torstai 18. tammikuuta 2018

Pukeutumiskriisi (osa 842)

Olen aina kuvitellut pukeutuvani sillä lailla tavallisesti, suhtkoht siististi ja näyttäväni melko näpsäkältä. Kunnes silmäni aukesivat:

Minä ja kaksoissiskoni. (kuva Mtv3) 

Tarvitseeko sanoa enempää?

Vaikka sielunelämäni onkin varsin samanlaatuinen kuin Aina Inkeri Ankeisella, niin silti - en halua näyttää ankealta keski-ikäiseltä tädiltä!!!

Eilen suuntasin Vihreän Vanhanrouvani (=autoni) paikallisen kauppakeskuksen parkkiin ja päätin tehdä tälle ankeiselle ulkonäölle jotain. Olin jo etukäteen bongannut erään vaateketjun valikoimista pari kivaa paitaa, jotka potentiaalisesti olisivat jotain muuta kuin tätä ankeus-lookia. Mutta eipä tietenkään ollut juuri niitä paitoja siellä. Murr.

Sovitin ajan kuluksi muita paitoja. Ongelmaksi muodostui, ettei kumpikaan löytämästäni (peräti) kahdesta paidasta istunut. Olen joku omituinen välikoko, jolle ei istu mikään muu kuin venyvä trikoopaita tai riittävän joustavat farkut. Toisessa paidassa oli sitäpaitsi trumpettihihat, joita vastustan henkeen ja vereen - ne vaan eivät sovi työssäkäyvälle ja ennen kaikkea ruokaa syövälle naiselle - kokeilkaa sellaista paitaa vaikka keittopäivänä, joopa..

Valikoimissa olisi lisäksi ollut paitoja, jotka olivat muodoltaan laatikoita tai joissa oli röyhelöitä, rusetteja tai liehukkeita. Ensinnäkin, haluaako joku nainen näyttää palikkalaatikolta, kysyn vaan? Toisekseen, onko se yhtään enempää eduksi, jos näyttää lahjapaketilta nauhoineen päivineen?

En myöskään halua pliseerauksia, en sifonkeja, enkä paljetteja. Ei ei ei. Myöskään mekot tai hameet eivät käy, koska töissä on pohjoisnapailmasto. Jäljelle jäivät trikoopaidat ja napilliset neuletakit, joita minulla jo on, kuten kuvastakin voitte päätellä.

Huokaus.

Anti-muotibloggaaja päättää tähän ja odottelee vaatekauppaan pukimia, jotka soveltuvat meille keski-ikäisille ja ennakkoluuloisille täti-ihmisille - ilman että kuitenkaan näyttäisimme juuri siltä mitä olemme.

Puuunaiseet leehdeet...

T. Tuula aka. Martta Inkeri Ankeinen

sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Hiihtoa ja hiljainen kylänraitti

Terveisiä pellonreunasta ja metsistä! Viikonloppu oli rentouttava ja etäännytti arjesta niin hyvin kuin nyt viikonloppu suinkin voi rentouttaa. Maaseudun hiljaisuudessa ja hiihtoladulla mieli lepäsi. Ensimmäistä kertaa koko perhe onnistui olemaan samaan aikaan hiihtämässä - vaikkakin kahdella eritasoisella reitillä - ilman yhtäkään itkupotkuraivaria tai kiukuttelua. Ihan mahtavaa!
 
Vaikka maalle lähtö tietää aina järjetöntä varustelurumbaa - neljän ihmisen hiihtovälineet, ulko- ja sisävaatteet, ruuat ja tsiljoonat muut vehkeet - niin vaivannäkö kannattaa. Maalla rentoutuu ja mieli lepää. Tästä on hyvä ponnistaa uuteen viikkoon.
 






torstai 11. tammikuuta 2018

Tällä viikolla

Olen

- ollut sekä innoissani että vähän kauhuissani uusvanhasta työstä. 
- kokeillut uunijuureksia feta-twistillä. Pinkille kiitos inspiraatiosta!
- ollut melko reipas ja ottanut esille seuraavan päivän vaatteet jo edellisenä iltana.
- käynyt kuntosalilla.
- reippaillut pari iltakävelyä kauppaan pikkuostoksille.
- todennut, että lupa liikkua vain pikkuisen johtikin kohtuullisen runsaaseen liikkumiseen.
- ihaillut valkoista talven ihmemaata ja huokaillut ihastuksesta. 
- löytänyt kivenjärkäleitä kuopuksen koulurepusta. Paitsi etteivät ne ole kiviä, vaan dinosauruksen munia. Perheenlisäystä siis odotellessa...




Aion

- tavata huomenna ystäviä (jos kaikki taivaankappaleet ovat suotuisia eikä kenenkään perheeseen tule oksennustautia, influenssaa tahi muuta inhokkia).
- lähteä maalle.
- kaivaa esiin sukset ja hiihdellä ympäri ämpäri kuin nuori varsa konsanaan (paitsi etteivät varsat hiihtele enkä minä ole nuori).




Hyvää laskeutumista viikonloppuun!