perjantai 26. helmikuuta 2016

Hiihtolomalle

Meillä alkaa tänään hiihtoloma, ihanaa! Ohjelmassa on tyhjiä kalenterisivuja ja se sopii minulle paremmin kuin hyvin. Ahdistun aina, jos tiedossa on paljon sovittuja menoja ja aikatauluja. Kaikkein parhaiten minulle sopivat ex-tempore sovitut jutut ja menemiset (tai menemättömyydet). Jonain päivänä olen luvannut viedä pojat leffaan katsomaan uusimman Risto Räppääjän, mutta muuten tekemiset ovat varmaan lähinnä pulkkamäkeä, kotona hissuttelua ja muutaman kaverin näkemistä. Ja apua, tuossahan jo tuli sen verran ohjelmaa, että enempää en edes halua ajatella!
  
Hieman haasteellista tulee olemaan sikäli, että mies ei lomaile ja hän tekee töitä kotoa käsin. Miten olla 80 neliössä siten, että miehellä on työrauha ja meillä puolestaan lomarauha?? 


Ihan ensi alkuun hurautamme maalle viikonlopuksi. Epäilen, että vastassa on kalsahko mökki ja lattioilla kokoelma kuolleita kärpäsiä ja pölykerros. Onpahan illaksi puuhaa ;)  Eniten odotan viikonlopulta ulkoilua ja hiljaisuutta. Meillä kotona isohkon kunnan läpiajotien tuntumassa on aina ääniä - liikenteen hurinaa, naapureiden kolistelua. Maalla taas on niin hiljaista, että sitä voi melkein kosketella käsin. Aion hiihdellä ladun pellonlaitaan, katsella taivasta ja hengittää syvään. Ehkä tehdä pienen kävelyretken kameran kanssa. Ja takuulla juoda pitkiä päiväkahveja ja lukea kirjaa. 



tiistai 23. helmikuuta 2016

Ihmisen valta hyvässä ja pahassa

Meillä ihmisillä on valtaa ja voimaa monenlaiseen. Hyvään ja pahaan. Valoon ja pimeään.

Voimme nostaa toisiamme, tsempata ja kannustaa. Auttaa eteenpäin, ojentaa auttavan käden ja silittää sielua  myöden. Voimme kulkea rinnalla, kuunnella ja ymmärtää - tai jos oma ymmärrys ei aina riitäkään, niin voimme silti hyväksyä toisen tilanteen ja tunteet. Jo pelkällä hyväksyvällä läsnäololla on valtava voima.


Voimme valitettavasti myös painaa alas, väheksyä, ilkeillä. On niin helppoa sivaltaa sanoilla, satuttaa ja käyttää valtaa. Tekonsa ja sanansa ilkeilijä oikeuttaa milloin milläkin syyllä. Mitä läheisempi ihminen on, sitä paremmin tietää toisen herkät kohdat. Jos niihin osuu ja onnistuu satuttamaan toista, voi kipu olla niin kova, että se menee syvälle sieluun ja sydämeen asti, ja jäädyttää osan ihmisen ytimestä.

Ilkeilijä saattaa selittää pahat sanansa ja tekonsa toisen "vääränlaisella" olemuksella tai käytöksellä - sä et vaan tajuu, oot aina ollut  vaan tollanen, mitäs et silloin ja silloin tehnyt niin ja näin... Tai sitten loukataan ja kuitataan asia toteamalla, että et kai sä nyt huumorista loukkaannu (mitä huumoria on loukkauksissa?) Tosiasiassa ilkeilijällä itsellään on sisimmässään jokin möykky, jota hän ei ole osannut käsitellä. Ehkä hän itse jollain tasolla tajuaa väärintekemisensä ja omat kipukohtansa, mutta ei pysty tuomaan tuota tietoa kirkkaaseen tajuntaan asti - koska se tekisi liian kipeää. Siksi tuo tieto lymyää jossain mielen syvissä ja pimeissä kerroksissa ja sieltä käsin tuo möykky satuttaa ihmistä itseään ja muita.

