällä). Silmät loistivat ja poika ei voi lakata hokemasta, että "On kyllä hyvä puhelin".
 
Tänään ilahdutti pojan ihka ensimmäinen WhatsApp-viesti:


Toinen viesti tuli heti perään: "Ihanaäit" <3   Pökr ja awww... Nautin täysin siemauksin näistä huomionosoituksista. Tullee sekin aika, jolloin kohteliaisuuksia ei enää tule, tai sitten niiden osoite on joku muu kuin äiti.
   
Tällä viikolla alkava koulu jännittää jo vähän kaikkia. Ekaluokkalainen saa tietenkin ihan uuden open ja ryhmäjakokin on eri kuin eskarissa. Onneksi luokalla on kuitenkin useampia tuttuja poikia. Samoin kolmasluokkalaisen ope ja luokkajako menee uusiksi. Koulutilakin tulee olemaan väistötiloissa. Iso kiitollisuuden huokaus kuitenkin siitä, että kummankin lapsen koulumatka on edelleen 50-150 metriä, joten äidin ei tarvitse saada ylimääräisiä sydämentykytyksiä matkojen takia.
 
Aineellinen valmius koulua varten alkaa olla melkein kohdillaan, kun viikonloppuna haalittiin pojille lenkkaria, reppua, uutta penaalia, kyniä, kumeja ynnä muuta tarpeellista.
 
Henkisestä valmiudesta en ole yhtään varma. Tuntuu ihanalle ja haikealle, että pieninkin on jo ekaluokkalainen. Tuleva vuosi muuttaa paljon, kun ei ole enää yhtä paljon tilaa leikille ja väljyydelle kuin tarhassa tai eskarissa. On tavoitteita ja paineita ihan eri tavalla. Lapselle tulee varmasti paljon uusia haasteita ja sopeutumista, mutta toisaalta myös oppimisen iloja. Vanhemmalle puolestaan tulee vastaan asioita, joita ei voi edes ennakoida - miten lapsi reagoi kaikkeen ja miten toisaalta itse reagoi kaiken lisääntyvän ristipaineen keskellä.
 
Omasta valmiuspakista on koko vanhemmuuden ajan tuntunut puuttuneen juuri ne asiat, joita todella tarvitsisi. Ei ole ollut viisautta silloin, kun sitä on tarvinnut. Se on tullut vasta jälkijunassa. Eikä kärsivällisyyttä silloin, kun lapsi sitä eniten tarvitsisi. Sitäkin on kehittynyt tipoittain ja aina sitä on annosteltu melko nuukasti. Reppu on aina vajaa, mitä tulee vanhemmuustaitoihin. Välillä toivoisin, että voisin näillä tiedoilla ja taidoilla hypätä ajassa taaksepäin ja korjata noin muutaman tuhat asiaa... Näillä kuitenkin mennään ja koitetaan tulla toimeen parhaalla mahdollisella tavalla ;)
 
Tsemppiä kaikille pienille ja isoille koululaisille sekä etenkin vanhemmille!
 
Muistattehan kaikki arjen ja kaiken sählän keskelläkin, että 'oletiha'!

torstai 3. elokuuta 2017

Kun naisen jättää yksin kotiin...

Kun naisihmisen jättää muutamaksi päiväksi yksin kotiin, voi varautua siihen, että pian sohvat, lipastot, pöydät ja koko huusholli on uudessa järjestyksessä. Eli lyhyenä vinkkinä tuttua järjestystä rakastaville miehille (jotka ette kylläkään lue tätä blogia): pysy aina kotona ja vahdi lempisohvasi paikkaa sillä visusti istuen.

Minulla siis alkoi arki, mutta mies ja lapset ovat saaneet kölliä vielä alkuviikon maalla. Tarkoitukseni oli ottaa työpäivien jälkeen lunkisti - uppoutua sohvan ja Netflixin uumeniin, lipitää ämpärillisiä maitokahvia (tai siideriä) ja olla muutenkin kuin ellun kana.

