tiistai 30. huhtikuuta 2013

~ Vappu ~

Oi kevät, oi aurinko (jaa niin missä?), oi valo ja ilo!


Minulle vappu on kevään, syntymän, uuden alun, elämän virtaamisen ja ilon juhla. Vapaamuotoinen, iloinen, värikäs ja pirskahteleva. Simanmakuinen (ja ehkä vähän myös skumpan), vaahtokarkkimainen ja naurava nakki. Samalla sivistynyt ja vähän junttimainen.

Vapusta voi tehdä omannäköisen, eikä siihen sisälly samanlaisia suorituspaineita tai tunnelatautuneita juttuja kuten vaikkapa jouluun. Voi siemailla rennosti simaa (josta tuli sen verran sitruunaista, että saan juoda sen ihan yksikseni), heitellä serpentiinejä ja puhallella ilmapalloja (ja lopun vappua on posket kipeinä :D ).



Muistan lapsuudestani tapauksen, kun olimme mökkeilemässä ja vanhempani päättivät järjestää vappumarssin. Siellä sitten marssittiin pitkin mökkitietä naapureiden luo vappusimalle - asianmukaisesti varusteltuna serpentiineillä ja mielenosoituskyltillä, jossa luki:
"Vaadimme hauskaa vappua!"

Minäkin täten vaadin iloista ja hauskaa wappua vailla paineita!

Poks ja skool!


torstai 25. huhtikuuta 2013

Kotipäiviä

Viikon luontoääni tuntuu olevan köhköh ja niiiisk. Niiden myötä olen ollut pari päivää lasten kanssa
kotosalla potemassa. Itsekin aika köhötiköh. Mutta mikäs tässä, ollaan otettu rennolla asenteella. Mitä nyt itseä alkaa ärsyttää silmiinpistävän likaiset ikkunat ja sekasotkupinot kaikkialla. 




Jännä juttu muuten, mutta hermostutti aika lailla soittaa uuteen työpaikkaan ja ilmoittaa jäävänsä kotiin hoitamaan kipeitä lapsia. Aiemmin olen ollut julkisella puolella ja työpaikoissa, joissa keskimäärin on ollut enemmän työntekijöitä kuin tässä nykyisessä, enkä ole jaksanut hirveästi potea omantunnon tuskaa poissaoloista. Nyt yksityisellä ja pienessä työpaikassa tuntui erilaiselta. 

Vähän sellainen olo, että anteeksi kun nyt tällä tavalla kotona lusmuan ja jarrutan asioiden etenemistä....  Potevatko muut tällaista? Sinänsä ihan tyhmäähän tällainen on... :)  Minkäs pöpöille voi.


Ollaan katseltu taas Risto Räppääjää, laulettu lastenlauluja, tehty puuhakirjoja, minä teroitin jok'ikisen värikynän mitä talosta löytyy, on syöty pannukakkua, vähän riidelty, pötkötetty, katseltu ikkunasta pihalle ja suunniteltu viikonlopuksi pientä eväsretkeä lähitienoolle (jos nyt ei edelleen olla flunssassa ja jos ei sada kaatamalla). 

Itse asiassa viikonlopulle olisi järkyttävän pitkä työlista, josta jo nyt voisi ruksia yli ainakin puolet
(hullukaan ei ehdi kaikkea). Vaikka välillä tykkäänkin olla liikkeellä pessimisti ei pety -asenteella, niin näissä työlistoissa olen kyllä varsin optimistinen ;)  Ei muuta kuin hanskat heilumaan sisällä ja pihalla! Ostinkin kolmet parit uusia puutarhahanskoja, että on sitten mitä heilutella. 



Torstai on toivoa täynnä ja viikonloppu melkein jo ovella. Huomenna, jos takapakkia ei tule, lähtevät taas kaikki päivittäisiin rutiineihinsa tarhaan ja töihin. Siitä on hyvä startata viikonloppuun :)  


keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Lehtikatsaus

Lehtikatsausta tiedossa, jee!

Minä taidan olla lehtimyyjien inhokki, sillä en
koskaan tilaa mitään. Mutta sitten, jos johonkin
tykästyn, niin osaan tilata ihan itte
(viimeksi täältä: http://www.lehtikuningas.fi,
kun bongasin sopivan tarjouksen).
Että älkää lehtimyyjät vaivautuko
jatkossakaan, sori ;)



Kodin Kuvalehti on ihan ehdoton lemppari,
aina yhtä luotettava ja laadukas, tykkään!
En jotenkin oikein tule juttuun ns. normi-
naistenlehtien kanssa, kun usein artikkelit
ovat melko pintapuolisia.