Meillä kaikilla on varmasti kokemusta sekä hyvän että pahan vaikutuksesta. Olemme saaneet osaksemme sekä valoa että varjoa, ja myös itse jakaneet kumpaakin. Tiedämme miltä ne kummatkin tuntuvat - saatuna ja eteenpäin jaettuna.

Miten upeaa onkaan saada osakseen kannustusta ja hyviä sanoja! Miten arvokasta onkaan, että rinnalla kulkee ihmisiä, jotka välittävät. Ja miten kammottavalta tuntuukaan, kun kohtaa ilkeyttä, epäoikeudenmukaisuutta ja silkkaa pahantahtoisuutta.

Jaetaan tänään toinen toisillemme hyvää, positiivista ja kannustavaa energiaa. Ollaan toisillemme pelastusrenkaita, tikapuita ja valonlähteitä. Hymyillään, tsempataan, autetaan eteenpäin. Se pieni hyvä, mitä annamme eteenpäin muille, saattaa saada aikaiseksi ihmeitä - meissä ja muissa ♥

Ihanaa päivää!

Ps. tätä postausta kirjoittaessa oli mielessäni yksi erityinen ihminen. Suukkoja ja valoa sinulle ♥  Olet erityislaatuinen ja tärkeä!!

kuvat: http://inunomimi.tumblr.com/post/50705620407 ja http://artpropelled.tumblr.com/image/71409631757 

maanantai 22. helmikuuta 2016

Viikkokatsaus

Tänään pystyn lähinnä ranskalaisiin viivoihin ja lyhyisiin tiivistyksiin. Maanantaiaivot eivät veny yhtään luovempiin teksteihin ;)  

Viime viikolla: 

* Pitkään jatkunut alakuloisuus, väsymys ja ahdistus alkoivat paikka paikoin rakoilla. Näin taas väriläiskiä ja valopilkkuja. (Pidätän siitä huolimatta oikeuden mököttää, jos siltä tuntuu.) 


* Ostin apteekista Minisun-monivitamiinia, jota näin kehuttavan muutamissa blogeissa. Auttaa tai ei, niin ainakin yritän buustata elimistöäni lisäpotkulla. 
  
* Arkiviikolla pääsin tasan yhtenä iltana irtautumaan kotoa hetkeksi. Käytin sen kävelylenkkiin ystävän kanssa. Kaikkina muina iltoina miehellä oli piiiitkiä työpäiviä ja minä olin kiinni kotona lasten kanssa. Se on aika ahdistavaa joskus... Välillä sitä tuntee melkein kuin tukehtuvansa arkeen, kun itselle ja omille tarpeille ei tahdo jäädä yhtään tilaa. 
   
* Kokeilin paria uutta resepiä, kiitos löytämäni www.soppa365.fi/ -sivuston. Lapset eivät kylläkään yhtään vakuuttuneet tomaattipastan tai kanakeiton herkullisuudesta (mokomat nirsoilijat...). Minusta tuo sivusto on kätevä, kun voi keräillä haluamansa reseptit omaan osioonsa. 
   
* Viikonloppuna kävimme kahteen otteeseen pulkkamäessä lasten kanssa. Totesin, että keski-ikäiselle ahterille pulkkamäessä rytyyttäminen on melkomoisen kiduttavaa, joskin myös hauskaa :D  
   
* Teimme myös kunnon siivouksen, jonka myötä tuli niin paljon parempi mieli. Sotkuinen koti ahdistaa, vaikka tiedänkin, että kokopäivätyö ja kiireiset illat eivät aina vain salli siivoamista pitkin viikkoa. Voin niin paljon paremmin silloin, kun kotona on suurin piirtein siistiä ja puhdasta. Rojut ja sotkut saavat pahalle tuulelle. 
   