Mutta kuinkas kävikään. Jokin kysymysmerkki ilmestyi pääni päälle ihmetellen, että onko meillä pakko olla tämän näköistä? Kun aina marmatan siitä, että meillä on urpon näköinen koti, niin voisiko asialle tehdä jotain? Eli ei kun matot rullalle, pyyhemyttyjä huonekalujen jalkojen alle ja rymsteeraus käyntiin.

Hieman muuttunut järjestys

Parin tunnin reuhtaamisen jälkeen olin tyytyväinen uuteen järjestykseen, mutta tietenkin huomasin joukon uusia epäkohtia. Plus ne ennestäänkin tiedossa olleet ärsytykset kuten eteisen ikuinen kenkäkaaos. Eli seuraavana päivänä auto kohti Ikeaa. Olin hirveän tyytyväinen, kun löysin eteiseen kenkäkaapit ja vieläpä paremmat ja halvemmat, joita olin etukäteen katsellut. Toki mukaan lähti myös pari muuta juttua, muttei ihme kylläkään yhtäkään tuoksukynttilää, servettipakkausta tai pikkunättiä kippoa, joita normaalisti on 'pakko' saada.

Eilen illalla otin ruuvimeisselin kauniiseen käteen ja sitten vain kenkäkaappia kasaamaan. Kaikki meni melkein kuin Strömssöössä, mitä nyt yksi osanen meni väärään kohtaan ja sitä rataa. Mutta siinä missä menetin yhdet valmiit ruuvinreiät - jotka loistavat nyt etusokkelissa, krhm - niin käytin naisellista kiukkuenergiaa ja junttasin ruuvit läpi silkalla tahdonvoimalla :D  Mihin kaikkeen sitä nainen pystyykään, jos sattuu haluamaan. (Miksiköhän tämän kaltainen luja tahto ei ulotu työelämään tai muuhun kunnianhimoiseen, kysyn vaan?)


Tänään pitäisi kasata toinen samanmoinen kaappi. Ja ostaa eteiseen uusi matto, koska vanha ei enää mahdu. Ja sitten yrittää taltuttaa kodin totaalikaaos ennen kuin perheen miesväki palaa. Ja ja ja... Sikäli ongelmallista tällainen rymsteeraus, että se näköjään johtaa loputtomaan noidankehään - kun  yhden tavaran siirtää toiseen paikkaan, pitää sieltä toisesta paikasta siirtää tavarat kolmanteen ja niin päin pois.
 
Olen kieltämättä hieman pöllämystynyt tästä yllättävästä sisustusinnosta. Minä kun olen aina ollut jokseenkin sisustuksenvastainen ja ajatellut, että kun jonkun huonekalun kerran johonkin laittaa, niin siinä se on ja pysyy maailmanloppuun asti. En muutenkaan ole lämmennyt kodin puunaamiselle tai ylenmääräiselle laittamiselle. Laiskanpulskeana olen mieluummin käyttänyt vapaan aikani ihan muuhun.
 
Sikäli tämä hetkellinen innostus on kylläkin tervetullutta, että kotonahan tulee väkisinkin vietettyä varsin paljon aikaa, joten olisihan se mukavaa, jos siellä viihtyisi mahdollisimman hyvin. Ensi kerralla kuitenkin muistan järjestelystä aiheutuvan kaaoksen ja lähestyvän burn outin, kun saan päähäni "ihan vähän vaan järjestellä". Ei tästä seuraa kuin ylirasitus, hirveä tuskanhiki ja ammottava aukko budjettiin.
  
Mielenkiinnolla myös odotan, mitä muu perhe ja erityisesti toinen aikuisjäsen tykkää kodin uudesta järjestyksestä. Odotan vähintään aplodeja, punaisia ruusupuskia ja magnum-pullollisia kuohuvaa. Varaudun kuitenkin ostamaan skumppani *) ihan itse ja kuuntelemaan ihmettelyä siitä, että miksei enää mikään löydy sieltä, missä se on aina ollut ;)


*) Toim. huom. Kuinka monessa postauksessa EI ole mainittu skumppaa? Parhaiten vastannut saa palkinnoksi valitsemansa kuohujuoman omalla kustannuksellaan.