perjantai 24. helmikuuta 2017

Etsivä löytää (jotain)

Viime aikoina olen kunnostautunut seuraamalla muotiaiheita ja saanut kaikenlaisia päähänpinttymiä vaatteiden suhteen. Pakkomiellelistalla ovat ainakin valkoinen pitsipusero ja leopardikuosinen huivi. Lukekaa Elisan blogia, niin tiedätte ;)
 
Eilen karkasin töistä hieman etuajassa ja hurautin paikalliseen ostarintapaiseen. Oli n. vartti tehokasta shoppailuaikaa ennen kuin piti kiitää hakemaan kuopus ip-kerhosta. Bongasin paljonkin kaikkea kivaa, mutta ei yhtäkään valkoista pitsipaitaa tai leopardihuivia. Mitä ihmettä? Kenties paikalliset sisäänostajat eivät ole yhtään kartalla aikuisten naisten pakkomielteiden suhteen.

Sen sijaan löysin kivan pipon -70% hinnalla. Samaista pipoa himoitsin jo aiemmin talvella, mutta tuolloin se jäi odottelemaan. Turkoosi neule oli kevään uutuuksia ja ihanan pirteän värinen. Talven jäljiltä kaipaa jo jotain uutta ja virkistävää. (Paitsi että kalpeuteni on lähes samaa luokkaa kuin Draculan uhreilla ja turkoosi vain korostaa sitä - piristävää vai pelottavaa, hmm?)



Ilahduttavin löytö oli niin ikään 70% alennuksessa ollut pitsimekko. Harmi, että pikkujoulukausi on jo ohi ja olen auttamatta myöhässä - vai olenko kenties todella hyvissä ajoin..? Leikkaus, väri ja kaikki oli niin kohdillaan, että mekko oli ihan minun vaatteeni. Ainakin tiedän, mitä puen seuraaviin pikkujouluihin!

Raikkaan valkoinen pitsipaita ja pantterikuvioinen kaulahuivi vielä odotuttavat itseään. Siihen saakka voin vain tuijotella seuraavia kuvia (sekä Elisan blogia) ja potea pakkomiellettä. Ja joo, lupaan että pysyn taas vähän aikaa lestissäni - mikä se ikinä onkin - ja jätän vaatejutut niille, jotka ne paremmin taitavat ;)  

Seuraavat kuvat Pinterestistä:






Onko teillä jotain vaatehimotuksia juuri nyt?
 

19 kommenttia:

  1. ihana mekko! kertakaikkiaan!
    Ja on noissa pitsipaidoissakin sitä jotain.
    Täytyy varmaan ruveta harkitsemaan shoppailukierrosta, tulisi vähän vaihtelua elämään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuo mekko oli aivan ihastuttava. Kuulemma ollut tosi suosittu. Siten olikin mieletön tuuri, että jäljellä oli yksi kappale ja se oli kuin olikin minun kokoani!

      Shoppailu toisinaan on ihan jees ja hauskaa, jos ei ole sellaista tilannetta, että tyyliin huomiseksi pitäisi löytää joku tietty asu - silloin ei takuulla löydy vaan ne vaatteet juoksevat karkuun ja jäljellä on vain jotain omituisia riepuja.

      Poista
  2. Löytyisköhän pitsipaita ja leopardi jostain nettikaupasta?

    Mulla joku magneetti tai tähtienasento vetää vaan nyt collegehousuihin ja collegepaitoihin, villaneuleisiin ja villatakkeihin (jopa päällekkäin, kylmää hrr). Kaupassa ja julkipaikoissa mulla on farkut ja vähän jotain siistimpää, mut nekin heti pois jalasta kun kotiin vaan pääsee. :)

    Ihanaa viikonloppua puss* <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, collegepaita on muuten yksi mun päähänpinttymistä! Haluaisin sellaisen laadukkaan, kivan näköisen, jota voisi pitää välillä töissäkin rentoina päivinä :) Mutta onko tullut vastaan? No ei... Mun pakkomielteet karttelevat mua näköjään.

      Mulla on myös tuo tyyli, että heti kun pääsen kotiin, niin vaatteet vaihtuvat rentoon verkkarihousuun.

      Ihanaa viikonloppua sinne myös! ♥

      Poista
    2. No höh, miten nuo vaatteet nyt noin piiloissa lymyilee sulta? Nyt kaikki kivat vaatteet Tuulan luo :). Mie löysin Onlysta pari collegepaitaa. Niissä voisi olla vaikka töissä, ovat sellaisia rennon tyylikkäitä *vinkvink*.

      Kiitos <3 Tästä on nyt hyvä nousta, migreeni taas vaivannut tätä mummokerholaista.