* Sunnuntaina leivoin mokkapaloja. Selvästi tarvitsisin treeniä leipomisessa, kun homma meni hirveäksi sotkemiseksi ja kuorrutuskin imeytyi kummallisesti eikä siitä tullut sellaista herkullisen lohkeavaa. Mutta hyvää oli ja puoli pellillistä odottaa edelleen jääkaapissa. 


  
* Sunnuntain päätteeksi rehkin kahvakuulan kanssa ja totesin joko olevani todella rapakuntoinen tai sitten tekemäni treeni oli poikkeuksellisen rankka. Epäilen, että syy on ensin mainittu... Kaiholla ajattelin niitä aikoja, kun suunnilleen asuin jumppa- ja kuntosalilla ja minulla oli kiinteä kroppa ja hurjan hyvä kunto. Enää en ehkä moiseen veny, mutta nykyiselle kuntotasolle on todellakin tehtävä jotain! 
  
Valoisaa viikkoa kaikille! Ensi viikolla täällä on hiihtolomat ja minäkin lomailen poikien kanssa :) 

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Miten valivali-päivästä tuli plus-merkkinen?

Tämä päivä alkoi samoin kuin niin monet muutkin. Tuntui, että rahjustan väsyneenä olentona läpi harmaiden arkipäivien, ja että Elämä on jossain muualla. Myönnän, että velloin jälleen syvällä itsesäälissä. Sitäkin ajattelin, että ehkä se elämä tulee sitten, kun lapset ovat isompia, jolloin ehkä voin miettiä mitä muuta haluaisin elämältäni kuin työtä, ruuanlaittoa, pyykinpesua, wilma-viestejä ja sadan arjen langan käsissäpitelyä (iso huokaus).

Töissä turvauduin buranaan (särkypää) ja suklaakekseihin. Huokailin ja murehdin ratkaisemattomia asioita ja tunsin itseni jälleen kovin riittämättömäksi kaiken suhteen.

Sitäkin ehdin miettiä, että postaisinko tästä eteenpäin vain erilaisia listoja. Plussia ja miinuksia, päivän asioita, ruokalistoja, kauppalistoja ja havaintoja säätilanteesta. Jotenkin aivot eivät ole siinä moodissa, että niistä pursuaisi mitään kovin luovaa, saati suuria oivalluksia. Kaiken kaikkiaan olen tuntenut eläväni kuin Päiväni murmelina -leffassa. Aina sama päivä, eikä mikään muutu.

Sitten PLIM - sähköposti asiakkalta, jonka ongelmaa selvittelin aamupäivällä... Pohjustan asiaa sen verran, että kulutan kohtuullisen paljon työaikaani laatiakseni ja ylläpitääkseni kaikenlaisia ohjeistuksia. Melko usein tuntuu, että kukaan ei lue niitä. Olen yrittänyt olla selkokielinen ja kirjoittaa mahdollisimman kattavia, mutta silti helposti ymmärrettäviä ohjeita. Olen kuluttanut aikaa pilkunviilaamiseen ja lauserakenteisiin. Se on kuulkaa hassua - tehdä jotain omasta mielestään tärkeää tietämättä kuitenkaan onko siitä kenellekään mitään hyötyä!

Ja sitten tämä yksi pelastava enkeli kehui ko. ohjeistuksia. Että ne ovat kerrassaan mainiot ja niiden ansiosta hän selviää työssään ongelmitta. Että yhtään ei tarvitse epäröidä, koska tietää saavansa ohjeista kaiken tarvitsemansa. Tulin niin iloiseksi, että printtasin sähköpostin ja teippasin seinälle! :)  Ainakin pienellä palasella tekemästäni työstä on merkitystä, ainakin jollekin!


