sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Viikonlopun saldo


Taas yksi viikonloppu sujahti ohitse. Mihin niillä onkin niin kiire? Voisivat viipyä vähän pidempään. Oli kyllä keskimäärin ihan jees, vaikka muutamat parisuhdenahistelut olisi kyllä voinut jättää väliin.
Huokaus. Mistä niitäkin aina putkahtelee, vaikka miten yrittää olla kivasti?

Saldona kuitenkin oli kotipizzaa, omppupaistosta, astetta siistimpi koti, käkättirastaiden riehakointia,
ulkoilua ja punaisia poskia, saunomista, zumbaa ja sen sellaista. Jossain siinä imurin perässä kulkemisen lomassa ajattelin, että jos jostain olen kateellinen, niin siitä, että jotkut ihmiset onnistuvat
pitämään kotinsa siistinä ja järjestyksessä. Me ei, ja se harmittaa välillä. Ajanpuutetta, säilytystilojen vajavaisuutta ja mitä lie muuta. Toisaalta, tämä aika nyt on tällaista. Tulee varmasti nekin ajat, kun on aikaa ihmetellä puhtaassa kodissaan, että mihin ne mun pikku sottapytyt oikein katosivat, maailmalleko lensivät...


Pihahommissa muuten tuli reuhattua siihen malliin, että alaselkä ja ranteet lähettelevät sellaisia terveisiä, että olisit nainen voinut vähän iisimminkin ottaa. Mutta kun vauhtiin pääsi, niin mitäs sitä suotta jarruttelemaan. Varsinkin oikea ranne otti nokkiinsa,kun silppusin perennanvarsia pikkusaksilla kuin paraskin leikkuri. En nykyään kanna läheskään kaikkea kompostiin - varsinkin kun se on romahduspisteessä jo muutenkin - vaan silppuan aika paljon kasvien varsia ja lehtiä suoraan sinne kukkapenkkiin. Sinnepä maatuvat ajan saatossa ja lannoittavat ja kuohkeuttavat maata.

En tiedä johtuuko pimenevistä illoista vai mistä, mutta koko ajan olisi hirveä hinku lähteä jonnekin.
Mieluiten lennähtäisin jonnekin palmujen alle, mutta siihen ei lompakko veny. Siispä seuraavaksi
paras vaihtoehto on haaveilla risteilystä lapsen/lastenkanssa. Että pääsisi lillumaan merelle ja valmiidenruokapöytien ääreen. Olisi tax-freen herkut ja pallomeri (vieläkö laivoilla on sellaisia?). Hetki humputtelua ja arjesta irrottautumista. En kaipaa diskossa hyörinää, (paitsi jos siellä olisi joku lastenbändi) tai siiderihuuruisia iltoja, vaan että saisi toteutettua lapsosen hartaan toiveen laivalle pääsystä ja vähän vaihtelua arkeen.

Tai sitten täytyy vaan tyytyä suunnittelemaan mökkiviikonloppua. Ei hullumpi vaihtoehto sekään. Jonnekin nyt vaan tarttee päästä tai levikset repee! 

PS. Taas tuli todettua, että kannattaa toivoaja unelmoida. Haaveksin tässä muutamaankin otteeseen, että olis hitsin ihana mennä kosmetologille kasvohoitoon. Ja kas - mitäpä postia sainkaan ihanalta ystäväiseltä: lahjakortin kosmetologille! Kiitos Elisa ♥

PPS. Lupasin pojille, että vien ne ensi sunnuntaina ravintolaan syömään, jos osaavat koko viikon
käyttäytyä ruokapöydässä nätisti, syödä lautaset tyhjiksi ja olla nirsoilematta. Vähän epäilen,että sinne ravintolaan ei lähde ainakaan kahta poikaa ;)


keskiviikko 25. syyskuuta 2013

"Mitki?"

Meidän kuopuksella, 3v 5kk, on kova kyselyikä. "Mitki?" kuuluu usein ja saa minut monesti hämmennyksiin. Jos on juuri selittänyt jonkin asian mielestään juurta jaksain, mutta toinen vaan tiukkaa yhä edelleen Miiiiiitki?, niin tekee mieli vetää ässä hihasta ja sanoa, että menepäs kuule pyytämään vaikka isältä karkkia :D

Mitki linnut lentää?
Mitki kello tikittää?
Mitki on yöllä pimeää?
Mitki aulinko paittaa?
Mitki on talhapäivä?

