torstai 19. heinäkuuta 2012

Yh-äiti ja kauhun tasapaino

Parina viime päivänä olen vähän niinkuin leikkinyt yh-äitiä, kun mies lähti oman harrastusprojektinsa pariin loppuviikoksi. Olen varmaan ihan kamala, mutta en osaa suhtautua näihin yh-päiviin yhtään rakentavasti. Kiukuttelen etukäteen kuin pikkulapsi ("hyvähän sun on mennä, mä täällä ryydyn näiden hirviöiden kanssa, jäkäjäkä...") ja olen varma, että vietän loppuelämäni hermoparantolassa. 

Kuten sanotaan, pessimisti ei pety... 

 

Kaikkia negatiivisia odotuksiani vastaan nämä kaksi päivää menivätkin suorastaan hienosti. Eilen ajelin poikien kanssa 200 kilometrin päähän tapaamaan kavereita, ja olin iloisesti yllättynyt, kun matkat menivät hyvin, perillä oli kivaa ja ehdin ainakin vähän jutellakin kavereiden kanssa.  
  
Tänäänkin onnistuimme olemaan kotona varsin hyvällä tuulella ja minä tunsin itseni ihan leppoisaksi muumimammaksi. Päätin olla taktinen ja jätin kuopuksen päikkärit väliin, jotta voisin olla varma, että kumpikin heppu nukahtaa illalla alta aikayksikön ja minä saan vähän omaa aikaa (silleen inhimilliseen kellonaikaan jopa).  

Ja mitä sitten tapahtuukaan just ennen iltapalaa! 
Minä ripustelen pyykkejä, kuopus haluaa puskapissalle ja sinne siis. Yhtäkkiä joka puolella onkin amppari/useita ja sattuu saakelisti ja kaikki kiljuvat/itkevät mitä keuhkoista lähtee (minä kiljuin varmaan eniten, eh). Pojat panikoivat, minä olen ihan pihalla ja naapurit varmaan ihmettelee, että mitäs ne nyt taas... 

Sitten lasketaan pistoja. Minulla ainakin 6, kuopuksella 2 ja esikoisella 1. Kaivetaan esiin kyypakkausta, luetaan ohjeita, panikoidaan, lykätään muksujen eteen jätskiä ja suklaata, että karjumisen loppumaan ja itse hiukan maalaisjärjen syrjästä kiinni. Tungetaan kyytabletit murskattuna suuhun (väkisin!). 

Tunnin päästä, kun kuopus edelleenkään ei ole suostunut koskemaan edes suklaaseen tai karkkiin ja pitää suun visusti kiinni, soitto päivystykseen ja lähtö sinne. Tähän aikaan tietysti lasten piti olla jo iltasadulla, mutta herra murphylla oli oma näkemyksensä... 

Lääkäri tutkii (ei mitään vikaa), annetaan varmuuden vuoksi antihistamiinia, tarkkaillaan, odotellaan. Vihdoin kotiin parin reseptin kera ja siinä vaiheessa kello on puoli kymmenen. Jippii. Lapset unilla - äidin pikkuhepulin jälkeen - klo 22. Pyykit edelleen ripustamatta ja mansikkasatsit odottamassa pakastamista. Jääkaapissa onneksi pullo valkkaria ja taannoisten synttäreiden herkkujämiä samoin. Lääkkeet se äitikin tarvitsee... 

Ja ei siis voi kuin todeta, että kauhun ja v*****sen määrä lienee vakio. Jos kaksi päivää yh:na menee suht hienosti putkeen, niin toisen päivän iltana on jo pakko tulla katastrofi. Ehkä parempi siis jatkossa vaan olla se karjuva ja stressaava kauhuäiti, eikä mikään pehmoinen muumimamma. Huomenna siis säästän meidät ampiaisenpistoilta ja muilta vammoilta ja nalkutan KOKO päivän, enkä yhtään jaksa ymmärtää lasten kiukutteluja. Räyh! ;D 

PS. Niitä kyypakkauksia kantsii sitten olla enemmän kuin yksi! 
Minä jäin vähän niinkuin alilääkityksi kuusine pistoineni, kun olin ekana antanut lapsille ohjeen mukaisen annostuksen. Au... 

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Ihan zen

Parhaimmat valaistuneet terveiseni Riiasta!


Pieni lomani oli ihan perfect. Suorastaan ylitti kaikki odotukseni ja olen taas latautunut täyteen hyvää mieltä, iloa, valoa. Olen ihan zen ♥ 

Vanhaa Riikaa


Reissun reseptiä: 

1 mainio matkakaveri
1 puuttuva lenkki :-( 
2 yötä ja 3 päivää
hirveän paljon hihitystä
1 hotellihuoneessa nautittu skumppapullo
svengiä
monituisia käveltyjä kilometrejä
sopiva määrä punaviiniä
aarteenetsintää
3 käyntiä kahvila Rigensiksessä
1 kylpyamme hotellihuoneessa
ainakin 3 Stendersin saippuakauppaa
monta upeaa kirkkoa
1 poltettu tuohus ♥ 
3 päivänä silkkaa omaa napaa
navigaattorina nenänpää ja sen näyttämä suunta
kivat tuliaiset 3 miehelle 
erityisen mieluisat tuliaiset itselle
1 jumiutunut kassakaappi (vikana päivänä, iiks!) 
2 paria väsyneitä jalkoja
2 virkistynyttä mieltä

= zen olotila :) 




Kahvila Rigensiksessä = taivaassa

Onnellinen matkailija ja hänen omenastruudelinsa


Henkistymistä ja hengittelyä erinäisissä
kirkoissa

Kun on ihan zen, voi levitoida itsensä Radisson Bluen skyline
bariin, mutta sitten onkin jo jano... 

Näkymiä korkeuksista

Matka = leipää & sirkushuveja ruumiille ja sielulle


Joskus elämä on kuin karkkikauppa - 
tarjolla kaikkia makuja, rouva on hyvä
ja valitsee! 

Taas jaksaa olla kaikki aistit avoinna
kaikelle kivalle :) 

Menkää Riikaan - ihana kaupunki ♥ 
Jätimme vähän valaistuneisuutta muillekin ;) 


© Oman katon alla
Maira Gall