Kehuminen ja kannustaminen ovat ehdottoman tärkeitä asioita. Yritän itse muistaa kehua ja tsempata ihmisiä aina kun suinkin mahdollista. Joskus kehun kaupan kassaa siitä, että hän jaksaa aina olla niin iloinen, ja että hänen kassallaan on mukava asioida. Jos jonkun asiakkaan kanssa on erityisen mukava kommunikoida, niin kehun ja kiitän siitä. Kavereitani yritän kannustaa ja tsempata eteenpäin. Joskus tekisi mieli sanoa ihan tuntemattomille ihmisille kadulla, että hyvin sä vedät, ja kuule kyllä sulla on merkitystä!

Me kaikki tarvitsemme joskus muistutuksia siitä, että olemme oikealla paikalla ja teemme oikeita asioita. Kehuilla ja positiivisella palautteella on suuri merkitys - ja joskus se voi palauttaa jonkun uskon omiin tekemisiinsä :)

Ketä sinä olet kehunut tai tsempannut viime aikoina? Tai tuleeko mieleen joku erityinen, jolle voisit antaa mukavaa palautetta? 

  

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Ilahdus, ja kateuden pistoja

Taannoin ilahduin, kun postilaatikossa odotti terveiset ihanalta Soililta. On niin uskomattoman suloista, kun löytää postia, ihan oikeaa paperipostia. Sitä rapistelee kirjekuoren auki innoissaan - ensin täytyy istua pöydän ääreen kaikessa rauhassa, keskittyä ja nautiskella. Sitten sitä lukee viestin huolella, hipeltää kaikkea ja hymyilee ja hihittelee itsekseen.

Kirjeessä oli suloisia sanoja, raakasuklaata, Soilin omaa käsialaa oleva kortti sekä voimalauseita. Suklaan säästin pahan päivän varalle, joka sitten odottikin jo ihan kulman takana. Kortin aion postittaa tärkeälle ihmiselle ystävänpäivänä, joten se pääsee edelleen ilahduttamaan muita. Voimalauseet teippasin tänään kalenterini väliin. Järjestys oli ihan satunnainen - luotin intuitioon ja siihen, että ne osuvat juuri siihen kohtaan mihin pitääkin.

Tällaiset muistamiset ovat niin kivoja ja tärkeitä. Kiitos Soili ♥  Kunhan keksin jotain kivaa ja tulee sopiva inspiraatio, haluan laittaa jotain mukavaa eteenpäin. Ilo ja valo täytyy laittaa kiertämään.


Viime aikoina olen myös tuntenut kateuden pistoja. Huomaan, että kateus herää minussa silloin, kun voimat ovat vähissä ja arki haasteellista. Hyvissä voimissa sitä ei tule mieleenkään kadehtia ketään tai mitään, mutta auta armias, että väsyneenä sitä sortuu vihloviin kateuden tunteisiin. Marja Hintikan kirjoitus mummukateudesta osuikin juuri sopivasti. Myönnän avoimesti, että kadehdin kaikkia niitä, joilla on mummuja, vaareja, setiä, tätejä tai muita ekstra-ihmisiä auttamassa arjessa. Kun itsellä on vain omat kädet ja jalat, jotka eivät veny läheskään kaikkeen mihin pitäisi, ja lisäksi herkästi kuormittuva mieli, on usein enemmän kuin pulassa. Silloin olisi vailla sitä ihanaa pelastavaa ihmistä, joka tulisi, halaisi ja auttaisi arjen pulmissa.

Kadehdin myös niitä, joilla on energiaa ja jaksamista enemmän kuin minussa. Oma mieleni on vähän omanlaisensa ja herkästi särkyvää ja kuormittuvaa mallia... Se on osa erityisherkkyyttäni ja kaikkia sen lisämausteita. Aina ei ole helppoa olla minä. Mutta se, että minulla on kanssakulkijoita, ymmärtäjiä ja ystäviä, tuntuu hyvältä. En ole yksin, ja muutkin kompastelevat. Tsemppiä meille kaikille! ♥ 

perjantai 5. helmikuuta 2016

Viikon positiiviset

* Kivat talvikelit palasivat - tai ehkä tulivat ekaa kertaa kaikkien niiden -25 pakkasten ja vesikelien jälkeen. On ollut ihanaa päästä luistelemaan ulkojäille muksujen kanssa ja peuhaamaan pulkkamäkeen! Seuraaville päiville onkin jo luvassa taas plus-asteita... pöh sille.