Yritäpä siinä selittää. Menee kuulkaas ihan perusasiatkin uuteen mietintään, kun näitä päässään vääntelee ja yrittää saada asioita ymmärrettävään muotoon.


 Minä puolestani ihmettelen mm.:


Miksi lasten kurahanskat aina katoavat kesän aikana?

Miksi keväällä ostettu välikausiasu on syksyn tullen jäänyt pieneksi, vaikka siinä piti olla reilusti
kasvunvaraa?

Miksi nainen kykenee saamaan tunnissa aikaan sen, mihin miehellä kuluisi koko päivä (kuten tekemään ruuan, pesemään pyykkisatsin, tyhjentämään ja lataamaan tiskikoneen, kuuntelemaan
lasten tarhakuulumiset, voitelemaan vinon pinon voileipiä, laatimaan kauppalistan ja siivoamaan keittiön, noin alkajaisiksi työpäivän jälkeen...)?


Miksi nämä inhoamani jalopähkämöt leviävät
IHAN joka paikkaan?


Ja miksi työpäivät eivät mene yhtään niin nopeasti kuin illat ja viikonloput?



maanantai 23. syyskuuta 2013

Ulkoilun tärkeydestä

Takana on mitä mainioin viikonloppu. Oli aurinkoa ja pullanleipomista (öyrp...), kotipuuhia, vähän lepoa sekä kaiken kattavaa tunteiden kirjoa (as usual).


Jälleen kerran totesin, että riittävä ja säännöllinen ulkoilu on terveellistä. Kumpanakin päivänä oltiin pihalla pitkät tovit. Reuhasin lapion ja puutarhasaksien kanssa, siistin kukkapuskia, keräilin omenoita, haahuilin ja haaveilin (ensi kesästä lähinnä). Olen niin iloinen, kun pojat osaavat
nykyään leikkiä nätisti kotipihalla. Kun ei tarvitse olla koko ajan lapsissa kiinni, ehtii itsekin saada jotain aikaiseksi ja tehdä sitä mitä itse haluaa - ainakin joskus.

Lauantai-iltana olin ulkoilemassa myös tyttökaverin kanssa. Siinä kävelyn välissä (kun zoomailimme ympäri Tampereen keskustaa miettien minne ihmiset yleensä menevät) lipittelimme muutaman lasin viiniä ja puhuimme ummet ja lammet. Sekin on niin terveellistä ja tarpeellista, jotta saa asiat pois korvienväliä hiertämästä. Ei ole ihan ensimmäinen kerta, kun voin todeta, että vertaisseura on ihan parasta seuraa. Pienet lapset, arjen kuviot ja niihin liittyvät haasteet  - niitä vaan ei voi ymmärtää kuin toinen sellainen, joka niiden kanssa painii.

Tänään kieltämättä vähän kirpaisi lähteä toimistolle. Olisin voinut jatkaa pihahommia ja kotoilua.
Nämä illat sujahtavat niin nopeasti, ettei ehdi tehdä juuri mitään muuta kuin juosta pyykkikoneen
ja tiskikoneen väliä ja välillä hellan ääreen.  Mutta näillä mennään ja se riittää.

Sitä vaan en ihan osaa sulattaa, että tämä syksy tuntuu niin - no - syksyltä. Kylmää, sadetta, koleaa, kalseaa, hrrrr... Mihin hävisi alkusyksyn lempeys?  Kohta tulee pimeääkin pimeämmät illat,
ja niistä tekisi mieli sanoa jotain tosi mälsää. Jätän väliin, etten masenna kaikkia muitakin ;)

Jos voisin, tekisin niinkuin tänään näkemäni iso kurkiaura - lentäisin etelään.

perjantai 20. syyskuuta 2013

Tekisi mieli


Se olisi taas armoitettu perjantai. Poikia siteeratakseni: Jet! (=Jes!) Perjantai on viikon toiseksi paras päivä, ja nimenomaan se hetki, kun työpäivän ja kauppareissun jälkeen hoippuu kotiin ja voi todeta, että nyt saa olla rauhassa.

Se paras päivä on tietenkin lauantai ja hienointa siinä on kiireetön aamupäivä, kun voi rauhassa haahuilla pyjama päällä, siemailla kahvia ja suhtautua elämään armollisen rennosti.