Jälleen parissa uusimmassa KK:n numerossa on
ollut monta juttua, jotka ovat saaneet riemastumaan
tai vähintään nyökyttelemään, että just niin, ihan totta!

Ensinnä nron 7/2013 jutut:

-----

Psykologi Ilona Rauhala armahtaa lasten
vanhempia:

"Ilona ei usko, että on olemassa edes riittävän 
hyvää vanhemmuutta. On vain 
epäonnistuvaa vanhemmuutta"
- Kun hyväksyy sen, voi ottaa lapsistaan
rennosti vastuun ja lakata
kalastelemasta heidän synninpäästöään."

No just niin, kiitos Ilona!
Onhan sitä riittävän hyvää vanhemmuutta
 kuulutettu pitkin neuvoloita ja maita ja mantuja,
mutta minua se jotenkin ei ole kauheasti
lohduttanut. Olo on - no - epäonnistunut
aika usein. Ilmeisesti olen siis kuitenkin
vain tavallinen vanhempi vajavaisuuksineen.

-----

Suorat sanat -palstalla kirjoittaa Sanna Sepponen,
35-vuotias tv-sarjassa esiintyvä down-nainen,
jolla on useita mitaleita vammaisten alppihiihtokilpailuista.
Lukekaapas hänen loistavia ajatuksiaan:

"Afrikassa on köyhyyttä, tahtoisin auttaa, antaa
lapsille terveellistä ruokaa. Nyt en voi, koska en pystyisi
huolehtimaan lapsesta. Siinä on vammaisen ja tavallisen
ero. Mutta ei se sureta, on ihan hyvä elää myös 
ilman lapsia. Kaikkea mitä haluaisi ei tarvitse saada.
...
Tavallisten ihmisten pitäisi oppia vammaisilta paljon. 
Ensinnäkin sitä, että ihmiset ovat erilaisia, mutta
samanarvoisia. Vähän kunnioitusta voisi oppia.
...
Muiden kannattaisi oppia kehitysvammaisilta myös iloa."

Hyvänen aika, juuri niin. Taas nyökyttelen :)
Fiksu nuori nainen!
Meidän lähimarketissa muuten on fantastinen nuori mies
hedelmäosastolla, ehkä vähän erilainen kuin
"tavalliset ihmiset", mutta voi miten kohtelias
ja ystävällinen ♥  Hän muistaa aina kysyä, miten
menee ja toivottaa hyvät päivänjatkot.
Tulee hyvä mieli joka kerta :)

-----

Sitten oli juttu energiavarkaista - noista kavalista
ihmisistä, jotka negatiivisella asenteellaan vievät
muilta energiaa. Tämän jutun kohdalla valitettavasti
myös nolotti, sillä tunnustan olevani kotioloissa
joskus varsinainen nalkuttava pirttihirmu...
(punastus!)

-----

Numerossa 8/2013 seuraavia ilostuksen aiheita:

Levottomat jalat -palstalla kirjailija Mikael Niemi
(se, joka kirjoitti hulvattoman kirjan Populääri-
musiikkia Vittulanjänkältä, oletteko lukeneet?)
sai minut aivan sfääreihin!

"Minulle tärkeä on sanonta, jonka mukaan 
vain kuolleet kalat uivat virran mukana. ...
Kun lohet haluavat munia [toim. huom. "kutea" 
lienee oikeampi termi], ne uivat satoja kilometrejä
vastavirtaan. ... Uutta luodakseen niiden on
mentävä virtaa vastaan. 
Sanonnalla on myös filosofinen merkitys: jokaisen
pitää löytää tiensä. Aina se ei ole helppoa. Lohenkin
pitää mennä vastavirtaan, mutta on monia jokia. 
Mistä tiedän, mikä on minun jokeni? 
...
Virran mukana voi mennä miettimättä noin
40-vuotiaaksi. Sen jälkeen monille iskee kriisi.
Psykiatri Carl Gustaf Jung sanoi, että 35-vuotiaana
ihminen kokee keski-iän kriisin ja muuttaa elämäänsä
usein dramaattisesti."

Nyökyttelin tämän jutun kohdalla sitä tahtia,
että niskat meinasivat niksahtaa! Niin totta!
Kolahti todella. Tuo vastavirtaan uiminen, oman joen
etsiminen ja (varhais)keski-iän kriisit
Tässä on tullut räpiköityä vaikka mihin
suuntaan virrassa, etsitty sitä omaa puroa ja paikkaa
maailmassa ja törmäilty yhteiskunnan vallitseviin ja
oman pään sisäisiin rajoituksiin (kuka nekin sinne on laittanut?)