* Kuopus on edistynyt hurjasti luistelussa. Viikko sitten oli vielä kuin tönkkösuolattu muikku luistinten päällä, mutta nyt jo osaa jotenkin mennä eteenpäin ja into on sen mukainen. Iloitsen :)

* Helmikuu on leivoskuukausi. Kunnon kansalainen täyttää velvollisuutensa ja mussuttaa tyytyväisenä niin Runebergin-tortut kuin laskiaispullatkin.

* Esikoinen tosin oli sitä mieltä edellä mainittuihin herkkuihin liittyen, että "Miten niin runoilija? Runeberg'han on leivos!" :D :D

* Sain (=ostin ja köyhdyin) uuden puhelimen. Verkkokaupassa ei tarvinnut jonottaa minuuttiakaan, enkä tiedä mikä moinen harvinaisuus sekin mahtoi olla. Yleensä siellä joutuu odottamaan puoli elämää, että voi edes kysyä jotain...

* Mies on putsannut parina aamuna autoni - pyytämättä ja haluten ilahduttaa minua <3
 
* Saimme synttärikutsun maaliskuulle Helsinkiin. Tiedossa ystävän juhlintaa ja hotelliyö miehen kanssa. Luksusta, josta iloitsen kovasti jo etukäteen!

* Tänään on perjantai, ja se jos jokin on positiivista!


Hyvää viikonloppua rakkaat lukijat!

keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Hetki

Aamulla huomasin entistä selvemmin, että kaamos on voitettu. Kahdeksan aikaan oli jo varsin valoisaa. Talitintit sirkuttivat ja mieleen hiipi hyvin hauras orastava kevään odotus. Putsasin auton ja kuuntelin 5-veen höpötyksiä. Sitten pikku-ukkeli, luistinkassi, äidin kassit ja äiti autoon ja kohti tarhaa. Esikoinen oli lähtenyt kouluun jo omin päin.


Tarhassa kysyin haluaako kuopus tulla vilkuttamaan äidille ikkunasta - ei halunnut, vaan solahti ryhmän aamupiiriin. Odotti kovasti aamupäivällä edessä olevaa luistelua. Minä jäin vähän kaipaamaan sitä, että olisin nähnyt murusen vilkuttamassa. Ajattelin mielessäni, että joskus on niinkin, että lapsi kyllä pärjää ja osaa, mutta äiti on se, joka pelkää, kaipaa, ikävöi ja haluaa lähtösuukkoja ja vilkutuksia.

Autolle kävellessäni olin jotenkin harvinaisen läsnä hetkessä. En ajatellut tulevia tai menneitä, vaan ajattelin, että tältä siis minusta tuntuu nyt. Tällaista on olla äiti juuri nyt. Ja aikuinen (tämän täytyy olla jo vakavaa, kun ajattelen tuntevani itseni aikuiseksi - minä joka oikeasti olen 25-vee tytönhupakko ikuisesti...)

Tunsin kiitollisuuttakin. Siitä, että on perhe ja lapset ja kaikki. Mielessäni häivähti myös mielikuva kymmenen vuoden takaisesta minästäni. Kovin taisin olla epävarma ja paljon haljumpi versio minusta (tosin myös rypyttömämpi). Ehkä silloin haaveilin siitä, että olisin sellaisessa tilanteessa kuin juuri nyt olen.