Näin perjantaisin on ihanaa fiilistellä kaikella sillä, mitä haluaisi viikonlopun aikana tehdä. Vaikka jo etukäteen tietää, ettei ihan kaikki välttämättä toteudu, niin itselleen voi sallia epärealistisen 
mielikuvan siitä, että saa kaiken ja vähän enemmän.

Minä haluan ainakin: 

* päästä tänään zumbaan! Se on iiiihanaa. Se musiikki, hikoilu ja bailausfiilis... ♥ (No ihan varmasti toteutuu.)

* saunoa. Mieluiten rauhassa ja vain siideritölkki seuranani. Laittaisin kasvonaamion ja jalkakylvyn.
(Juu, ei toteudu...)

* lipitellä viiniä. (Toteutuu varmasti.)

* siivota alakerran ja saada kaiken sekasotkun kuriin. (Toteutunee osittain.)

* Leipoa pullaa! Tästä mieliteosta kyllä pistän vastuuseen P:n ja Elisan ;)  (Toteutuu kyllä.)

* uppoutua opiskelukirjaan. Avasin sen eilen ja se on huisin  kiinnostava. Niistä muista pinossa odottavista en tiedä, enkä uskalla niitä edes ajatella, hui... (Toteutuu jossain määrin.)


Kertokaas tekin siellä, että mitä aiotte viikonloppuna tehdä? :)



 

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Kiitollisuuspäiväkirja

Tänään on vähän sellainen päivä. Päätä särkee, hartioita jumittaa, paha olo henkisesti ja fyysisesti. Tuntuu kuin olisin keskellä pyörremyrskyä, joka porhaltaa läpi elämäni ja tuo tullessaan kaikenlaista harmillista. Kivat asiat lipsuvat käsistä kuin liukas saippua ja kaikki jollain tapaa vääristyy ihan erilaiseksi kuin alunperin piti. On riitaa, pahaa mieltä, väärinymmärrystä. En tajua. Menisi jo pois tämä tällainen.


Kuin tilauksesta inspiroiduin sekä Elisan taannoisesta tekstistä että Essuntaskun supatuksista. 
K i i t o l l i s u u s ! Mikä oiva asia juuri tähän päivään!

Aiemmin olen luetellut kiitoksenaiheita hiljaisena ajatusrimpsuna itsekseni iltaisin.  Mielessä on ollut myös kiitollisuuspäiväkirjan pitäminen, mutten vain ole saanut aikaiseksi. Nyt sain! Kurkatkaa yläpalkin Kiitollisuus-linkin taakse. Kerään sinne niitä kiitoksen aiheita, joita mieleen nousee (lähes) päivittäin. 


Pakko uskoa nyt siihen, että se vahvistuu, mihin ajatuksensa keskittää. Se kasvaa, mitä haluaa kasvattaa. Onhan se loogistakin: jos menen kuntosalille ja väännän rautaa,  lihas vahvistuu. Jos hymyilen ja keskityn hyvään, ilo vahvistuu. Tahdon uskoa nyt tähän ja alkaa vahvistaa kaikkea 
positiivista. Toistelen voimalauseita, hymyilen (vaikkei alkuun siltä tunnukaan), hyräilen, hengitän syvään. Kyllä tämä tästä. Pärjään kyllä. Elämä kantaa. Ihan varmasti.

Mistä sinä olet kiitollinen tänään?


maanantai 2. syyskuuta 2013

Metsässä

Retkeiltiin viikonloppuna lasten kanssa lähimetsässä ja kallioilla. Itse vietin lapsuudessani huomattavan paljon aikaa metsässä leikkiessä, kun sellainen oli ihan vieressä. Metsä on rauhoittumisen ja hyvän mielen tyyssija. Vihreys kietoo ympärilleen ja luonnon äänet hellivät korvia.

Lapset eivät useinkaan tarvitsisi hoploppeja tai linnanmäkiä. Elämykseksi riittää metsäpolku,
pillimehu ja rusina-aski. Kivikoissa hyppely on vähintään yhtä jännää kuin trampoliinit ja temppuradat. Kallioilta voi löytää aarteita (=kiviä) ja keksiä aina uusia leikkejä.

Kannattaa mennä metsään ♥










© Oman katon alla
Maira Gall