      Poista
  3. Ihania löytöjä, ja tuo punainen mekko on <3 <3 Sopii sulle kuin nenä nassuun. Onneksi pikkujouluaika on pikemmin kuin uskotkaan.

    Noi kuvien pitsipaidat on tosi ihania, mutta en vain itselläni näe niitä. Siispä tyydyn ihailemaan nuoremmilla ja hoikemmilla. Onnea kisukuvioisen huivin metsästykseen.

    Suloista viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olivat kyllä tosiaan ilahduttavia löytöjä :)
      Minäkään en ole varsinaisesti valkoisen pitsin nainen yleisesti ottaen, mutta nyt nuo valkoiset pitsipaidat houkuttavat. Se onkin sitten eri asia, että löydänkö koskaan juuri sellaista, joka istuisi minulle ja jossa näyttäisin yhtä freesiltä kuin nuo kuvan naiset :D

      Kivaa hiihtolomaviikkoa! ♥

      Poista
  4. Ihana mekko, pipo ja paitakin, olisin minäkin kyllä kotiuttanut. Pitsipaidat on ihania ja noissa sun kuvissasi on tosi kivoja pitsipaitojen malleja, ei muuta siis kuin sellaisen metsästykseen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitsi tuntuu olevan nyt IN. Vaikken yleensä kovin tiiviisti trendejä seuraa tai niiden mukaan pukeudu, niin joistain jutuista tulee sellainen olo, että pakko saada :) Ehkä se oikea pitsipaitakin vielä kevään tullen löytyy.

      Mukavaa talviviikkoa! ♥ (Vai onko tää nyt enää talvea, kun lumet sen kuin sulaa ja tiet ovat loskan peitossa...)

      Poista
  5. Toi punainen mekko on kyllä niin LÖYTÖ ja hitti. Toi on niin upean näköinen sun päällä!! Ja tietty upea sinä!!


    Ihanaa lomaa muru!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos muru :) Tuo mekko varsinkin tosiaan oli niin ihana löytö. Varsin vartaloystävällinen, ihana väri ja kaikki just nappiin :) Nyt kun vielä tulisi tilaisuus käyttää sitä. Ettei tarvitsisi niihin pikkujouluihin saakka odottaa :D

      Ihanaa viikkoa ja tsemppiä! ♥

      Poista
  6. Todella hienot löydöt. Mekkoa käyttäisin kyllä jo ennen pikkujouluja, miksi odottaisit sinne asti :) Kyllähän nuo pitsipaidat näyttää todella kesäisen herkullisilta. Tässä on vielä hyvin aikaa löytää omat kappaleet myös huiviosastolta =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy tosiaan toivoa, että tulisi jokin hyvä tilaisuus käyttää mekkoa :) Ja nuo muut himotukset ehtii varmaan ennen kesää bongata, jos hyvä tuuri käy! Jännä miten joihinkin juttuihin tuleekin jokin ihme himotus, että pakko saada... :D

      Mukavaa viikkoa Birgitalle! ♥

      Poista
  7. Punainen on ensi syksyn ykkösväri, joten varmasti upealle mekolle löytyy käyttöä :)

    Ihania löytöjä olet tehnyt! Kivaa laskiaista ja lomaa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä juttu, jos punainen on IN tänä vuonna ja syksyn mittaan! Sitten olen kerrankin tremdikäs :) Yleensä olen pukeutumisen suhteen vähän niin ja näin ja sinnepäin.

      Iloista laskiaistiistaita Tuulalle! ♥

      Poista
  8. Olet hyvissä ajoin liikkeellä jos minulta kysytään, eli et siis myöhässä. Pipofriikkina uuuh ku ihastuin pipoosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ookin ihana pipo :) Minä myös tykästyin siihen kovasti. Ja tämä pipokausi on siitä hyvä, että voi peittää huonot tukkapäivät kätsysti päähineellä! Niin kauan kuin tätä kautta nyt vielä kestää... ;)

      Mukavaa viikkoa! ♥

      Poista
  9. Sä olet tehnyt ihania löytöjä. Ei tuon mekon kanssa kannata seuraavaa pikkujoulua odottaa, käytä heti vaan. Se on tosi kaunis.
    Mulla ei ole tällä hetkellä mitään vaatehimoja, mutta toiset käyttöhousut pitäisi ostaa. Onneksi on lahjakortti odottamassa housujen löytymistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä tosiaan pistän tuon mekon päälle, kunhan vain tulisi tilaisuus :) Ellei tule, niin täytyy sitten itse järkätä sellainen.
      Käyttöhousut muuten on mullakin ostoslistalla. Sellaiset siistin rennot työkäyttöön.

      Mukavaa helmikuun vikaa Sarille! ♥

      Poista

Ilahdun kaikista ystävällisistä viesteistä ja pikku moikkauksista :)