Ajattelin kumpaakin lapsokaistani, lähetin heille mielessäni suukkoja ja lämpöisiä ajatuksia. Ajattelin myös miestä ja että onpa siinä oikeasti hyvä kumppani. Ajattelin, että onpa onnekasta olla tässä ja nyt. Juuri tällaisena. Maailma oli kohdallaan ♥

maanantai 1. helmikuuta 2016

Hetkellinen tasapaino

Nyt kyllä piirrän rastin seinään! Koko viikonloppu ja alkuviikko ovat menneet syvässä harmonisessa vireessä. Ei harmita, ei ota kupoliin, ei mitään. Olen balanssissa ja kaikki on ihan ok. (Mitä nyt edelleen harmittaa, että olen puheliton, mutta ei nyt takerruta pikkuseikkoihin eikä pilata hyvää harmoniaa.)
  
Perjantaina vetäisin kahvakuulatreenin kotona ja tunsin elämän olevan hallinnassa. Kun liikkuu ja hikoilee, alkavat endorfiinit kiertää ja elämä tuntuu olevan omissa hyppysissä. Lauantaina siivottiin ja roudattiin mun autoa öljynvaihdossa sekä kuskailtiin esikoista. 
  
Sunnuntaina oli miehen synttärit, jotka unohdin. Siis voi ääk, miten en ikinä muista edes omien tyyppieni synttäreitä?? No lasten kyllä muistan, mutta puoliskoparka joutuu tyytymään siihen, että huomaa nolon ilmeeni ja omituiset ex-tempore -yllätykset :D  Kuten aamupäivän kahvipöydässä komeilleet pakasteriisipiirakat, jotka käräytin uunissa ja joiden parasta ennen -päivämääräkin taisi olla jo ties milloin. (Iltapäivällä pelastin tilanteen ja hain kaupasta tuoretta pullaa sekä pienen lahjuksen.) 

kuva: http://indulgy.com/post/0RKFEFYYV1/happy-pills 

Iltapäivällä karkasin Citymarketiin, jossa vallitsi syvä hiljaisuus ja tyhjiä käytäviä - ah mitä zen-mielenrauhaa! Löysin esikoiselle pari kevättakkia tosi hyvällä alennuksella. Plus miehelle sen lahjuksen. Ja itselleni uusia alkkareita, vanhat kun ovat mallia neuvostoliitto, siis noin ikänsä perusteella - tai kalaverkko, päätellen reikien määrästä (sarjassamme noloja paljastuksia nro 412). 
  
Illalla heiluttelin taas kahvakuulaa. Poikien iltasadut luin hikisenä, mutta endorfiini-kuplassa. Huomasinpa vielä, että kanasuikaleet vetelivät viimeistä käyttöpäiväänsä ja pyöräytin seuraavan päivän sapuskat iltayhdeksältä. Oi, mikä arjen- ja elämänhallinnan fiilis. Otin siitä kaiken irti, sillä tämä ei ihan heti tule toistumaan. Yleensä sunnuntaisin klo 21 minut löytää sohvalta eikä todellakaan keittiöstä häärimästä seuraavan päivän ruokien kimpussa...   
Tänä aamunakin yllätin itseni ja perheen - ei yhtään kiukuttanut, ei tehnyt mieli valittaa mistään eikä karjua kenellekään. Ihan hyvillä mielin töihin ja mikään ei kiristä nuppia. Ihmeitä tapahtuu! 
  
Mahdollisia selityksiä: 
a) vesijohtoveteen on vahingossa liuennut mielialalääkettä
b) olen kaatunut liukkailla ja täräyttänyt pääni (en vain muista sitä). Jonkinlainen tsi-lobotomia..? 
c) kerran elämässä ilmenevä täydellinen tasapaino universumin, planeettojen ja kuukautiskiertoni välillä. Ommm... 

Oli mikä tahansa, nautin tästä niin kauan kuin sitä kestää ;)   

Lähetän palasen harmoniaa teillekin, viuuh. Tuliko perille? ♥