-----

Seuraavaksi ilahdutti Jenny Belitz-Henrikssonin 
kirjoittama juttu anteeksiannosta.
Tällaiselle "epäonnistuvan vanhemmuuden"
toteuttajalle oli armollista lukea mm. tämä:

"Itselleen voi antaa anteeksi niin kuin muillekin.
Jos päivä koetteli pinnaa, illalla ennen nukahtamista voi 
toistaa lausetta: "Annan itselleni anteeksi, että menetin
tänään hermoni". Kun tiedostaa, miksi ja mistä tahtoo
itseään armahtaa, aivot vastaanottavat viestin ja 
olo rauhoittuu." 

Monia muitakin hyviä ajatuksia anteeksiantoon
itseä ja muita kohtaan. Tämän jutun luen vielä
uudelleenkin!

-----

Sitten hihityttävän positiivinen juttu otsikolla
Virtaa riittää:

"Kuinka voisi pysyä mahdollisimman terveenä
ja kokea itsensä onnelliseksi? Hyvinvointiin ei
tarvita aina kuureja tai kursseja. Kolme naista paljastaa
elinvoimansa salaisuudet."

Kuvitelkaapa vaikka jutun Annikki Lahtinen, 88,
joka harrastaa kuntosalia ja pyörittää lanteillaan
päivittäin jumppavannetta.

"Hyväntuulisuus on aina ollut osa minua. Askelkin on
kepeämpi ja kävely reippaampaa, kun hymyilee. 
Hymyileminen tuo hyvän mielen itselleni ja muille. Se 
parantaa mielialaa ja lähentää ihmisiä.
...
Vanhenemisesta en stressaa. Sehän on ilo, kun
saavuttaa uuden etapin. Aina, kun kertyy yksi vuosi
lisää, voi paista kakun ja kutsua läheiset syntymäpäiville.
Tässä iässä voi jokaista vuotta juhlia ja joka aamu
ajatella, että hyvä kun heräsin."

Ihanan positiivinen mummo, ja eikös meistä jokainen
voisi alkaa aamuisin ajatella, että hitsit, hyvä
juttu kun heräsin! Eihän sekään niin
itsestäänselvää ole :)

-----

Lisäksi joka lehdessä on hyviä ruokaohjeita,
koskettavia ihmiskohtaloita ja positiivista nostetta.
Huomenna muuten taas on torstai ja KK kolahtaa
postiluukusta - jotain kivaa mitä odottaa!

Kertokaapas vuorostanne minulle omat lehtisuosikkinne!
Mitä lehtiä luette ja miksi? Mikä saa syttymään?
Millaiset lehtijutut saavat ilahtumaan?

♥ Positiivista päivää kaikille ♥


maanantai 1. huhtikuuta 2013

Kohti arkea

Viimeiset kaksi viikkoa on ollut (enimmäkseen) autuasta lomailua. Ei niin kireitä aikatauluja, eikä kiirettä minnekään. Aamut yhtä lorvimista ja kahvikupposen kanssa haahuilua. Lapsillakin on ollut vähän rennompaa.

Huomenna muuttuu ääni kellossa, kun koittaa uudet työt ja kuviot. Pidemmät työpäivät ja sitä rataa. 
Kieltämättä jännittää jonkin verran. Sekin, että miten ihmiset ylipäänsä selviävät täyspitkästä työpäivästä, lasten kanssa luovimisesta, kotitöistä ja kaikesta?
  
Viimeiset puoli vuotta tein 6-tuntista työpäivää, minkä ansiosta pystyi ne kotihommat hoitamaan
suht koht järkevästi vuorokauden suomissa rajoissa. 

Kertokaahan omat niksinne ja konstinne arjessa selviytymiseen te työn sankarittaret :) 


Meillä muuten asustaa tällä hetkellä erittäin itsepäinen superturbo uhmis tuhmis, vuosimallia 2010. 
Olihan tämä uhmavaihe esikoisellakin, mutta en kyllä muista, että ihan näin pahana... Kuopuksen hepulit vievät tosi paljon aikaa ja energiaa. Tämä on jo ihan uskomatonta, miten paljon yksi lapsi voi päivän aikana aiheuttaa ikäviä tilanteita ja stressiä.

On erittäin vaikeaa olla se rauhallinen aikuinen... Juuri, kun yhdestä raivarista on selvitty, toinen jo kolkutelee ovella. Kieltämättä on käynyt mielessä istuttaa poika lumipenkkaan ja laittaa lappu kaulaan: "Löytäjä saa pitää!".  Luulenpa, että jokainen vanhempi tietää tunteen...


Mutta nyt uhmikset pois mielestä ja ajatusten virittelyä kohti niitä uusia kuvioita, ommm.... 

© Oman katon alla
Maira Gall